Sivu 3/9

Lähetetty: 04 Joulu 2010, 22:52
Kirjoittaja Öhkömönkijä
JK kirjoitti:
NÄÄTÄ kirjoitti:Vai jos laitettaiski pystyyn kunnon salasseura. :twisted: Pidetään kaikki löydöt itsellä ja kerrotaan Suomen historia uusiksi. Ostetaan joku vanha kartano, jossa kokoonnutaan täyskuun aikaan ja siemaillaan Tyrnävän pottuviinaa. Kirjoitetaan erikoisilla nimimerkeillä sarkastisia juttuja yliopistototuuden kumoamiseksi ja nauretaan kokouksissa miten ollaan saatu hälyä aikaan. :twisted:

:lol: Vaihtoehtoja pitää olla :shock:
Käsittääkseni tuo tapa on jo jollain erillisillä arkeologisilla yhdistyksillä. :lol:
Nokturnaaliset piippailijat, Suomen muinaiskuninkaiden jälkeläiset? Piippailu sallittua vain öisin Tyrnävän iloliemen vaikutuksen alaisena ja vuorovaikutushan tapahtuu ainoastaan riimuin? :roll:

Palatakseni tuohon huoleeni, mistä edellä kirjoitin ja johon JK hyvin vastasi, niin tuollainen kuva minulla osaltaan myös asiasta hyvin pitkälti on. Oletankin, että me harrastajat toteutetaan melkolailla hyvin tuota muinaismuistolakia, kun taas esim: työmailla ei tätä välttämättä toteuteta aina ihan yhtä halukkaasti, ymmärrettävistä syistä. Vaikka meidän touhu on pientä koko historian aikana ja on sitä edelleen, saattaa mahdolliset "mokat" vaikuttaa MV:n ja vaikka tulevan yhdistyksemme yhteistyöhön. Tämä foorumi onkin tehnyt hemmetin tärkeää työtä lisäten harrastajien tietoutta metallinetsintään liittyvistä seikoista ja hyvistä toimintatavoista ym. Suuret kiitokset heille joille se kuuluu! :D

Lähetetty: 08 Joulu 2010, 22:50
Kirjoittaja patti
Topi Salko kirjoitti:Olen nähnyt lähietäisyydeltä erään harrastuksen nousun ja tuhon(geokätköily 20008-2010), jonka on aihettanut yhdistystoiminta ja liika esiinpano yleisissä medioissa.
Kerrohan vähän tarkemmin mitä geokätköilyn tapauksessa kävi liian julkisuuden ja yhdistystoiminnan takia? Otetaan siitä opiksemme.

t. patti

Lähetetty: 09 Joulu 2010, 01:31
Kirjoittaja Keseppa
patti kirjoitti:
Topi Salko kirjoitti:Olen nähnyt lähietäisyydeltä erään harrastuksen nousun ja tuhon(geokätköily 20008-2010), jonka on aihettanut yhdistystoiminta ja liika esiinpano yleisissä medioissa.
Kerrohan vähän tarkemmin mitä geokätköilyn tapauksessa kävi liian julkisuuden ja yhdistystoiminnan takia? Otetaan siitä opiksemme.

t. patti
Tämä tosiaan kiinnostaa. Jos vaikka voitais ottaa oppia.

Ilmeisesti kyse oli siitä että toiminta "räjähti käsiin" kun haettiin paljo julkisuutta ja ihmiset lähti innostuneena mukaan, siis liian paljo ihmisiä. Mielestäni osasyy tuohon on että geokätkeilyyn on erittäin helppo alkaa kun taas meidän harrastus vaatii aika paljo enemmän satsaamista, eikä vaan rahaa.

Kuten aikasemmin on mainittu ei ole tarkoitus yhdistyksellä hakea yhtään sen enempää julkisuutta yleisön silmissä vaan se olisi ainoastaan työkalu harrastuksemme edistämiseen ja varsinkin suhteessa muihin harrastukseen liittyviin sidosryhmiin. Turha julkisuus toisi vain ongelmia mukanaan. Julkisuutta kaipaamme vain mahdollisten yhteistyötahojen kanssa, esim. museotoimi, arkeologit, arkeologia harrastajat/yhdistykset, kaupunkien kaavoitustoimet, talojen teiden rakentajat, poliisi. Ainakin nuo on mulla tullu mieleen.

Muunmuassa tästä keskustelin tänään työpaikkalla yhden vaikuttajan kanssa ja aikasemmin olen puhunut parin muun kanssa. Muidenkin mahdollisten yhteistyötahojen kanssa on ollut yhdistyksestä puhetta ja joka puolelta viesti on sama. Yhdistys ois erittäin toivottava asia ja se mahdollistaisi yhteistyön aivan eri tasolla kuin nykyään.

Lähetetty: 09 Joulu 2010, 14:02
Kirjoittaja Topi Salko
Keseppa kirjoitti:
patti kirjoitti:
Topi Salko kirjoitti:Olen nähnyt lähietäisyydeltä erään harrastuksen nousun ja tuhon(geokätköily 20008-2010), jonka on aihettanut yhdistystoiminta ja liika esiinpano yleisissä medioissa.
Kerrohan vähän tarkemmin mitä geokätköilyn tapauksessa kävi liian julkisuuden ja yhdistystoiminnan takia? Otetaan siitä opiksemme.

t. patti
Tämä tosiaan kiinnostaa. Jos vaikka voitais ottaa oppia.

Ilmeisesti kyse oli siitä että toiminta "räjähti käsiin" kun haettiin paljo julkisuutta ja ihmiset lähti innostuneena mukaan, siis liian paljo ihmisiä.
Heh...tuo "tuho" on vain minun mielipiteeni asiasta. Käsiin räjähtäminen kuvaa kumminkin aika hyvin tilannetta. Moni ehkä pitääkin geokätköilyn nykytilanteesta, kun kätköjä ja kätköilijöitä on joka paikka täynnä, mutta itse olen sitä mieltä että koko harrastuksen luonne muuttui huonoon suuntaa. Pointtini tuossa oli että kun harrastajamäärät kasvaa niin helposti mukaan tulee sellaisia säätäjiä, jotka eivät säännöistä ja käytöstavoista välitä tai eivät jaksa ottaa selvää. Silloin koko harrastajakunnan maine voi tahraantua ulkopuolisten silmissä. Yhdistystoiminta ja lehtikirjoitukset ei tätä yksinään aiheuttaneet, mutta minun ja monen vanhan kollegan mielestä sellainen "kaikki mukaan vaikka väkisin"-meiniki ei ole tehnyt harrastukselle hyvää.

Lähetetty: 09 Joulu 2010, 14:34
Kirjoittaja Topi Salko
JK kirjoitti:Tuosta Öhkön huolesta "että ei varmaankaan mene kauaa, kun joku liian innokas menee tahallaan tai vahingossa (tietämättään) kaivamaan sieltä mistä ei pitäisi, jolloin koko joukon vaivoin rakentamat pienekin yhdyssiteet museon taholle katkeaa."

Eikä tällä harrastuksella voi saada mitään sen suurempaa vahinkoakaan aikaan.
Tähän vielä sen verran että itseäni ei niinkään epäilytä muinaismuistolakien yms. noudattaminen vaan ihan yleinen käytös. Tunnen itsekin sellaisia aikuisia ihmisiä, joita ei epäilyttäisi hetkeäkään kaivella pistolapiolla metrinsyvyisiä monttuja puiston nurmikkoihin, ihan vaan hauskan harrastuksen varjolla. Tämä häpeämätön porukka voisi huoletta kaivella vaikka ihmisten kotipihoja ja pelloille ei lupia turhaan kysellä vaan sinne mennään jos siltä tuntuu. Voin sieluni silmin seuraavanlaisen tilanteen:

-ÄITI ÄITI mäkin haluan kaivaa ton ja ton ja ton hautakiven alta!!!
-Joo odota hetki kulta kun mun pitää näille poliisi-sedille selittää että: Hei DAA!! mä luin tästä kokoperheen harrastuksesta Metrolehdestä niin siks me niinku tultiin tänne ettii hei aarteita. Sitäpaitsi mä oon Signaali Ry:n maksava jäsen et liiv as aloun.

Lähetetty: 10 Joulu 2010, 10:00
Kirjoittaja Jedward
Pientä puuhasteluahan tämä meidän touhu toki vielä on, mutta kun metallinetsinnän harrastajien määrä lisääntyy, lisääntyy jatkuvasti myös sellaisten "harrastajien" määrä, jotka saattavat mennä kaivelemaan ilman lupaa maanomistajien maille.
Syynä tällaiseen käytökseen saattaa olla piittaamattomuus, tai jopa ujous ottaa yhteyttä omistajaan.
Tästä asiasta Museoviraston Indententti ilmaisi minulle hiljattain huolensa.

Yhdistyksen perustaminen voi olla ok, mutta kannatan matalaa profiilia.

Lähetetty: 10 Joulu 2010, 11:39
Kirjoittaja Keseppa
Varmaan kaikki on sitä mieltä että matalalla profiililla mennään. Ei minullakaan ole halua mainostaa tätä toimintaa liikaa. Yhdisys ois siinäkin hyvä että voitais mahdollisesti vähän "ohjailla" julkisuutta ja keskittyä esimerkiksi mahdollisissa lehtijutuissa harrastuksen vaativuuteen ja sääntöihin. Ei niinkään hehkuttamalla aarteenmetästyksellä kuten lehtikirjoittajat helposti tekevät. Esimerkiksi se lehtijuttu mikssä minä olin mukana oli aluks menossa aarteenmetsästyksen suuntaan mutta onneks meitä oli kaks etsijää ja kummatki yritti suunnata keskustelua harrastuksen vakavampaan/todelliseen suuntaan.

Ihan käytännön toimina, mun mielestä, jos ja kun yhdistys saadaan pystyyn niin siitä tiedotetaan vain täällä foorumilla sekä sekä mahdollisille yhteistyö tahoille. Lisäksi toivois puskaradion tavoittavan ne harrastajat jotka ei ole mukana tällä foorumilla. Uskon että heillä on kuitenkin tuttavia jotka ovat foorumilla. Lehtikirjoitukset ja hehkuttamiset muualla netissä pitäis unohtaa tai ainaki pitää hyvin minimissään.

Lähetetty: 10 Joulu 2010, 16:58
Kirjoittaja hoyla
Keseppa kirjoitti:Varmaan kaikki on sitä mieltä että matalalla profiililla mennään. Ei minullakaan ole halua mainostaa tätä toimintaa liikaa. Yhdisys ois siinäkin hyvä että voitais mahdollisesti vähän "ohjailla" julkisuutta ja keskittyä esimerkiksi mahdollisissa lehtijutuissa harrastuksen vaativuuteen ja sääntöihin. Ei niinkään hehkuttamalla aarteenmetästyksellä kuten lehtikirjoittajat helposti tekevät. Esimerkiksi se lehtijuttu mikssä minä olin mukana oli aluks menossa aarteenmetsästyksen suuntaan mutta onneks meitä oli kaks etsijää ja kummatki yritti suunnata keskustelua harrastuksen vakavampaan/todelliseen suuntaan.

Ihan käytännön toimina, mun mielestä, jos ja kun yhdistys saadaan pystyyn niin siitä tiedotetaan vain täällä foorumilla sekä sekä mahdollisille yhteistyö tahoille. Lisäksi toivois puskaradion tavoittavan ne harrastajat jotka ei ole mukana tällä foorumilla. Uskon että heillä on kuitenkin tuttavia jotka ovat foorumilla. Lehtikirjoitukset ja hehkuttamiset muualla netissä pitäis unohtaa tai ainaki pitää hyvin minimissään.
Noilla ajatuksilla on hyvä mennä eteenpäin!

Lähetetty: 10 Joulu 2010, 17:05
Kirjoittaja patti
hoyla kirjoitti: Noilla ajatuksilla on hyvä mennä eteenpäin!
Samaa mieltä, nyt jo töissä asiasta, siis piipparoinnista kertoneena harmittaa, että tuli mainittua siitä muutamille "väärille" ihmisille. Mutta minkäs teet kun on niin innoissaan asiasta, ettei malta olla hiljaa :?

t. (Suu)pa(l)tti

Lähetetty: 10 Joulu 2010, 23:30
Kirjoittaja Öhkömönkijä
patti kirjoitti:
hoyla kirjoitti: Noilla ajatuksilla on hyvä mennä eteenpäin!
Samaa mieltä, nyt jo töissä asiasta, siis piipparoinnista kertoneena harmittaa, että tuli mainittua siitä muutamille "väärille" ihmisille. Mutta minkäs teet kun on niin innoissaan asiasta, ettei malta olla hiljaa :?

t. (Suu)pa(l)tti
Öhkö on samaa mieltä, mitä hoylakin, Keseppa on niputtanut asiat hyvin nippuun. Keep it simple, edetään rauhallisesti kuunnellen ja käännetään mahdollinen julkisuus meille eduksi - ei päin vastoin, jota useat pelkäävät.

Patti: En usko, että ihminen on väärä, vaan hänellä on ainoastaan väärä käsitys asiasta. Näen itseni sun kanssa tuossa samassa jamassa, mikä liittyy innostumiseen. Totta kai innostumisen haluaa jakaa, kuten kaiken onnistumisen ym., joten en koe sun tehneen mitään väärää... Jaettu ilo paras ilo? :lol:

ps: Toki voit heille faktaa muun muassa folioista ja repäisy pullonkorkeista sanoa myöhemminkin. :roll: Ehkä tämä muuttaa "väärän" ihmisen oikeaksi, tai ainakin hänen käsityksen? Mene ja tiedä...

pss: Hemmetin hienoa, että herätetään keskustelua harrastuksemme julkisuuskuvasta ja sen suunnasta. Tässähän samalla rakennellaan jo mahdollisen yhdistyksen pelisääntöjä. Mietinkin, että mahdollisen yhdistyksemme säännöt löytyvät hyvin pitkälti jo palstan kirjoituksista - jos ne jotenkin saisi vain tiivistettyä ja kiteytettyä. :D

Lähetetty: 11 Joulu 2010, 02:18
Kirjoittaja Keseppa
Tiivistys ja kiteytys on jo käynnissä 8)

Tähän hommaan saa ilmoittautua vapaaehtoiseks. Laittakaa ylös sellaista tekstiä mikä mielestänne pitäis olla mukana ja lähettäkää mulle niin koostan niistä sitte selkeät toiminta-ohjeet. Vaikka suoraan sähköpostiin tekstinä niin nopeutuu homma vähä.

Lähetetty: 04 Tammi 2011, 00:03
Kirjoittaja Crimsomnia
Mielelläni ottaisin osaa hommaan ja vaikka osallistuisin aktiivina yhdistyksen pyörittämiseenkin. Mulla ei työttömänä ole käytännössä muuta kuin aikaa, niin miksen voisi duunata jotain hyödyllistä. Ja harrastus on senverta lähellä sydäntä että mielelläni duunaisinkin.

Lähetetty: 04 Tammi 2011, 01:45
Kirjoittaja Keseppa
Sen verran päivitystä tähän asiaan että olen ihan omatoimisesti tehnyt päätöksen että yhdistys perustetaan. Puoltavia syitä on jo niin paljo että ei kannata enää harkita.

Yhdistyksen säännöt on jo aika hyvällä mallilla. Toimintaohjeita ja muuta vastaavaa kokoan pikkuhiljaa. Kunhan saan nuo valmiiks niin laitan ne kaikille kiinnostuneille sähköpostiin arvioitavaks ja tarvittaessa paranneltavaks.

Sen jälkeen pitäis päättää ajankohta ja paikka perustavalle kokoukselle. Paikka pitäisi valita niin että saamme tarpeeksi suuren osallistujamäärän kasaan. Kaikkien kiinnostuneitten ei tarvitse olla paikalla. Voidaan myös etukäteen sopia vaihtoehdoista toimitsijoista joista kokous sitte päättää. Käytännön asioista on vielä paljo mietittävää ja sovittavaa eli ehdotuksia kehiin.

Jos joku haluaa keskustella asiasta tarkemmin niin voi laittaa mulle vaikka yksityisviestiä niin voin antaa puh. numeron.

Lähetetty: 09 Maalis 2011, 19:19
Kirjoittaja appenzell
miten tämä yhdistysasia on edennyt? onko perustamisajankohta jo lähellä?

Lähetetty: 02 Huhti 2011, 13:19
Kirjoittaja Keseppa
Vähän päivitystä tähän yhdistysasiaan.

Ensi viikolla ois tarkoitus lähettää hakemus PRH:lle sähköisesti. Tarkoittaen sitä että yhdistys on sitte perustettu kunhan PRH hyväksyy hakemuksen ja siihen pitäis mennä sähköisellä menettelyllä noin 2 viikkoa. Perustamiskirjan allekirjoittaa kolme henkilöä mutta se ei vielä tarkoita että yhdistyksellä ois vielä toimihenkilöitä. Meidän pitää mahdollisimman pian pitää kokous missä päätetään toimihenkilöistä ja muista käytännön asioista. Itse ajattelin että kokous voitais pitää jonkun yhteistapaamisen yhteydessä kevään aikana ja olen alustavasti kysynyt Etsijä82/Ekomasterilta ja heille sopisi kokous heidän järjestämän tapaamisen aikana. Paikka ois melko hyvä koska etäisyydet ovat aika kohtuulliset eri puolilta suomea. Ymmärrettävästi kaikki kiinnostuneet eivät pääse paikalle mutta uskoisin että tässä on etukäteen tarpeeksi aikaa keskustella asioista tämän foorumin kautta ja mulle vois soittaa/viestitellä myös suoraan. Mitä enemmän saan mielipiteitä ennakkoon, sitä valmiimmaks saadaan yhdistys kerralla.

Yksi käytännön asia mitä olen tässä selvitellyt on jäsenreksiterin ylläpito. Onko kellään kokemusta/tietoa halvasta/ilmaisesta ylläpito ohjelmasta. Voishan tuon tehdä myös Accessilla jos joku on kokenut sen käytössä. Hyviä maksullisia ohjelmia on kyllä tarjolla paljokin mutta ajatuksena on alkuvaiheessa pitää kulut minimissä kunnes selviää miten suureksi jäsenistö kasvaa.

Toinen asia mihin kaipaan mielipiteitä on liittymis ja jäsenmaksun suuruus. Ajatuksena on että liittymismaksu sisältäisi ensimmäisen vuoden jäsenmaksun ja se olis vähä suurempi kuin jäsenmaksu jatkossa. Tämä jo senkin takia että yhdistykselle tietysti tulee kuluja nyt alussa enemmän. Mikä olisi mielestänne sopiva summa näihin.

Yhdistyksellä pitää tietysti olla logo ja onneks saatiin Leijonalta siihen mainio ehdotus. Se on nyt puhtaaksi piirretty ja tehty sähköiseen muotoon mitä voidaan hyödyntää monella tavalla. Alla on pari kuvaa siitä. Ensimmäinen on suoraan Leijonan ehdotuksen mukainen. Toinen on graafikon ehdotus koska hänen mielestään keltainen väri nostaa monessa paikassa kustannuksia (painettaessa, kirjottaessa) ja keskellä olevien kirjaimet eivät mahdollisesti olisi oranssina tarpeeksi erottuvat. Mun mielestä näille kummallekki vois löytyä käyttöä. Lisäksi on olemassa myös vektorikuva logosta mitä voi hyödyntää jos esimerkiksi haluaa nc. koneella koneistaa logon johonkin. Jos T.T.A:lla tai jollaki toisella koneistajalla ois mielenkiintoa niin mulla ois pari hommaa mitä pitäisi tehdä tän logon kans. Kuten huomaatte niin logossa on vielä yks virhe joka vielä korjataan.

Kuva

Kuva


Jos joku haluaa jutella puhelimitse niin laittakaa numeronne yksityisviestinä niin soitan takas.

Lähetetty: 02 Huhti 2011, 13:57
Kirjoittaja Öhkömönkijä
Erittäin hyvältä vaikuttaa! Hatunnosto!

Logo tosiaan täytyy muistaa päivittää, vaikka itse ideahan saatiin viime vuoden puolella - ellei jo ennemmin. :wink:
Yritän mahdollisuuksieni mukaan päästä sinne Kuopion meeting - tapahtumaan (johon olen jo alustavasti lupautunut tulemaan) ja tuo vaikuttaa hyvältä paikalta ensimmäiselle kokoukselle. Onko tuo päivämäärä 7.5 vielä voimassa?

Lähetetty: 02 Huhti 2011, 16:19
Kirjoittaja Etsijä82
Öhkömönkijä kirjoitti:Onko tuo päivämäärä 7.5 vielä voimassa?
Päivämäärä on edelleen voimassa, jos ei ala äkäisiä akkoja ja puukkoja satamaan. :roll:

Lähetetty: 02 Huhti 2011, 16:59
Kirjoittaja hoyla
Ylemmässä logossa lapio erottuu paremmin,
onko alemmassa logossa mahdollista tummentaa/rajata
lapion reunaa että se erottuisi paremmin vaaleasta
pohjaväristä?

Lähetetty: 02 Huhti 2011, 19:32
Kirjoittaja Leijona
Että saataisiin keskustelua jäsen/liittymismaksuista, teen tällaisen hatusta vetäistyn ja muihin yhdistyksiin perustetun ehdotuksen maksujen suuruudesta, elikkä liittymismaksu 30 euroa ja jäsenmaksu 20 euroa. :roll:
Vai menikö täysin pieleen? :oops:
Täytyisihän näitä asioita pohdiskella, ettei Kesepan tarvitse näitä yksin miettiä :wink:

Ps. Olen ehkä hieman jäävi sanomaan tuosta logosta, mutta kaikella kunnioituksella graafikkoa kohtaan, tuo alempi on hieman "kalpean" oloinen.

Lähetetty: 02 Huhti 2011, 19:57
Kirjoittaja Keseppa
hoyla kirjoitti:Ylemmässä logossa lapio erottuu paremmin,
onko alemmassa logossa mahdollista tummentaa/rajata
lapion reunaa että se erottuisi paremmin vaaleasta
pohjaväristä?
Samaa mieltä. Soitinki jo ja pyysin laittamaan lapion reunaan ohuen reunaviivan että erottuis paremmin.

Lähetetty: 02 Huhti 2011, 20:09
Kirjoittaja Keseppa
Leijona kirjoitti:Että saataisiin keskustelua jäsen/liittymismaksuista, teen tällaisen hatusta vetäistyn ja muihin yhdistyksiin perustetun ehdotuksen maksujen suuruudesta, elikkä liittymismaksu 30 euroa ja jäsenmaksu 20 euroa. :roll:
Vai menikö täysin pieleen? :oops:
Täytyisihän näitä asioita pohdiskella, ettei Kesepan tarvitse näitä yksin miettiä :wink:

Ps. Olen ehkä hieman jäävi sanomaan tuosta logosta, mutta kaikella kunnioituksella graafikkoa kohtaan, tuo alempi on hieman "kalpean" oloinen.
Tuota keskustelua tosiaan kaipaan. Ehdottamasi määrät on aika liki sitä mitä itsekkin olen ajatellut. Kunhan saan ensimmäisen vuoden kustannusarvion tehtyä niin tiedän paremmin mikä on tarpeen. Vähä vaikeeta vaan arvioida kun ei ole tietoa paljonkohan jäseniä mahdollisesti tulee. Pitää varmaan kirjoittaa vähä tekstiä siitä mitä etua yhdistykseen liittymisestä saa. Tarkoitus on kuitenkin pysyä kohtuullisissa kuluissa että saadaan pidettyä jäsenmaksut pienenä. Tähän vois kans heittää kysymyksenä, mitä jäsenet yhdistyksen toiminnalta odottaa ja toivoo saavansa?

Se alempi on tosiaan vähä kalpea. Syy tuohon yksinkertaistamiseen on puhtaasti taloudellinen. Graafikonki mielestä alkuperäinen on näyttävämmän näköinen. Vielä tehdään pientä viilausta kuten tuo Hoylän ehdottama reunaviiva lapioon. Itse olen miettinyt jos alemman logon SME kirjaimet ois oranssit kuten alkuperäisessä ja niissäkin ois mustat reunaviivat. Joka tapauksessa on vielä aikaa viilata noita yksityiskohtia ja mahdollista on myös käyttää kahta eri värimallia riippuen siitä missä logoa käytetään.

Lähetetty: 02 Huhti 2011, 21:21
Kirjoittaja Leijona
Keseppa kirjoitti: Vielä tehdään pientä viilausta kuten tuo Hoylän ehdottama reunaviiva lapioon. Itse olen miettinyt jos alemman logon SME kirjaimet ois oranssit kuten alkuperäisessä ja niissäkin ois mustat reunaviivat. Joka tapauksessa on vielä aikaa viilata noita yksityiskohtia ja mahdollista on myös käyttää kahta eri värimallia riippuen siitä missä logoa käytetään.
Tuollainen vaihtoehto, jossa olisi reunaviivat lapiossa ja kirjaimissa, minulla oli jopa piirrettynäkin, mutta luulin, että se olisi liian vaikea toteuttaa kirjottuna.
Sellaisessa vaihtoehdossa tausta voisikin olla valkoinen, koska lapio erottuu paremmin siinä tapauksessa.
Kyllähän näitä vaihtoehtoja ehtii todellakin vielä kokeilla ja kuten sanoit, noita voi olla vaikka kaksi erilaistakin mallia käyttökohteen mukaan :D

Lähetetty: 02 Huhti 2011, 21:29
Kirjoittaja JK
Pitäiskös tuon logon värityksessä ottaa huomioon brodeerauksen mahdollisuudet?
Jäsenmaksuissa olen samoilla linjoilla, ei ainakaan alemmaksi.
Entäpä jonkinlainen jäsenyys yrityksille. (esim. laitekauppiaat yms.)

Lähetetty: 02 Huhti 2011, 21:33
Kirjoittaja Maverick
Mitä tietoja siihen jäsenrekisteriin pitää saada talletettua ja mihin kaikkialle sen pitää näkyä?

Mites se silloin tehtiin kun ei ollut tietokoneita ja miten koneet helpottavat sen ylläpitoa? Eli stressitesti sen osalta kannattaako ottaa kone vai muistivihko esiin.

Lähetetty: 02 Huhti 2011, 21:42
Kirjoittaja Keseppa
JK kirjoitti:Pitäiskös tuon logon värityksessä ottaa huomioon brodeerauksen mahdollisuudet?
Jäsenmaksuissa olen samoilla linjoilla, ei ainakaan alemmaksi.
Entäpä jonkinlainen jäsenyys yrityksille. (esim. laitekauppiaat yms.)
Brodeerausta on kyllä otettu huomioon. Olen käyny paikallisessa liikkeessä kysymässä mikä on mahdollista ja mikä ei. Melko tarkkojaki yksityiskohtia pystyvät nykyään tekemään. Kustannuksia lisää lähinnä eri värien/lankavahvuuksien määrä. Reunaviivojen käyttö brodeerauksissa on jopa suositeltavaa koska se tarkentaa brodeerattua kuvaa.

Jäsenmaksuja ei tosiaan alemmaksi tuosta taida saada. Yritysjäsenyyksiä ei olla vielä mietitty. Sellainenkin vois olla mahdollista tai sitten he voivat olla sponsoreina. Kotisivujakin ollaan mietitty jo jonkun verran ja yks asia mikä sen suhteen on mun mielestä tärkeää on ettei niistä tule sekavaa yritysten mainos sivua. Mahdollisesti erillinen linkkisivu mihin yritykset saisivat tietonsa. Linkkisivuilla olisi tietysti muutakin harrastuksen kannalta tärkeää linkkiä. Kotisivuistakin vois laittaa kommenttia jos jollaki ois osaamista sen suhteen. Palvelintilaa on jo alustavasti sovittu.