Sivu 7/11

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 06 Syys 2014, 18:38
Kirjoittaja Haarukka
Mikäs se aiheuttaa mieheen eniten kuntoa kohottavaa liikettä? Kahvakuula, kävelysauvat+askelmittari vai kahluusaappaat? Päädyin viimeiseen kun edulliset(25e) kohdalle sattui.
Hetihän niitä piti päästä kokeileen. Tällä kertaa meriveteen niin näkee kuinka häiriöinen laite tuo ACE150 on syvemmässä suolavedessä. Merivesi -10 ja tuon rannan olen joskus -50 tasolla huispannut läpi, joten odotuksia ei löytöjen suhteen juuri ollut.
Aluksi kahlasin niin syvälle kuin saappailla pääsi, mutta olo oli vähän horjahteleva ja epävärma joten tulin 10cm matalempaan veteen. Herkkyyttä kesti pitää ilman haamupiippejä 3/4:ssa. Melkein pari tuntia kävelin rantaa ees taas aina 10cm matalempaan veteen siirtyen. Hidasta ja turhauttavaa kun ei löydy yhtään piippiä, muutamaa "soivaa kiveä" lukuunottamatta. Välillä survaisin taskusta kolikon saappaalla hiekkaan ja harjoittelin scoopin käyttöä. Olin jo luovuttaa ja kävelemässä kohti rantaa kun kone piippaa hopeaa, toisella tonkaisulla ylös. Pienin löytämäni sormus, tuomitsin rihkamaksi, mutta naama naurussa tukin kuitenkin taskuun. Ensimmäinen kahlaamalla löydetty koru:

Kuva

Kolikko antamassa mittakaavaa. Samalla kun otin kuvan rapsuttelin pinnasta kuonaa ja alta ei paljastunutkaan messingin tai kuparin väri vaan tumman harmaa. Kivikään ei ollut muovia, eihän se auttanut kuin vähän puhdistella ja hopen leimathan sieltä paljastui. Neliössä ER(tai EP) ja tilaa kolmannelle merkille jonka olemassaoloa en kuitenkaan havainnut. Pitoisuusleima 830.
Ihan täpinöissään :lol:
Mutta ei voi muuta sanoa kuin että meneepä homma hankalasi kun menee niin syvälle että vesi ylettää polven yläpuolelle. Jalat muljahtelee kivllä ja horjahtelee pohjan muotoihin kun pohjaan asti ei selvästi meriheinän/levän vuoksi näe.

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 07 Syys 2014, 21:02
Kirjoittaja Sanppa
Hopee ei oo häpee... Tosi nätti sellainen myös, onnittelut!

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 07 Syys 2014, 21:28
Kirjoittaja Haarukka
Sanppa kirjoitti:Hopee ei oo häpee... Tosi nätti sellainen myös, onnittelut!
Kiitos kiitos, vaikka en sitä "nätteyttä" tuosta kuvasta näekkään ;9
Tänään kävin kahlaamassa 100x suositumpaa uimarantaa. Meriveden korkeus -10, tämän rannan olin keväällä -50 vedenkorkeudella mennyt tarkasti peltokellalla läpi "kuivin jaloin". Hyvää työtä olin tehnyt, alle 40cm syvyydestä en löytänyt kuin yhden kolikon joka kunnon perusteella oli tipahtanut tänä kesänä. Syvempää löytyi puolenkymmentä hylsyä ja alle euron verra hapettuneita kolikoita.

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 15 Syys 2014, 13:21
Kirjoittaja Haarukka
10 kahlausreissua ja 100 roskaa myöhemmin, tadaa:

Kuva

KULTAA!!! Tinapaperin ohut, mutkainen kehä ja pikkusen atomia isompi "timantti" tuossa sydämmen keskellä, mutta 585 leimat löytyy. Kauden toinen kulta on todellisuutta :lol:
Hyvä reissu muutenkin, kolme noista luokkarinkuloista puretun laiturin oletetusta päädystä. Kaikissa leimoja, mutta eipä niistä saa selvää ennen ku vähän putsailee.
Huomasin että kun ACE150:n vakiokelan ja kelasuojan väliin menee riittävästi hiekkaa niin alkaa vedessä näyttämään todellista matalempia id:tä, tuli siis kaivettua kaikki mikä piippaa.

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 15 Syys 2014, 15:29
Kirjoittaja Haarukka
Kaavin rinkuloista enimmät karstat, kaikista hopeista löytyi 925 leima

Kuva

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 15 Syys 2014, 16:05
Kirjoittaja Niksu
Onnea kullasta ja hopeasta. Kuinka syvältä nuo löytyi? Eli huispasitko kumisaappailla vai kahluuhousuilla?

Siksi kysyn, koska itsellä on ajatus lähteä kahluuhousuilla syvemmälle kuin mitä kumisaappailla pääsee. Tosin Garrettin kastumisenpelko pitää vielä minut kumisaapassyvyydellä. :)

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 15 Syys 2014, 16:06
Kirjoittaja J.m.k
Onneksi olkoon jalometalleista 8) komea keko!

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 15 Syys 2014, 16:23
Kirjoittaja Haarukka
Niksu kirjoitti:Onnea kullasta ja hopeasta. Kuinka syvältä nuo löytyi? Eli huispasitko kumisaappailla vai kahluuhousuilla?
Kahluusaappailla. Syvimmät niin syvällä että just riitti saappaissa varsi ja digiboksi oli noin 10cm vedenpinnan yläpuolella. Matalimmat polvi syvyydessä. Ylempää olenkin piipannut aiemmin.
Niksu kirjoitti:Tosin Garrettin kastumisenpelko pitää vielä minut kumisaapassyvyydellä. :)
Aiheellinen pelko. Yhdesti keväällä luiskahti veteen kun nojasi jalkaa vasten, onneksi ei hajonnut, mutta säikäytti niin että pysyin kuivalla maalla monta kuukautta. Nyt puristan koneesta rystyset valkoisena enkä löysää otetta kuin rannalla. Ainoa pelko on että horjahtaa pahasti.

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 15 Syys 2014, 16:44
Kirjoittaja Indian
Onnittelut jalometalleista, nythän niitä tuli monta kerralla :D . Kannataa laittaa siihen garrettin kyynärtukeen remmi paikalle, niin sitä voi roikottaa kyynärkoukussa ja pystyy kahdella kädellä scuuppailemaan ja ei tarvi pelätä, että se kaatuu veteen.

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 15 Syys 2014, 19:00
Kirjoittaja PotilasK
Hieman kateuden sävyttämä onnittelu :D Hitto kun ei riitä aika itsellä tonkimaan, pakko vain ihailla muiden löytöjä :evil:

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 15 Syys 2014, 21:46
Kirjoittaja Haarukka
Kiitos onnitteluista. Riemastuin itsekkin niin että päätin tilata oikean pinpointerin, siitä enempi täällä: http://www.aarremaanalla.com/foorumi/vi ... 48#p129248

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 15 Syys 2014, 23:15
Kirjoittaja Sanppa
Onnittelut, jalometallia taskullinen! :)

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 16 Syys 2014, 17:29
Kirjoittaja Lauri87
Onneksi olkoon hyvistä löydöistä. Itsellä se ensimmäinen kulta odottaa vieläkin , kullattua lukuunottamatta. Pitäisi alkaa kans pian kahlaamaan, mutta voi olla että jää ensikaudelle veteen siirtyminen :) oon löytänyt kans tuollaisen missä on nuo korttiakan maat, onkohan samalta luokalta :P :)

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 16 Syys 2014, 17:49
Kirjoittaja Haarukka
Lauri87 kirjoitti:oon löytänyt kans tuollaisen missä on nuo korttiakan maat, onkohan samalta luokalta :P :)
7E näyttää olevan...

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 16 Syys 2014, 18:45
Kirjoittaja Lauri87
Tuo on 6:lk

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 17 Syys 2014, 12:02
Kirjoittaja Haarukka
Pinpointeri tuli ja heti erääseen korkkihelvettiin testaamaan:

Kuva

Siinä missä raksatunnistimella pääsee 90-luvulle kolikkojen suhteen pääsi tällä Nokta RS:llä komeasti 70-luvulle:

Kuva

Eurorahaa reilu 3e. Mikä tuo alin kolikko on?
Ainoa tunnistamaton esine on tuo valurautainen "kuppi". Syvyys 3,5cm ja halkaisija 9,3cm

Kuva

Voi olla vanhakin, multaa oli päällä muutama sentti. Samasta "puistosta" on löytynyt rakennetunnistimella "hevoshärpäkkeitäkin"...

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 17 Syys 2014, 18:30
Kirjoittaja Schaza
Keskimmäisen alin näyttäisi olevan Kreikkalainen 1 drachma. =)

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 17 Syys 2014, 18:36
Kirjoittaja Haarukka
Schaza kirjoitti:Keskimmäisen alin näyttäisi olevan Kreikkalainen 1 drachma. =)
Kiitos. En osaa näppäillä kyriilisiä kirjaimia googleen niin piti kysyä :oops:

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 18 Syys 2014, 13:52
Kirjoittaja RapaRipa
Onneksi olkoon hienoista löydöistä! Vähän odotellukkin että koska niitä rinkuloita alkaa nousta kahmalokaupalla :)

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 19 Syys 2014, 13:32
Kirjoittaja FallenOne
Hienoja rinkuloita! Onnea! Täälläpäin ei tunnu vedestä juuri euroja löytyvän, koko kauden saldo ei varmaan yli kahdenkympin mene.

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 19 Syys 2014, 13:41
Kirjoittaja Haarukka
FallenOne kirjoitti:Täälläpäin ei tunnu vedestä juuri euroja löytyvän, koko kauden saldo ei varmaan yli kahdenkympin mene.
Tosi vähän niitä on täälläkin ja arvoltaan yleensä max 20senttiä.

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 20 Syys 2014, 16:46
Kirjoittaja Haarukka
Tänään oli asioita väljällä aikataululla "oman reviirin" ulkopuolelle, joten käytin löysät piippailuun.

Ensin Rantakylän uimamonttu. täällä oli joku selvästi käynyt aika vasta kahlaamassa. Vedessä ei ollut kuin rautapiippejä ja pari ihan tuoretta 10senttistä syvyydellä johon kahluusaappailla pääsi. Ranta, kioskin ympärystä ja lentopallokentät oli jätetty rauhaan, koska näistä löydetyt kolikot oli osin vedestä löydettyjä huonompikuntoisia.

Kuva

14x10DD kela on perso kaljapullon korkeille, mutta ei tuolla vakiolla viitsi isoja hiekkakenttiä vispata. Siksi noita korkeeja on kuvassakin.

Toinen paikka oli Viinavuoren uimamonttu. Kolikoista arviolta neljännes vedestä.

Kuva

Ketju oli hauska. Pomppiva signaali ja melkeen "jiippii" kun katsoin skuuppiin. Luulin tummuneeksi hopeaksi, mutta sitten, ompa kevyt. Se onkin mustaa muovia ja tähdissä sen verran metllia että piippasi etsimeen :(

Kävin vielä Tauvon rannassa toteamassa että ei jaksa. Hiekkaa hehtaarikaupalla ja luultavasti alle 100 uimaria kesässä. Tunteroisen väkisin peltokelan kans käveleskelin, yhden 20senttisen löysin :(

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 20 Syys 2014, 19:35
Kirjoittaja ripe24
Omasta mielestäni aikatarkoin nuo kiersin muutama viikko sitte. :) Muuan kouralline kolikoita ja pari hoppee rinkulaa plus yksi komea titaani sormus sieltä lähti mukaan...

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 20 Syys 2014, 19:56
Kirjoittaja Haarukka
ripe24 kirjoitti:Omasta mielestäni aikatarkoin nuo kiersin muutama viikko sitte. :)
Tauvonkiko :shock: vai nuo pelkät montut?
Montuilla kävi useampikin utelias juttelemassa, mutta he eivät olleet ketään aiemmin nähneet.

Re: Haarukan löydöt

Lähetetty: 20 Syys 2014, 20:07
Kirjoittaja ripe24
Tauvosta noin 1/3 tarkasti käytynä... Aika tyhjää. Muissa kävin vaan kahlaan ku kentät oli käytössä. Kyllähän nuissa raatiseuraakin löytyi...