aarremaanalla.com

Tuo kuparinen patukka voisi olla vaikka vanhan kuumemittarin kotelon toinen pää.
Tuo rapujuttu on hummerihaarukka. Sen kumpaakin päätä käytetään hummeria syötäessä. Olisikohan jäänyt jostain ravintolasta joskus käteen ja viskattu kotiin tullessa pellolle..

Tilannetiedote kuopanreunalta!

ÖÖÖÖÖÖÖRE!! Kärsä kalibroitu, nyt mennään ja lujaa! kuvia myöhemmin, nyt ei ehdi...

Hirrrrmuinen määrä tavaraa
Veljeni löysi joskus samanlaisen juitsun, jota arvuuteltiin "mikä tämä on" palstalla:
http://www.aarremaanalla.com/foorumi/vi ... php?t=4563

Mannapuuroa ja mansikoita!

Ilman suuria toiveita suuntasin auton nokan kohti viime kesänä koluamaani pöheikköä, josta heinäkasvit ja kaikki muu ryteikkö oli talven aikana mädäntynyt lakoon. Vaikka heinäkasvit olivat kuolleita ja kuivia kuin Koiviston korput, ilmassa leijui vahva ören tuoksu. Sellainen ihana. Ehkä se kärsä ei ihan hakoteillä olekaan, tuumin ja kaivoin signaaleita mätien kasvien seasta ylös. Paikka ja maa oli suhteellisen hankala etsimiselle, sillä paikalle oli tuotu runsaasti täytemaata, mutta GM3 skannaa syvältä, jos niin haluan. Pintakerroksessa oli naulaa tasaisena mattona, mutta ihmeen hyvin GM antoi kirkkaita signaaleja rätisevien poks, räks, poks äänteen lomaan. Ajoittain oli vaikea propointterilla löytää se oikea kohde, sillä pointteri huusi joka naulasta. Naulat ei örekiihkossa luutivaa sikaa pysäytä ja sitten se vai tapahtui, kirkas signaali trööttäilyn lomassa, lapio maahan, mielen trumpettien ja rumpujen pärinät ja Öörehän se sieltä ponnahti naulaisen kuopan reunalle! Ei ollut riemulla rajaa, kun Öhkö örejä halajaa! Pienet varovaiset puhdistukset ja tadaa, nuolet näkyy!! Äkkiä huuhtelemaan kolikkoa läheisessä järvessä ja tarkistamaan kolikoon vuosisatoja sitten painettu data. Kyseessä on 1 ÖR-(iki-ihana) vuodelta 1742. Pienen tutinan säestämänä tilannepäivitys palstalle ja tonkimaan lisää. Tuo kauden ensimmäisen ören saaminen on kuin pieni syntymä.

Maltti on kuitenkin valttia, vaikka kela heiluikin löydön jälkeen kuin viikate heinikossa. Paikalliset variksetkin rääkyivät, kun sika ryskytti menemään läheisessä pusikossa. Tämän jälkeen hakevat varmaan ekologiset lokeronsa ihan muilta pesimäalueilta. Ihan sama, ören kuvat silmissä uutta matoa koukkuun ja kela maahan. Ei mennyt aikaakaan kun löytyi vielä risa kilikutin mallina sama, mikä eilen löytyi. Tästäkö se nyt lähti sellainenkin positiivinen looppi, että löytöjä tulee ovista ja ikkunoista?

Ajattelin vielä mennä läheiseen risukkoon, jossa kasvoi joitain viheliäisiä piikikkäitä kasveja, jotka tarttuivat piippiluvaatetukseenkuin piikikäs räkä, eikä meinanneet päästää millään irti. Onneksi GM3 on myös oiva viikate ja kasvillisuuden tyrhäisin, joten kasvillisuus sai väistyä heiluttelun myötä. Ajattelin kaivaa hieman onton ja valjun piip pip, piip pip, äänen ja ei muuta kuin lapio maahan toimeksi. Pro pointteri osoitti, että syvälle saa kaivaa. Lasten lapio oli melkein puolivartta maan sisällä, pieni kääntö ja sopivaltä näyttävä kikkare tuli päivänvaloon. Nokare nokareelta lähti kököstä pois kun Öhkö herkutteli. Tiesin, että tämä ei voi olla alko ja eikä se sitä totisesti ollut. Saakeli, jo toinen ÖRE! Johan nyt on markkinat ja mikä parasta -öremarkkinat! Pikaisen pyyhkäisyn jälkeen nopea tarkistus ja silmät eivät valehtele, nuolet menee ristiin. Tosin ÖR paikalla on Sk, joten skillinkihän se. Vuodelta 1801. Ei ollenkaan huono sekään. Kyllä nuo vanhat ruåtsikolikot vain lämmittää mieltä. Löydön jälkeen vielä hetken rymistelin pusikossa, jonka jälkeen oli aika lähteä tyytyväisenä kotiin. Olikohan tämä nyt sitten palkinto missatusta Leijonien pelistä?


Kuvia tapahtuneesta:





Kuvia löydöistä:

Tätä oli oikein jännittävää lukea, mutta onneksi oli ONNELLINEN loppu
Onnittelut haaveen täyttymisestä

Hyvät ruottalaiset,tuo rapukorvalusikka vaikuttaa vaaralliselta

Lahden peltoja luutimassa!

Oltiin Paulin kanssa kahden ukon minimiitissä ja sää oli aivan ihanteellinen piippailulle. Ensinäkymä peltoihin houkutteli seireenien lailla kahta piippailijaa pellolle. Rautaa oli enemmän, kuin pohjalaisella kuntosalilla. GM raksutteli ja päästeli pierumaisia ääniä tämän tästä. Välillä rätinää säesti kirkas ujellus, ja kuopasta nousi aina peräjälkeen repäisykorkki. Kivahan hyviä signaaleja on kaivella, huikkasin Paulille ja jatkoin pellon rei'ittämistä. Repäsypullonkorkkeja tuli eri värisiä; kullasta hopeaan ja muutkin piippailijan perusvärit.

Öhkö nuuhki ja nuuhki ilmaa, eikä menettänyt luottamusta peltoon, olihan nyt aivan mieletön sää, sai piippailla t-paidalla auringon polttaessa parkkiintunutta siannahkaa. Pauli löysi 5p -26 luvulta, joten pellolla oli rahaa! Itse otin heti tavoitteeksi löytää kolikko, ennemmin en lähde! Ajattelin hieman piipitellä pellon osassa, jossa kasvoi kitukasvuisia pajuja. Keskellä yhtä pajupuskaa piippasi heleästi ja kärsäkin sojotti maahan, kuin saksanseisojan kirsu. Nyt täytyy olla jotain muuta kuin kullanvärinen korkki! Pajupuska lensi kaaressa olan yli ja eipä mennyt aikaakaan kun sorkassa kimmelsi ihan oikea hopeasormus! Wau. Ensimmäinen peltohopea leimoineen päivineen! Kolikko se ei kuitenkaan ollut, joten kotiin on turha lähteä ilman kolikkoa. Örestä ei tullut kärsän reseptoreihin pienintäkään vihiä. Löytyihän se kolikko sitten lopulta. Ihan 20 markkaa. Tämä oli vuodelta -54. Reissu oli hyvä, vaikka löydöt eivät päätä huimanneetkaan. Aina on ilo kuunnella gm:n sulosointuja, nauttia luonnosta ja hyvästä piippailuseurasta.

Pellot:





Löydöt:

Öhkö vihdoinkin mönkimässä!

Öhkö on tämän kesän ollut kyllä sokerista, sillä piippailu on rajoittunut muutamiin hätäisiin etsintöihin. Palstaakin on tullut seurattua vaihtelevasti. Oikein pistää vihaksi. Tähän on tultava muutus sillä kauden tavoitteet luisuu sorkkien välistä kuin hiekka. Onneksi GM:n kanssa on tullut sihdattua alkukaudesta sentään muutama öre kokoelmiin. Nyt onkin aika aloittaa varsinainen loppukiri ja skannata peltoööret taskuihin.


Vaikka kiireitä on riittänyt monellakin taholla, on piippailukuume jäytänyt kroonisena keskushermostoa ja uniakin on nähty kuin sydäntalvella konsanaan. GM tuli aamusta heräteltyä uinumasta kesälomalta ja ladattua akut täyteen virtaa. Pienen virtapiikin sai Öhkökin mainiosta kelistä, joka on kyllä tänä suvena ollut melko harvinaista herkkua. Oli aika suunnata kodista 200 m päässä sijaitsevaan metsikköön kera onnesta piipittävän GM:n. Metsä toivottikin vieraat iloisesti vastaan auringon pilkahdellessa tuuhean lehvistön läpi. Öre oli taas tavoitteena kuinkas muuten, mutta olin kuitenkin epäileväinen sillä olen parhaimmat löydöt tehnyt sateella - sateesta ja pimeästä sika tykkää. Silloin maaemoon saa parhaimman GM välitteisen interaktion ja otsalamppu rajaa turhat pois. Lisäksi toiveet olivat minimaaliset, sillä paikan valitsin ihan sattumanvaraisesti ilman merkittävää taustaselvitystä. Ainoastaan MV:n portaalista katsoin, ettei pusikossa ole Kalevankangasta suurempia kalmistoja.

GM päälle ja luutimaan. Ah, taas harrastuksista sen jaloimman parissa. Kela katkoi aluskasvillisuutta ja äänet olivat pääasiassa törähtelyjä ja rautatööttäyksiä. Kivoja ääniä nekin pitkän tauon jälkeen. Metsikkö/pusikko on pieni alle puolen hehtaarin temmellyskenttä. Ei mennyt kauaakaan kuin tuli muutamia hyviä kaivettavia signaaleja, jolloin sai survaista happireijän maaemon herkkään hipiään. Odotukset nousivat roimasti, sillä ensimmäinen löytö oli solki, ja tarkemmin katsottuna pusikko näyttää olevan vanhaa peltomaata, joka on nyt vuosien myötä metsittynyt. Ören kuvat verkkokalvoilla multa lensi ja linnusto kaikkosi puolen hehtaarin metsästä. PIIP, PIIP, sitten aika pysähtyi! Ensimmäinen kolikko pilkisti mehevästä mullasta! Pienet mantrat ja hykertelyt mahdollisesta örestä ja lantti sorkkiin. Varovainen puhdistus ja ei hemmetti, vaakunahan se, vaakuna! No ei ollut öre, oli 100 öreä elikäs kruunu. Ei se mitään haittaa, kolikko on aina kolikko ja olihan se sentään länsinaapurin raha 1990 luvulta, josta sai selvää.

Nyt kun metsikköön oli muodostunut luottamus, oli helppo piipittää koko pläntti läpi. Noin kahden tunnin saaliina oli useampi kolikko sekä muutama mikätin. Lisäksi tuli uusi kilkutinlöytö muiden kilkuttimien kaveriksi. Kaikin puolin onnistunut reissu, vaikka lyhytaikainen olikin.

Täytyy vielä tällä viikolla käydä uudestaan ja kartoittaa peltoja paremmin ja kysellä lupia ottipaikoille. Syvissä ja mehevissä mullissa ne isot öret ui!


Muutama foto:


Satumaisen kaunis puolen hehtaarin metsä!


Kaarle Kustaan kruunu!









Mistä kulkuneuvosta ko. laatta on?

Hyvä hyvä, Öhkö, siitä se taas lähti, ja hyvin lähtikin
Laatta on melko varmasti SOK-merkkisestä polkupyörästä

Onkos muuten sok= sokoksen merkki, joita (pyöriä) kasattiin Tampereella?
Ja kuuluko kenties Jupiter tuohon samaiseen kastiin?

Itellä kun oli Jupiter, mut tuo samainen nokkamerkki ei kuulu jupiterin merkkiin, ellei oo matkan varrella muuttunu.

Eli oikeestaan kyssäri ois, mitä kaikkee se SOK pyörissä meinaa?
Kekoilempa kuuklettaa;)

Sade ei hidasta öret mielessä tonkivaa Öhköä

Sataa, ei sada, sataa, ei sada, sataa, ei sada, eiku sataa ja lujaa! Kuulostaako tutulta? Ovatko syyssateet jo tulleet vai onko kesäsateista vielä kyse? Ajattelin, että nyt kun VIHDOIN on aikaa mikään ei pysäytä Öhköä, edes erään ruoansulatuselimistöön hyvin läheisesti liittyvän elimen segmentaatio, peristaltiikka tahi nukan pumppausliike. Matka tuttuun pöheikköön, josta keväällä nappasin Ören ja Skillingin, oli asetettuna päänsisäiseen navigaattoriin oletuksena - tietenkin. Pikataival pöheikön reunaan ja aamukasteinen tai sateinen pöpelikkö teki kevytvarustuksessa tonkivalle Öhkölle tepposet. Sorkat märkinä oli tongittava ja haettava sitä kultaista öreä - oli sitä joskus painettu tai ei.

Paikka oli ihan erilainen kuin keväällä. Nyt monen metrin korkuiset kasvit antoi kelalle vastusta, mutta kyllä nekin kaatuu kun kunnolla "niittää". Tavoitteena oli tietenkin se sama. Öre, ja mielellään hyväkuntoinen, Öhkölle sopiva yksilö, joiden välille muodostuu luja tunneside, vahva harmoninen sielujen synergia. Aluksi tuli skannattua hieman kevyemmin taivallettavaa aluetta ja sieltä nousikin muutamia löytöjä. Tosin maa oli selkeästi joutomaata, jota oli tuotu jostain paikalle, ei siis alkuperäistä maata, joka on ollut peltona satoja vuosia ja nyt myöhemmin rehevöitynyt kesän sateiden vuoksi sademetsäksi. Sademetsävyöhykkeen ja havumetsävyöhykkeen rajaa piippailtuani sai GM sellaisen vainun, jota myös kärsäksi kutsuttu elin totteli. "Siellähän se" sanoin ja kaivoin maasta Ören, minkäs muun! Löytötavoite taskuun ja kela maahan. Lisää oli saatava. Sade jaksotteli piippailemista, sillä sateen ajaksi oli mukava mennä havupuuvyöhykkeellä olevien puiden katveesen ja kerätä pullonkorkkeja sieltä. Parempaa saalista tuli pyydettyä sitten sademetsän puolelta, silloin kun ei satanut. Aikani piippailtuani GM löysi myös ARABIALAISEN!!!!!! Kyllä muuten kiilsi, oli sellainen hehku että! Löytyi muuten ihan pinnasta. Oli varmaan joltain siihen taskusta tippunut. Arabialaisesta lisää Parhaissa löydöissä! Ei ihan sontapäivä, vaikka yhteen öreen ja arabialaiseen oli tyydyttävä.

Fotot reissusta:

Onko Öre...???!!


Onhan se! Öre kolikoiden kuningas vai onko itse kuningatar Ulla.


Ei ne sieltä kyllä helpolla nouse...


Sateelta pääsi piiloon tänne, onneksi ei tullut lähdettyä pellolle!


Löydöt....


Öre.


Jokin muu, mikä?





ja lopuksi......




Arabialainen:

Toi vimonen kuva, ennen Arabialaista, on ikkunan tai oven salpa. Siitä on vaan kahva poikennut.

Onnittelut Arabialaisesta.Ei noita joka poika löydäkkään ,varsinkaan pintalöytönä.
Tuukka varmaankin ottaa yhteyttä

Kiitos. Arabialainen on ollut myös hakusessa ja nyt koleana syysaamupäivänä se löytyi. Siinä se vain nökötti yksinäisenä ja orpona. Etsin kyllä kaveriksi bideetä, mutta ei löytynyt. Taitaa olla syvemmällä kyntökerroksessa. Itse löytö oli kuin uusi, ei ollut edes reunoilla patinaa.

Kuulema Arabialainen saa pintaansa rusehtavaa väriä pitempiaikaisessa käytössä..

Dna näyteet talteen ja joskus tiedät kuka on siinäkin valtaistuimella aikaansa viettänny.

Jos öre ei tule Öhkön luo, menee Öhkö ören luo - eli kuinka Öhkö tapasi Reksin Johanneksen!

Se oli ihastuminen ellei sitten rakkautta ensi silmäyksellä. Ensi silmäyksellä, vaikka maaemon pusertavasta sylistä vapautui aluksi tunnistamaton hahmo. Hahmo alkoi saada muotoja ja pienet detaljit sykkivät verkkokalvolta keskushermostoon. Alkoi tykyttää. Ensikohtaamisen riemu oli sanoin kuvaamaton, pienet väristykset tuntuivat silavan uloimpiin kerroksiin, ihan kamaraan asti. Jumankauta, on se, se, se on, sorkassa lepää ÖRE ja WANHA!

Jo töissä ajattelin, että nyt työympäristön liuottimien herkistämä kärsä on sellaisessa kunnossa, että jos öret eivät tule Öhkön luo, täytyy ne hakea Öhkön luo. Ilma oli mitä parahin piippailulle, ja mitäs sitä säitä ihmettelemään, kun voi pusikossa luutia. Ei muuta kuin ennalta tarkoin kartoista syynättyyn kohteeseen ja kela maahan. Lähes heti, GM:n viuhkamaisen detektiosignaalin pureuduttua maaemon hameen alle, alkoi kaiuttimesta kuulua mitä ihanin piip, piip ääni - ja mitä parasta, kristallin kirkkaana. Lapiolla pisto maahan, kuopaisu ja vähän pro pointterilla kutittelua. Siellähän se, komia metalliesine komiasta piipistä. Luulin aluksi joksikin maatalouskoneen heinien siirtely härpäkkeeksi, mutta kotona vesikipossa paljastui totuus, että se on todennäköisesti muodoltaan ruman aterimen varsiosa, sillä siinä oli koristeellisia kuvioita.

Piippailu jatkui peltomaana ennen olleessa pöpelikössä, jossa oli yllättävän hyvä piipittää. Maassa ei ollut aluskasvillisuutta, ainoastaan havunneulasia sekä istutettuja puita - tyypillistä yhden havupuulajin "kloonimetsää". Alaoksat raapi parkkiintunutta nahkaa, mutta ei se haitannut, kun kerta signaaleja tuli tasaiseen tahtiin ja paistoi se aurinko risukasaankin. Löytyi nappeja, pieni musketinkuula, ohut ei kovin vanhalta näyttävä hopeasormus, eriväriset 10 penniset sekä PAM yht'äkkiä kuin sata salamaa olis iskeny montusta, sinettisormus ja ehjä! Katselma monttuun ennen peittämistä ei osoittanut jälkiä hiilestä tahi vastaavasta. Löydöstä innostuneena kärsä haki ja haki, haki vielä jotakin parempaa, jolloin jätin tilaa kärsämön intuitiolle.

Sitten se tapahtui, se kaikkein kaunein. Keskellä kauneinta suomalaista luontoa auringon säteiden varjostaessa Reksin Johanneksen (IR) uurteisia ja hopean hohtoisia pintoja. IR oli pitkään jatkuneesta mutakylvystään huolimatta melko komea näky, sillä jo pusikossa havaitsin hahmon olevan Reksin sukua - onhan noita tullut katseltua internetin ihmeellisestä maailmasta, joten tunnistus oli välitön. Vanhin tapaamani kolmen kruunun kruunupää vuodelta 1597!

Käärin IR:n huolellisesti pussiin ja asetin pussin erillisen taskuun ettei hauras hajoa. Muutama minuutti luutimista ja kotiin nauttimaan yhteisestä seurasta, olihan aurinkokin jo menemässä horisontin taa.


Kaikki löydöt nipussa:



Siinä hän on!




Sinettiä vailla:


Mikätin aterin:


Hepeinen:

Hieno sinettisormus oikein nimikirjaimilla. Onnittelut

Nyt on löydöt kohdallaan!

tuo aterin vasta hieno on!!!

Öhkö, Öhkö aivan pieleen tunnistettu.Tuohan on 92 ei Juuhani enää -97 hallinnut

Melko upeita herkkuja etten sanoisi!

JÄTTE BRA.LOISTAVAT LÖYDÖT

Ompa komiat löydöt Onkos tuo aterin ontto?

karhu72 kirjoitti:Ompa komiat löydöt Onkos tuo aterin ontto?

Tattista! Ei ole ontto, täyttä metallia.

Öhkö ja kärsämysten tie

On taas kulunut liian paljon aikaa viimeisimmästä sikamaisesta löytöpostauksesta. Kiire on kirosana, josta olen joutunut kärsimään jo tovin. Vaikka kärsiminen on suorastaan sikamaista panettelua on mieli kierellyt mitä mahtavimmilla sänkipelloilla, sorkkien näpytellessä samanaikaiseti kuitenkin näppäimistöä. Käyhän se näinkin. Aikansa kun haaveilee ja unelmoi, on haaveilla onneksi taipumus toteutua. Pääsin kuin pääsinkin kaverini kanssa hyvän sään aikana piippailemaan. Kaveri oli täynnä virtaa ja energiaa, olihan se täyteen ladattu. Signaalit olivat teräviä, toki pientä mutinaa kuului aina välillä. Mutina oli kuitenkin toivottua, sillä rauta ei ollut toivelistallani. Tämänhän kaverini jo tiesi, varsin hyvin.

Piippailukohteekseni olin valinnut melkoisen pöheikön, jossa tapasin Johannes Reksin taannoin. Paikka oli siis hyvin otollinen, sillä "kyntämätöntä peltoa" oli vielä jäljellä, ja varmasti muutama pahin puun juurakon tyvi jäi viime kerrasta koluamatta. Jos siellä Reksikin oli, voi siellä muitakin öörejä majailla, tuumin ja suuntasin auton nokan kohti öreapajia.

Parahiksi pieni tihkusade väistyi ja aurinkokin pilkahteli, tosin paksujen harmaiden pilvilauttojen takaa. Öhkön mieltä kevensi ajoittaiset auringon säteet, jotka tunkeutuivat sekametsän yhä harvenevan latvuston läpi. Maassa olikin jo mukava lehtimatto. Lehtimatto sai kyytiä, kun pienet sorkat kera lapion tekivät reikiä kosteaan maahan. Ensilöydöt olivat repäisypullonkorkkeja ja järjettömän kokoisia rautamötiköitä. Miksi aina hyvän sään aikana tulee yleisimpien laatukriteereiden mukaan heikkotasoisempia löytöjä ja koiranilmalla löydöt ovat mitä parhaimpia? Mudasta sika tykkää, voisiko siinä olla syy? Tämä olisi voinut olla elämäni örekesä ja kiire on nyt pilannut sen! Täytyypä ottaa niskan kamarasta kiinni ja mennä Pohjanmaalle ja suunnata mahan alus sorkkia täynnä tulvapelloille märkäpuvun kanssa piippailemaan - olisi siinä kyläläisillä ihmettelemistä!

Alkoihan niitä löytöjäkin sitten nousta. Kuopan reunalla näin jo kolikon silhuetin, mutta lievä pettymys valtasi örenhimoisen. Kolikko se kuitenkin oli, ei sitä kiistäminen, mutta -80 luvun kymmenpenninen ei parkkiintunutta örefania hetkauta. Sehän olisi kuin karioonhiiri hirvimiehelle. Löytö kumminkin taskuun ja skannaamaan. Kärsä veti koleaa ilmaa keuhkoihin ja pienet aistinreseptorit filtteröivät femtomooleissa, ellei pienemmissä moolimäärissä ilmassa leijailevia pienpartikkeleita yrittäen analysoida Johanneksen kavereita maan povesta. Yksin oli Reksi, eikä tuttua öretuoksua ollut hehtaarin alueilla. Olisiko taas tulossa reissu ilman öreiki-ihanaa? Reissu ilman isoa Ö:tä?

Nousi sieltä maaemon hameen alta sentään muutama kolikko, joista kymppi ja jäämurtajavitonen ehkä mainitsemisen arvoisina. Outo loppusijoituspaikka näilläkin on ollut. Onneksi kohtalo sian muotoon pukeutuneena puuttuu peliin ja pelastaa kolikot tulevan talven koettelemuksilta. Parhain löytö oli kuitenkin solki - kenties kengästä tai vyöstä? Koristeellinen kuin mikä. Liekö uusklassismia vai ihan paikallista rokokoota? Kultaustakin siinä on jäljellä, joka ilmeisesti herätti vainun. Hetken oli sorkkaeläin kuin saksanseisoja, mutta ei aikaakaan kun solki oli ihmeteltävänä kahden, toisistaan suhteellisen etäällä sijaitsevan silmän tapittaessa sen muhkuraista pintaa. Mukava löytö tälläkin kertaa. Valon yhä vähetessä oli suunnattava autolle, pakata kaveri takakonttiin ja toivottaa "toivottavasti nähdään pian!".


Studio Sus scrofa domestica:



Solki edestä ja takaa:

Soljessa taitaa olla oikein jäänteitä emaloinnista, vai näenkö väärin?
Mikä on ylimmän kuvan keskirivin kolmas vasemmalta?