aarremaanalla.com

Keseppa kirjoitti:Tuo +2 metriä on tosiaan täysin aikansa elänyt lakikohta ja pitäis saada tarkennettua monen muun asian kanssa samassa laissa. Ensiapuna vois käyttää sitä että niillä paikoilla missä museoviraston edustajat ovat käyneet tarkistamassa paikan merkittäis karttaan tarkka alue eikä vain pistettä. En usko että yhdelläkään vakavasti piippailua harrastavalla ois mitään sitä vastaan että saatais selkeät rajat ja puitteet missä toimia. Nykyään toiminta on niin kirjavaa ettei kukaan voi olla varma onko rauhoitetulla paikalla vai ei. Jos sitte määritellyn alueen ulkopuolelta mutta läheissyydestä myöhemmin löytyykin jotain niin aluetta vaan suurennettais vastaavasti. Omasta kokemuksesta tiedän että osaava arkeologi pystyy melko tarkasti sanomaan paikan päällä mihin asti mahdollinen arvokas alue ulottuu.

Pelloilla tilanne onkin jo sit aivan toinen. Liian usein turvaudutaan siihen että suojellaan pelto varmuuden vuoksi. Kuten tässäkin keskustelussa on tullut ilmi niin useimmiten harrastajilla ois mahdollisuus pelastaa se mitä vielä pelastettavissa olis eikä tuhota paikkaa. Kyse on siis sellaisista pelloista joita viljellään edelleen. Viljelystä poistetut pellot tulisi rinnastaa metsälöytöihin. Vastuullinen harrastaja joka etsii ja dokumentoi löytönsä asianmukaisesti tekee pelkästään positiivista työtä museoviraston puolesta. Koska me toimimme vain kyntösyvyydessä niin ei ole mahdollista että tuhoaisimme löytöpaikan kontekstia koska se on jo tuhoutunut. Se meidän harrastajien pitää vielä myös huomioida että kaikilla ei ole vielä riittävästi osaamista riittävän löytöpaikan dokumentointa varten mutta ehkä jo tämän talven aikana saamme siihen parannusta aikaseks. Tämä on sitä tiedon ja osaamisen levittämistä mitä yhdistyksen pitää tehdä. Vielä kun saatais järjestettyä yhteistyössä museoviraston kanssa etsintäpäiviä joissa voisimme opetella oikeat menettelytavat ihan käytännössä niin oltais jo pitkällä. Kiinnostusta on molemminpuolin kunhan saadaan vaan homma alkuun. Samalla saisimme myös tarkemmin museovirastolle tietoa siitä mihin harrastajat laitteineen kykenevät ja mihin eivät. Tiedän että joillaki museoviraston työtekijöillä on kokemusta metallinpaljastimista mutta ei läheskään kaikilla ja siksi monella on hieman väärä käsitys laitteiden mahdollisuuksista.

Yksi asia mikä särähti taas korvaan brotheruksen kommentissa on tuo uskomus että piippariharrastajat etsivät vaan esineiden löytämisen toivossa. Tuota joutuu selvittään lähes aina kun keskustelee harrastuksesta jonkun kans joka ei sitä tunne. Itsekkin olen keräilijä ja antiikin harrastaja, ollu jo yli 30 vuotta, mutta en vielä ole löytänyt etsimellä sellasta esinettä joka pelkästään esineenä ois mua kiinnostanu. Löytämämme esineet ovat lähes aina sellasessa kunnossa ettei ne keräilijää kiinnosta. Poikkeuksia toki on mutta erittäin harvoin. Se mitä esineet kertovat paikan historiasta on mikä ajaa meitä eteenpäin harrastuksessa. Tämä tietohan on juuri sitä samaa mitä museovirastokin haluaa koota ja tätä tietoa tutkijat kaipaavat. Esimerkiks minulle olis paljo suurempi korvaus kuin mikään rahallinen korvaus saada tietää asiantuntijoilta mitä löytämäni esine kertoo historiasta. Vielä jos löytämäni esine muuttais/lisäis tietoamme paikan historiasta ja saisin siitä kattavan tiedon myös itselleni niin löytöni olis lähes täydellinen. Tämä on mielestäni asia mikä liian usein unohtuu ja tuota tiedonhalua pitäisi museoviraston hyödyntää. Tiedän sen varmaksi että ne harvat jotka alottaa tämän harrastuksen rahallisen hyödyn toivossa lopettavat hyvinkin nopeasti. Ne jotka jatkavat tekevät sen tiedonhalun vuoksi.

Orava kirjoitti:Kyllä jotain uutta säännöstä voisi kehitellä, ja varsinkin sellaisia käytäntöjä, jotka hyödyttävät kaikkia.

Tällähetkellä vaikuttaa siltä, että jos jotain löytyy > ja jos sen ilmoittaa museovirastoon > kaikille tulee hallaa.

Löytäjä ei saa palkkiota löydöstään.
Alue rauhoitetaan, ja kaikki tietää mitä se käytännösä meinaa. Paha juttu mahdollisesti maanomistajalle, retkeilijälle, rakentajalle ja piippaajalle.
Museovirasto ei tutki aluetta ehkä ikinä.
Ja jos tutkii, kaikki kunnia menee jollekkin tutkijalle, eikä varsinaisele löytäjälle.

Eli kuka oikeastaan hyötyy siitä, että löydöistä ilmoitetaan? Tulevat sukupolvetko? HAH!
Samaa periaatetta käytetää amerikassa, joissa upeita luolaverkostoja on suljettu ja rauhoitettu niin ettei sinne pääse. Tällä on tarkoitus säilyttää ne tuleville sukupolville...mutta, kenelle, jos mekään ei päästä niitä ihailemaan?

Mielestäni paras keino edesauttaa tutkimusta ja historian säilymistä, on luvata löytäjälle palkkio valtion rahoista. Yksilön moraaliin ei kannata IKINÄ vedota, eikä luottaa. Ei varsinkaan nykysäädösten varjossa. Ne sotivat kaikkea inhimillistä vastaan.

Kizmo kirjoitti:
Jostain muistan kuulleeni tämmöisen summan kuin 2500€ joka on museoviraston budjetoima summa löytöjen lunastamiseen jolla pitäisi pärjätä koko vuosi. Voin olla toki väärässä mutta kun katsoo tyypillisiä korvaussummia niin ei tuo välttämättä kaukana ole.

Orava kirjoitti:

Kizmo kirjoitti:
Jostain muistan kuulleeni tämmöisen summan kuin 2500€ joka on museoviraston budjetoima summa löytöjen lunastamiseen jolla pitäisi pärjätä koko vuosi. Voin olla toki väärässä mutta kun katsoo tyypillisiä korvaussummia niin ei tuo välttämättä kaukana ole.

Onko summa maanomistajalle, vai löytäjälle? Onko kukan näillä foorumeilla koskaan saanut palkkiota?

Käsittääkseni muinaismuistot ovat "kaikkien yhteistä omaisuutta". Tätä voisi tulkita niin, ettei niiä omista kukaan, eikä silloin niitä tarvitse lunastaa mitenkään. En usko hetkeäkään, että joku jotain jostain maksaisi, jos ei ole pakko.

Kizmo kirjoitti:

Orava kirjoitti:

Kizmo kirjoitti:
Jostain muistan kuulleeni tämmöisen summan kuin 2500€ joka on museoviraston budjetoima summa löytöjen lunastamiseen jolla pitäisi pärjätä koko vuosi. Voin olla toki väärässä mutta kun katsoo tyypillisiä korvaussummia niin ei tuo välttämättä kaukana ole.

Onko summa maanomistajalle, vai löytäjälle? Onko kukan näillä foorumeilla koskaan saanut palkkiota?

Käsittääkseni muinaismuistot ovat "kaikkien yhteistä omaisuutta". Tätä voisi tulkita niin, ettei niiä omista kukaan, eikä silloin niitä tarvitse lunastaa mitenkään. En usko hetkeäkään, että joku jotain jostain maksaisi, jos ei ole pakko.

Löytäjälle. Muinaisesineet katsotaan löytötavaraksi ja maanomistajalla ei ole mitään omistussuhdetta kys. tavaraan ellei hän sitä jotenkin pysty todistamaan.

Orava kirjoitti: Kuulostaa aika hyvältä. Mistähän asiaan saisi varmaa tietoa? Näillä summilla minä ainakin tulisin museovirastolle kalliiksi. xD
Kai lunastus-summa riippuu asiayhteydestä ja löydön mittavuudesta ja "arvosta"? Eli jos jostain löytyy konkreettista tietoa, vaikka jokin kaavio, josta näkyy että miten paljon maksetaan ja minkälaisesta löydöstä, se olisi aika kiva.

Kizmo kirjoitti:

Orava kirjoitti: Kuulostaa aika hyvältä. Mistähän asiaan saisi varmaa tietoa? Näillä summilla minä ainakin tulisin museovirastolle kalliiksi. xD
Kai lunastus-summa riippuu asiayhteydestä ja löydön mittavuudesta ja "arvosta"? Eli jos jostain löytyy konkreettista tietoa, vaikka jokin kaavio, josta näkyy että miten paljon maksetaan ja minkälaisesta löydöstä, se olisi aika kiva.

Käytännössä sen löydön tulee olla jotain historiallisesti merkittävää tai niin harvinaista ettei sitä vielä museon kokoelmista löydy. Se perus korvaussummahan menee about niin että jos löydät kultakolikon niin se on kultametallin arvo + vähän päälle. Mitä se "vähän" sitten on niin se riippuu vaikka mistä. Tyypilliset rahakorvaukset on olleet muutamia satasia tietääkseni.

Ansaintomielessä tätä harrastusta on turha suorittaa missään muualla paitsi puistossa euroja keräten.

Edmund kirjoitti:Tässäpä linkki museoviraston toimintaohjeisiin muinaisesineen löytäjälle. Siellä kerrotaan jalometallilöytöjen hinnoittelun perusteista, mutta ei muiden esineiden. Sivulta löytyy myös edelleen linkki muinaismuistolakiin. Tätä palstaa lueskelemalla löytyy muistini mukaan jonkin verran metallinetsijöiden käytännön kokemuksiin perustuvaa tietoa korvaussummista.

http://www.nba.fi/fi/tietopalvelut/esin ... /mita_teen