Tervehdys. Ellei ole haittaa, pistän amatöörin lusikkani soppaan. Vuosi pari sitten iski innostus ruveta valmistamaan kiväärinhihnoja 30-luvun mallin mukaisesti. Koska alkuperäisen kaltaisia osia ei kaupasta löytynyt, piti nahkatöiden lisäksi opetella kupariseosten hiekkavalu. Vuonna 1935 päivätystä sinikopiosta selvisi, että soljet ovat "argenta"-metallia, joka tunnetaan myös alpakkana tai uushopeana. Siispä Abloy-avaimia hankkimaan.
Alussa metallia tuli sulateltua hitsipillillä sekä upokkaan (S 03) ulkopuolelle asetetulla kosaanilla. Menetelmä toimi tuoreen raaka-aineen kohdalla ihan hyvin, mutta vanhoja valuja kierrätettäessä sulan pinnalle kertyi siinä määrin kuonaa yms. harvaa höttöä, ettei pillin liekki aina johtunut metalliin niin tehokkaasti, että muotit olisivat täyttyneet kunnolla. Oma lukunsa oli varmasti myös sinkin pois palaminen, sillä sulaa ei ollut tällä menetelmällä mahdollista suojata hiilimurskalla yms.. Pyrinkin pitämään sulan koostumusta, sulamispistettä ja juoksevuutta kurissa lisämäällä sinkinpaloja, lähinnä perstuntumalla. Myös booraksi oli käytössä ja se lisäsi valujen tiheyttä olennaisesti. Onnistumisprosentti jäi kuitenkin vaatimattomasti noin 60 % paikkeille.
Nyttemmin tuli siirryttyä nestekaasukäyttöiseen upokasuuniin. Pari protoa joutui tekemään, ennen kuin lämmöt sai riittävän korkealle. Poltin on ihan normaalia kauraa, backyardmetalcastingin ohjeilla tehty. Uushopean sisältämä nikkeli tekee seoksen vähän pottumaiseksi valumetalliksi, sillä lämpöjä on oltava sulatuksessa 1000-1100 astetta, valettaessa vielä enemmän. Toisaalta upokasta ei mielellään poruuttaisi kovin kauan helposti höyrystyvän sinkin vuoksi.
Tänään em. uuni oli ensimmäistä kertaa koevaluissa, mutta en vielä saanut kokeilluksi sulan suojausta. Vähän nimittäin arveluttaa, miten näin kapeassa upokkaassa hiilimurska ja kuona ylipäätään voidaan kaapia sivummalle? Sinkinpalojen ja booraksin lisäksi upokkaaseen tuli lisättyä vähän fosforpronssia, jonka pitäisi lisätä juoksevuutta. En osaa sanoa, oliko tämän ansiota, mutta ainakin ao. kuvien kolmen soljen muottiin sula virtasi niin rajusti, että iso osa siitä puski itsensä jakopinnassa ollutta ilmakanavaa pitkin pöydälle asti! Oli siinä ihmettelemistä, kun muotti ei ruvennut täyttymään.

Käytetyt kaavauskehät oli nimittäin alun perin tehty siten, että kaatokanavalle oli porattu puoliympyrän muotoiset lovet jakopinnan kohdalle (vrt. kahden soljen muotti). Onneksi sulaa oli kuitenkin riittävästi ja soljet onnistuivat muotin vuotamisesta huolimatta.
Tässä muutama kuva aiheesta ja tämänpäiväisistä toilailuista.
