aarremaanalla.com

Lainasin Samsai tekstiäsi pienin muutoksin ja lisäsin sen tuonne "Menettely räjähteitä kohdatessa"-osioon.


Jussi

Tavaraa on näköjään ollut enemmänkin:

http://yle.fi/uutiset/kemilaisesta_omak ... ia/6831447

Harmi omaisten ja meidän harrastajien puolesta.

Tavaraa on näköjään ollut enemmänkin:

http://yle.fi/uutiset/kemilaisesta_omak ... ia/6831447

Harmi omaisten ja meidän harrastajien puolesta.

Pahoittelut ketjun aloittajalle, että jatkan vielä hieman tätä tärkeää offtopiccia. Menettely räjähteitä kohdattaessa-ketju on suljettu kommenteilta.

Lisään vielä Samsain erittäin tervetulleeseen kommenttiin, että meiltä löytyy edelleen silloin tällöin pikriiinihappotäytteisiä ammuksia tai käsikranaatteja. Mm. venäläiset m1914-varsikäsikranaatit olivat pikriinihappotäytteellä ja niitä kulkeutui Suomeen mm. aseapuna punaisille. Pikriinihappo reagoi metallin kanssa muodostamalla pikraattikiteitä ja kiteytyneenä se detonoi erittäin herkästi pudotettaessa tai kolhittaessa.

Toinen asia, joka joskus ihmetytti kun lueskelin vanhoja viestiketjuja, on se, että mm. vanhaa käsikranaattia pidettiin vaarattomana, koska TNT on "jo vettynyt". TNT ei vety. Se on sotilasräjähdysaine ja sen perusvaatimuksiin kuuluu varastointikestävyys. Sota-aikainen TNT detonoi poikkeuksetta erittäin voimakkaasti ja helposti vielä nykyäänkin. Sama koskee merimiinoissa ollutta TNT:tä tai TNT-pohjaista schiesswollea, joka lähtee vielä tenttuakin iloisemmin. Joten en lähtisi tästäkään olettamuksesta luottoa hakemaan, jos aikomuksena on purkaa jonkintyyppinen kranaatti.

Hyvä nyrkkisääntö helpottamaan arviota siitä, onko joku räjähde vaarallinen, on pysähtyä hetkeksi muistelemaan sitä tosiasiaa, että se on suunniteltu ja teollisesti valmistettu ihmisten tappamista varten.

Pataniityn Tehvaani kirjoitti:Hyvä nyrkkisääntö helpottamaan arviota siitä, onko joku räjähde vaarallinen, on pysähtyä hetkeksi muistelemaan sitä tosiasiaa, että se on suunniteltu ja teollisesti valmistettu ihmisten tappamista varten.

Juurikin näin.

(Tuon räjähdeosion voisi pistää myös SME:n sivuille, noihin kun voi törmätä missä tahansa vaikka niitä ei erityisesti etsisikään.)

Leimataankos tässä nyt kaikki II. maailmansodan historiasta ja sotapaikoilla joskus piippailleet uhkarohkeiksi DIY - dekoilijoiksi ja haudanryöstäjiksi? Allekirjoittanut on tämän vuoden kuluessa törmännyt kolmeen sodanaikaiseen räjähteeseen ja joka-ainoassa tapauksessa kapistukset on ilmoitettu viranomaisille ja hoidettu asianmukaisesti pois metsiä vaarantamasta. Eipä ole kertaakaan tullut mieleen kantaa niitä kotiin saati edes nostaa montusta. Ohjeistus, jonka olen asioista paremmin perillä olevilta saanut kuuluu, että esinettä on paljastettava vain ja ainoastaan sen verran, että voi todeta onko kyseessä räjähtämätön ammus, eli lähinnä yritettävä poistaa maata sivuilta ja mielellään vaikka muovilusikalla. Kenttälapio ei missään nimessä ole oikea kapine tähän. Missään tapauksessa, ei saa mennä yrittämään nostamista montusta. Mainittakoon myöskin se, että etenkin saksalaisissa ammuksissa käytetty räjähdysaine vaihtelee sen mukaan onko kyseessä sodan alku- vai loppuvaiheessa valmistettu ammus. Trotyyli, joka sinänsä on turvallinen ja käyttövarma sotilasräjähdysaine, oli saksalaisilta vähissä jo vuonna -44, ja silloin alettiin käyttää vähemmän turvallisia aineita. Maalaisjärjenkin pitäisi sanoa, ettei kannata mennä keittelemään tai paukuttelemaan noita, tai ylipäätään mitään räjähteitä, vasaralla tms ...
Mitä tulee lupiin ja sellaisiin niin ainakin allekirjoittaneen toiminnalla on ollut paikallisen sotahistoriaelimen siunaus ja suostumus. Leijonanosa löydöistä, eli sellaiset, joilla on katsottu historiallista arvoa olevan, on luovutettu museoviranomaisille.

Tällä hetkellä intissä olevana ja kyseisiin tarvikkeisiin tutustuneena niin jos sellaisia mettästä löytäisin niin viimeinen Asia mikä tulisi mieleen että lähtisi koskemaan, saatika sitten kotiin kantamaan

Oman kaivuhistoriani ajalta muistan puolentusinaa onnettomuuksia joissa jopa n.s." kokeneet purkajat" ovat tapaturmaisesti kuolleet - harrastelijoista puhumattakaan. Harvempi on selvinnyt muutaman sormen tai silmän menetyksellä.

Eiköhän tämäkin kohu taas hiljalleen laannu ja valitettavasti uudet tyhmät jatkavat ammusten kaivamista.

Ikävä sanoa mutta ehkä tässäkin Darwinin teoriat toistavat itseään.

Sotahistorian esiinkaivamisessa luvallisissa kohteissa riittää muutakin kuin ammusten etsimistä, itse olen parikymmentä vuotta etsinyt muita kuin räjähdekohteita.

Lalli kirjoitti:

Pataniityn Tehvaani kirjoitti:Hyvä nyrkkisääntö helpottamaan arviota siitä, onko joku räjähde vaarallinen, on pysähtyä hetkeksi muistelemaan sitä tosiasiaa, että se on suunniteltu ja teollisesti valmistettu ihmisten tappamista varten.

Juurikin näin.

(Tuon räjähdeosion voisi pistää myös SME:n sivuille, noihin kun voi törmätä missä tahansa vaikka niitä ei erityisesti etsisikään.)

Hyvä idea!
Näköjään miun tekemä postaus, joten luvallani modet kopsatkoon SME:lle.

Oman kaivuhistoriani ajalta muistan puolentusinaa onnettomuuksia joissa jopa n.s." kokeneet purkajat" ovat tapaturmaisesti kuolleet - harrastelijoista puhumattakaan. Harvempi on selvinnyt muutaman sormen tai silmän menetyksellä.

Eiköhän tämäkin kohu taas hiljalleen laannu ja valitettavasti uudet tyhmät jatkavat ammusten kaivamista.

Ikävä sanoa mutta ehkä tässäkin Darwinin teoriat toistavat itseään.

Sotahistorian esiinkaivamisessa luvallisissa kohteissa riittää muutakin kuin ammusten etsimistä, itse olen parikymmentä vuotta etsinyt muita kuin räjähdekohteita.

Niin, mistähän tuo purkamishinku oikein kumpuaa ? Onko raha vai mikä motiivina ...

Ammuksethan on todellakin vain harrastuksen riesa ja välttämätön paha, mutta kaipa niitäkin sitten joku tarkoituksella etsii purettavaksi. itselleni ne ovat ei-toivottuja löytöjä.
Sanotaan, että sodan jälkeen paikkoja raivattiin, ainakin paikoilta, joissa liikkuu väkeä mutta kaikki löytämäni räjähteet ovat olleet kirjaimellisesti tien vieressä etäisyydellä +- 50 m. Ja ns. jo paljon tongituilta paikoilta ...
Aina niitä vastaan tulee, kun taistelupaikkoja koluaa ...

Sen verran tiedän militariakeräilytaustallani että että noilla lehtikuvien mukaisilla Kemin ammuksilla ei tuon kuntoisina ole purettuinakaan juuri mitään kaupallista arvoa ja kysyntäkin maailmanlaajuisesti tuon kuntoisille on aika olematon.

Kyseessä lienee lähinnä aloittelijoiden uteliaisuus ja ymmärtämättömyys siitä että ihan oikeasti ovat edelleenkin tappavia.

Kyseessä lienee lähinnä aloittelijoiden uteliaisuus ja ymmärtämättömyys siitä että ihan oikeasti ovat edelleenkin tappavia.

Aika oudolta tuntuu, ettei Kemin miehillä olisi muka tietoa niiden vaarallisuudesta. Eikä tässäkään jutussakaan ollut kyse yksittäisestä löydetystä kranaatista, vaan hommaa oli tehty kyllä tosimielessä. Ehkä siinä oli kyse siitä, että "uskaltaa, ollaan kovia jätkiä, nääs" tai sitten oli turtumista ..."kun ei aikaisemminkaan ole mitään sattunut" ...
No , tiedä sitten hänestä ...

Voisiko tämän kemi keskustelun siirtää pikkuhiljaa pois aloittamastani topikista...

Aiheenahan oli ilomantsin sota ja sen tutkiminen eikä pommien kaivaminen tai uhkarohkeus.

Kiitos ja kumarrus

Itsekin mielelläni tongin sotahistoriallisia paikkoja, ja toivottuja löytöjä olisivat mitalit, pistimet, kypärät jne. Kolme kertaa olen törmännyt räjähteisiin, kaksi miinaepäilyä Lapissa piippaillessa, joissa kaivuu loppui siihen sillä alueella kun miinan sytytintä muistuttava tuli näkyviin. Paikat merkattiin ja soitettiin Inarin poliisi tutkimaan jatko. Pari viikkoa sitten Ilomantsista nousi 20mm kranaatti. Ilomantsin poliisi kävi noukkimassa kapistuksen. Mainitsi vielä lähtiessä että näitä paikkoja nyt periaatteessa ei saisi tonkia, mutta parempi että joku oikeat toimintavat tietävä nämä löytää ja poistuvat maastosta kuin että vaikka lapset ne saavat käsiinsä.