aarremaanalla.com

Tässä aiheesta jotain vastaavaa. Pakko oli pakottaa pikkuveli tuonne mukaan kun en töistä päässyt karkaamaan.

Koska Museovirasto on niin kärkäs tulkitsemaan kaikki kiinteiden muinaisjäännösten lähistöltä tehdyt uudet löydöt kiinteään kuuluviksi, voi asian kääntää toisinkin päin piippailijoiden eduksi. Eli kun joku löytää kiinteän muinaisjäännöksen, jonka läheltä löytyy myöhemmin Museoviraston tutkimuksissa esim. hopeakätkö, tulisi myös kätköstä saada löytöpalkkio, koska se kuuluu alkuperäiseen löytöön, mutta siitä ei ole saatu löytöpalkkiota aiemmin.

Muinaismuistolaki tulisi todella saattaa ajantasalle. Mikäli lainmuutos joskus tulee, tulisi siinä ehdottomasti säätää siitä että lunastuspalkkiot määrittäisi joku muu kuin Museovirasto. Esimerkiksi kolme riippumatonta asiantuntijatahoa voisi määritellä löydölle käyvän arvon ja Museovirasto päättäisi sen jälkeen haluavatko lunastaa vai jääkö löytö löytäjän omaisuudeksi. Nykyinen tilannehan on löytäjän oikeuksien kannalta erittäin huono, jopa perustuslain vastainen, koska valtio yksin määrittelee maksaako se valtiolle lunastettavista löydöistä yhtään mitään. Vähän sama kuin olisit myymässä autoa ja ostaja päättäisi mitä autosta maksaa, myyjällä ei olisi mitään valtaa siihen.

En työskentele Museovirastossa (MV) tai maakuntamuseossa (MM), mutta kulttuuriperinnön kanssa muuten. En tunne, enkä muista olleeni suoraan tekemisissä Nymanin kanssa ja forumia olen päätynyt ajoittain lukemaan nähdäkseni niitä löytöjä, jotka jäävät ilman iltapäivälehtien huomiota.

Löytöjen ilmoittaminen ja asiallinen käsittely ovat lainsäätäjän asettamia vaatimuksia. Tietysti viranomaisen nuhteen osuessa kohdalle on ymmärrettävää tuntea ärtymystä. Huomauttaminen on kuitenkin yksi tapa, jolla viranomainen suorittaa lakisääteistä valvontatehtäväänsä. Se, että aktiivisempaan valvontaan ei kiinteiden muinaisjäännösten osalta ole resursseja, ei tarkoita, että Museovirastossa voitaisiin todeta, ettei meitä kiinnosta olleenkaan miten joku esine on löydetty, näin karrikoidusti ilmaistuna.

Museovirasto ei lähde kannustamaan irtainten muinaisesineiden etsintään kiinteiden muinaisjäännösten kustannuksella, koska se poikkeaisi MML:n päätavoitteesta säilyttää kiinteät muinaisjäännökset sellaisenaan jälkipolville. Säädöksen tavoite ei selviä katsomalla yhden pykälän yhtä kohta kerrallaan, vaan katsomalla sitä kokonaisuutta jonka erityis- ja yleishallintosäädökset, hallituksen esitykset, oikeuskäytäntö ja ministeriöiden ohjaus luovat.

Mutta entä ne kiinteät muinaisjäännökset, jotka sijaitsevat pelloilla ja jossa osa esineistöstä pyörii peltokerroksessa? Kuten tälläkin forumilla on todettu niin yhtäkään peltoa ei ole asetettu käyttökieltoon kiinteän muinaisjäännöksen takia. Pellon käyttökiellosta maanomistajalle aihetuvat tappiot eivät olisi suhteessa suojelun tavoitteiden kanssa ja lisäksi voidaan esittää argumentti, että näillä kohteilla suojelu kohdistuu ennen kaikkea niihin ilmiöihin, jotka ovat säilyneet kyntökerroksen alla. Tämä keskustelun avannut esimerkkikin osoittaa, miksi kyntökerrokseen rajoittuva piipparointi ei viranomaisen näkökulmasta katsottuna toimi käytännössä.

Suomi ei ole tutkimuslupalinjassaan (lupia vain ammattilaisille) mikään poikkeus, vaan samat tavoitteet ovat löydettävissä niistä kansainvälisistä sopimuksista, joihin olemme sitoutuneet, painotukset vain vaihtelevat maittain. Kiinteiden muinaisjäännösten suojelutapa vaihtelee maittain mm omistusoikeuden sisällön mukaan. Tämän takia vertaukset Viroon (post-neuvostoliittolainen omaisuuskäsite), Englannin (common law:n omaisuuskäsite) tai Tanskan (yhteiskunnan vastuu jokamiehenoikeuksista) korvauskäytännöistä tai kiinteiden muinaisjäännösten suojelun osalta eivät ole toimivia.

WeKinkyn peräänkuuluttamat hyvät käytännöt vaativat tekijöitä, joita ei ole. Jotta mittasuhteet eivät unohtuisi, arkeologiseen kulttuuriperintöön liittyviä viranomaistehtäviä hoitaa koko Suomessa ehkä noin 35 henkilöä (MV noin 17 + MM noin 18), ja valtaosa näiden ihmisten työajasta kuluu maankäytön ja kaavoituksen ohjaamiseen. MV:n arkeologisia kokoelmia pyöritetään 5 henkilön voimin, joista yksi vastaa metallinetsilöydöistä. Lisäksi Arkeologisten kenttäpalveluiden koekaivausryhmän 3 henkilön työpanos, ovat ne voimavarat jota budjettivaroin rahoitetaan. Kannattaa huomata, että MV:n lakisääteiset tehtävät ovat pysyneet samoina, vaikka budjettia on leikattu useampaan otteeseen, joka näkyy etenkin henkilöstön määrässä 2006: 421 henk. 2016: 236 henk. http://www.nba.fi/fi/File/3296/henkilos ... s-2016.pdf.

Maakuntamuseot (MM) ovat kuitenkin tässä suhteessa eri asemassa koska ne ovat osa kuntien organisaatioita. Osittain tästä johtuen vain ilmeisesti 12 maakuntamuseosta 22 on sopimus arkeologiaan liittyen MV:n kanssa http://www.nba.fi/fi/Image/16646/yhteis ... t-2015.jpg . Tämä kannattaa muistaa, jos miettii vaikuttamismahdollisuuksia. Rahoitus pitkäjänteiselle toiminnalle on poliittisen päätöksenteon takana niin valtioilla kuin kunnissa. Jos resurssien puutteeseen haluaa vaikuttaa, kannattaa aloittaa sieltä, mistä etäisyys vallankäyttäjiin on pienin, eli kunnissa. Tällä tavalla tiedän onnistuneesti vaikutetun, kun maakuntamuseon arkeologin virka on ollut liipaisimella.

WeKinky jättää mainitsematta, että tavoite on kuitenkin MML:n 16 § 2 mom. mukaan, että MV:n tarvittaessa tutkii löytöpaikan. Käsittääkseni koekaivausryhmä on viime vuosina tutkinut vuosittain sen pari kolme (?) kätköä, joten aikaa tällaiselle toiminnalle näyttää kyllä löytyvän tarvittaessa.

MML:n uudistamisen osalta tulisi muistaa valtion organisaation liittyvät kysymykset. Se että MV:n tai arkeologien keskuudessa asiasta on keskusteltu vaihtelevalla intensiteetillä 1970 -luvulta lähtien, on vain hyvin pieni osa lainsäädännön valmistelua. Hankkeen käynnistämiseksi ja loppuun saattamiseksi tarvitaan poliittinen tahtotila, ja lisäksi kuvioon vaikuttavat ministeriöiden keskinäiset toimivallat. Esimerkkinä voidaan mainita 1990-luvun alkupuolella pitkälle edennyt uudistushanke alueellistamisineen, joka päättyi valtinvarainministeriön kommenttiin, etteivät kustannukset saaneet nousta. Arkeologikunnan näkemyksiä avaavat esim. http://www.sarks.fi/mt/pdf/2005_1.pdf ja Muinaistutkijassa http://www.sarks.fi/mt/julkaisut_mt.html 1990-luvulla julkaistut kirjoitukset.

Kun lainsäädäntöä uusitaan, törmätään väistämättä seuraavaan tosiasiaan: jotta lainsäädäntö palvelisi tarkoitustaan, eli kiinteiden muinaisjäännösten suojelua, se lähtee kyseisitä tarpeista. Nykyisen oikeuskehityksen huomioon ottaen sektorilainsäädäntö MML on oikea paikka säädellä metallinetsintää, eikä rikoslaki (vrt. ympäristönsuojelulaki). Kiinteitä muinaisjäännöksiä koskevat määritelmät jäävät osittain avonaiseksi, jos pysytään nykykäytännössä. Tämä tarkoittaisi käsitteen oikeudellisen sisällön määräytymistä arkeologisen tiedon ja käsityksen mukaan. Epäselvyyksiä on yritetty korjata MV:n koordinoimalla hankkeella Arkeologisen kulttuuriperinnön oppaassa http://akp.nba.fi/.

Vaikka viranomaistoimivalta siirtyisi MV:ltä muualle, ei lainsäädännön soveltamistarve lakkaa. Tällaisissa tilanteissa myös ainakin osa henkilökunnasta siirtyy, jotta soveltamiseen saadaan jatkumoa, oikeusturvan nimissä. Lainsäädännössä aukottomuuspyrkimys johtaisi äärimmäiseen kasuistiikkaan, eli pyrkimykseen antamaan jokaista erityistilannetta varten valmis oikeusohje. Tällaisen ajattelun toimimattomuus huomattiin jo 1700-1800-lukujen vaihteessa, ja se sopi todella huonosti vallitseviin ajatustapoihin. Käytännössä paljon suurempi ongelma on, että toimivalta jakaantuu liian monelle toimijalle tavoilla, jotka poikkeavat täysin nykyisestä tavasta säädellä hallintoa. Kaikki tämä on seurausta siitä, että toimijat ovat muuttuneet muun lainsäädännön kanssa.

Museoviraston suosituksia metallinpaljastinharrastajille pitääkin katsoa siltä kannalta, että koska MV:llä on lakisääteinen tehtävä MML:n osalta, tulee sen hallinto-oikeuden yleisten periaatteiden mukaan tarjota tietoa ja ohjausta. Jotta tämä voitaisiin toteuttaa tehokkaasti todellisessa maailmassa, jossa kaksi kiinteää mj:tä ja niistä saatavissa olevat tiedot eivät ole samanlaisia ja resursseja on rajallisesti, on kaksi vaihtoehtoa: 1) luotetaan ”maalaisjärkeen”, tai 2) annetaan suositus, joka perustuu oikeuskäytäntöön ja viranomaisen asiantuntijuuteen. Yleisellä tasolla jälkimmäinen on kansalaisten oikeusturvan ja viranomaisen ajankäytön kannalta parempi vaihtoehto.

Korvauksista keskusteleminen liittyy laajemmin omistusoikeuden sisällön käsitteeseen (ks. edellä), ja kun tarkastellaan, miten torjuvasti valtion vastuiden (eli kustannusten) kasvuun suhtaudutaan yleisellä tasolla, pidän epätodennäköisenä, että suuri mullistuksia on luvassa. Konservoinnin tilanne on ainakin puitteiden osalta parantunut Vantaan konservointikeskuksen myötä, mutta muutto sitonee resursseja vielä pitkään. Mitä tulee museoiden kokoelmien nykytilanteeseen, niin kannattaa tutustua http://tako.nba.fi/index.

Aikamoista jargonia saa näköjään väännettyä tästäkin harrastuksesta...
Tuli vähän samanlainen fiilis kun olisin eksynyt katsomaan telkkarista eduskunnan istuntoa.. Mut eipä siinä mitään, jatkakaa kaikessa rauhassa asiallista keskustelua aiheesta.

jamppe kirjoitti:Aikamoista jargonia saa näköjään väännettyä tästäkin harrastuksesta...
Tuli vähän samanlainen fiilis kun olisin eksynyt katsomaan telkkarista eduskunnan istuntoa.. Mut eipä siinä mitään, jatkakaa kaikessa rauhassa asiallista keskustelua aiheesta.

Juuri näin. Virkakoneiston yhtena paatehtavana on tuottaa sellaisia teksteja ja keskusteluja jota tavallinen hallintoalamainen ei ymmarra. Talla he saavat taviksen tuntemaan oman pienuuntensa ja samalla pelkoa suurta ja ja viisasta hallintoa kohtaan. Tuottamalla oheista virkajargonia, virkamies saa tyydytettya oman vallanhimonsa, saaden samalla ilmeisesti jotain kickseja. Alamaiset on pidettava kurissa ja nuhteessa.

Menee vahan ohi aiheesta, mode poistakoon halutessaan.

Täytyy ihan omastakin puolesta tuoda esiin -vaikka offtopiccinakin- fiilikset, mitkä on tullu. Miinaharavoista ja (historian) etsimisestä olen ollu kiinnostunut viimeiset kakskyt vuotta ainakin. Ja jos oon mistään ollu kiinnostunut, niin usein oon liittynyt alan harrastajien keskustelupalstoille, mistä oon saanut lisää pontta harrastukselleni. Tämän "harrastuksen" osalta tällä palstalla käyminen on alkanut vaikuttaa päinvastoin. Tulee fiilis, että ei uskalla ottaa vehjettä esiin (tiedätte kyllä mitä tarkoitan).

Mutta hyvä että mm. tulee uusiakin moderaattoreita (ei siis sillä, että vanhoissa olis ollu vikaa), mutta että pysyy harrastuksen palstat pystyssä ym. Mukavinta täällä minusta on lukea tuota "mikä tämä on" -palstaa ja arvailla, mistä on kyse.
Tämän halusin kertoa...

Tarkoituksenani ei ollut tulla pätemään. Jargonista siivottuna edellisen viestini sisältö on kutakuinkin tämä:

1. Muinaismuistolain päätavoite on suojella kohteet ja ratkoa rakentamiseen liittyvät ongelmat. Tutkiminen käytännössä tuhoaa kohteen, joten se on luvanvaraista. Näin toimitaan myös muualla maailmassa.
2. Jos kuitenkin tutkitaan, sille asetetaan vaatimuksia: siksi tutkitaan vain ammattilaisten johdolla. Tieto häviää, kun tutkiminen tuhoaa kohteen, eikä uudelleentutkiminen ja virheiden korjaaminen ole mahdollista. Esine itsessään voi olla ainutlaatuinen, mutta ilman kontekstia sen kytkeminen mihinkään laajempaan kokonaisuuteen on hyvin vaillinaista, kuten tämä uutinen osoittaa http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005373568.html Lopulta kiinnostavampaa lienee kuitenkin muinaisten ihmisten arki kaikkine ilmiöineen, kuin vain heidän omistamansa esineet?
3. Museoviraston resursseja on jyrkästi leikattu useaan otteeseen viime vuosina. Virastolla ei yksinkertaisesti ole olemassa lisäresursseja, joita voisi siirtää metallinetsinlöytöjen käsittelyyn ja löytöpaikkojen tutkimiseen tai muinaisjäännösrekisterin ylläpitoon. Muistuttaisin, että kiinteä muinaisjäännös on suojeltu, oli se rekisterissä tai ei, ja tämä perustuu lakiin.
4. Muinaismuistolain uudistaminen on koko valtionhallinnon mittakaavassa hyvin pieni asia, jolla ei ole kovin suurta merkitystä (paitsi kulueränä). Siksi uudistusyritykset eivät kerta toisensa jälkeen ole johtaneet mihinkään. Kuntien päätöksentekoon voi olla helpompi vaikuttaa. Niissä toimivat muun muassa maakuntamuseot.
5. Lakia ei koskaan ole mahdollista kirjoittaa siten, ettei sitä tarvitsisi missään kohdassa tulkita. Arkeologiset kohteet eivät muuksi muutu, vaikka lakia muutettaisiin. Hallinnossa tulkintavaltaa käyttää ensisijaisesti lakisääteinen asiantutijaviranomainen (Suomessa Museovirasto). Oikeusistuimet ratkaisevat sitten viime kädessä näistä syntyneet erimielisyydet.

Harrastamiselle löytyy varmasti tilaa. Ilmiö on kuitenkin verrattain uusi ja hallinnon rakenteet jähmeät: tarvitaan molemminpuolista kärsivällisyyttä, ennen kuin saadaan vakiinnutettua uudet toimintatavat. Mitä tulee korvauksiin, tahtoisin ajatella, että harrastamisen vaikutteena olisi ensisijaisesti menneisyyden etsiminen ja löytämisen ilo, eivätkä korvaukset.

Turisten kirjoitti:
Harrastamiselle löytyy varmasti tilaa. Ilmiö on kuitenkin verrattain uusi ja hallinnon rakenteet jähmeät: tarvitaan molemminpuolista kärsivällisyyttä, ennen kuin saadaan vakiinnutettua uudet toimintatavat. Mitä tulee korvauksiin, tahtoisin ajatella, että harrastamisen vaikutteena olisi ensisijaisesti menneisyyden etsiminen ja löytämisen ilo, eivätkä korvaukset.

+1

Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja onnittelut Seitikille upeasta löydöstä

Kerran kuullut semmoisen tarinan eikä vaan tarinakaan vaan täysin totta että kyntäessään maajussi löysi jotain mitä epäili todella vanhaksi ja jätti sen sinne sijoilleen tai sitten ei... (ei halunnut pelloilleen rajotteita)
No tässä tapausessa mitä tässä kohdin käsitellään niin eikös se ole kuitenkin parempi että löytäjä on ollut rehellinen ja tuonut asian julki? ja löytöä voidaan tutkia,toinen ääripää olis voinu olla hiljaa ja ottaa kamat ja häipyä vähin äänin... ja joskus laittaa jotain jonnekkin ties minne,ehkä jopa myyntiin?
Meitä on moneksi mutta onnittelen löytäjää,toivon myös että museoihmiset ymmärtää että kaikki olis voinu jäädä pimentoon heiltäkin.

Joo, ei täs harrastuksessa vissiin kaikki aina mee ihan ns. normaalin oikeustajun mukaan.

Haluan kuitenkin myös (vaikka tapanani ei ole ollutkaan) vilpittömästi onnitella löytäjää ja kannustaa jatkamaan. Aina löytyy ja tulee löytymään ihmisiä, jotka on eri mieltä (kaikista) asioista. Itse olen joskus suorastaan ällistyneenä lukenut täältäkin näitä "itkemisiä" siitäkin, että kun on kalliit vehkeet, eikä löydy mitään arvokasta. Itte löysin joskus mullan levityspäivän jälkeen omatekosella kelavehkeellä vaimon kellon sieltä mullan seasta ja joskus garretilla pari vanhaa rahaa. Tällanen "löytämisen riemu" riittää mulle. Sit taas ei voi käsittää keisejä, missä on selkeesti vanhaa asutusta ja löytöjä ja suojeluakin joskus saattanu olla, mutta kun täs maailmassa raha ratkaisee, niin pian se grynderi ne maat kaivaa veke, että saadaan asuntoja myyntiin (jotka 10-15 vuoden jälkeen isolla rahalla taas korjataan, kun on tää rakentamisen taitokin toista nykyään ku männä vuosina).

Nojoo, tällasta turhaa avautumista taas ja yhäti ohi topicin, mutta aivan mahtava löytöhän tuo on ollut ja jotain viitekehystäkin tarinassa, että pääsee taas kuvittelemaan menneisyyttä päissään. Vaikka tuosta löydöstä ei historiankirjoituksista löydy merkintää - tapahtumat voi kukin kuvitella. Se tässä minusta on mahtavaa...

Hyvät löydöt jäävät julkaisematta, ainakaan tällä foorumilla ei niitä näy.

Itselläni nousi kieltämättä hieman niskavillat pystyyn tästä aiemmin esillä vilahtaneesta tulkinnasta mitä tulee ylimääräiseen 200m suoja-alueeseen. Täällä pohjoisen perukoilla noita punaisia pampuloita on pelloilla siellä sun täällä ja rekisteriportaalissa tiedot on tasoa "70 luvulla peltotöissä löydetty kvartsi-iskoksia".

Jos suoja-alue olisi se 200m niin jopas kävisi peltopinta-ala vähiin.

Mitä itse tästäkin asiasta keskustelin maakuntamuseon väen kanssa naamatusten näin harrastajan vinkkelistä niin kyllä ne nykylainsäädännön ongelmat on hyvin tiedossa heilläkin. Ja joustavuutta toivotaan puolin ja toisin kunnes toivottavasti saadaan lainsäädäntökin ajan tasalle.

Se 200 metriä on vain Museoviraston lakiin perustamaton tulkinta. Laissa lukee 2 metriä kiinteän muinaisjäännöksen näkyvissä olevista ulkoreunoista. Peltoalueilla ulkoreunojen voi tulkita olevan kartalle merkitty alue, tosin karttojen virheellisyksien vuoksi kannattanee jättää hieman enemmän kuin 2 metriä.

Jos siellä on niitä punaisia pampuloita, ovatko ne kiinteän muinaisjäännöksen vai irtolöydön merkkinä? Jos irtolöydön, niin eikun sinne vaan. Lain perusteella KIINTEÄT muinaisjäännökset ja alueet ovat suojeltuja, irtolöytöhän on kuljetettu pois joten se ei aiheuta mitään suojelutarvetta

Toki kannattaa toimia yhteistyössä ja sovussa museon kanssa, voi helpottaa kaikkien osapuolien toimintaa.

Mikäli laki ja museoviraston asenne pysyvät tämänkaltaisina, suurin riski on se että löytöjä ei koskaan ilmoita mihinkään. Ja jos lakia vielä tiukennetaan, se riski vain suurenee. Vaikka nimimerkki Turisten on sitä mieltä, että Muinaismuistolaki on se missä pitäisi säätää metallinetsintoiminnasta, hän on väärässä. Ehdottomasti suurin osa löydetyistä esineistä on kuitenkin alle sata vuotta vanhoja, tällä foorumilla sitä vanhemmat ovat vain yliedustettuina koska ne ovat niitä parhaita ja hienoimpia. Muutenkin minulla on sellainen kuva tilanteesta, että kiinteät muinaismuistot jätetään aika hyvin rauhaan valveutuneiden harrastajien toimesta (Seitikillä nyt sattui vaan pikkainen vahinko innostuksissaan, kun ei älynnyt että tunkion läpi olisi pitänyt jättää kaivamatta) ja irtolöydöt ilmoitetaan aika hyvin Museovirastolle. Mikäli resurssipulan vuoksi löytöjä ei voida tutkia ja konservoida riittävästi, se ei ole harrastajien vika vaan ministeriön, joka ei ole myöntänyt tarpeeksi rahoitusta (ja onko sitä edes Museoviraston toimesta haettu?????).

Onnea mahtavasta löydöstä!
Ja et ollut aarteenryöstäjä. Ryöstäjä ei olisi ilmoittanut saaliistaan, vaan myynyt sen eniten tarjoavalle.
Tunkiota ei olisi ikinä kukaan koskaan tullut tutkimaan yhtään sen kummemmin, vaikka olisi ilmoitettu siitä.
Eli se oli aivan oikein katsoa mikä siellä piippaa noin hyvin, tätä kohdetta ei olisi muuten luultavasti koskaan löydetty.
Jos asenteet meitä piippareita kohtaan ovat kovin syyttäviä, niin se aiheuttaa löytöjen ilmoittamatta jättämisiä.
Kuultua, muiden kertomana, tietysti: Joo, tottakai saatte mennä tänne tiluksille minne haluatte, saatte pitää kaiken minkä löydätte, mutta jos viitsitte käydä näyttämässä ovella mitä löysitte. Mutta näiltä tiluksilta ETTE LÖYDÄ mitään muinaisjäänteitä! Tämä ymmärretty, Iskuryhmä ei siis löydä mitään ilmoitettavaa. Ja mukaan eksyykin yllättäen vain alle sata vuotiaita rahoja...
Kuultua part II: Toimintatapa kohteessa: "alle satavuotiaat" rahat mukaan, muut esineet haudataan oikein huolellisesti vielä syvemmälle maahan turvaan, ettei nämä meidän nykypolven etsimet vaan niitä löydä.
Laki on siis laki ja korkeimpien tahojen kannattaa olla jämeränä ja hakata naulaa omaan jalkateräänsä.

Kiitos Spider ja kaikki muutkin kauniista sanoista, ja kollegiaalisesta tuesta. Arvostan sitä suunnattoman paljon. Arvostaisin myös tuon 200m-pyynnön noudattamista. Muinaismuistolaki pitäisi kyllä uudistaa ennakkoluulottomasti.

Jos täällä Espoossa olisi noudatettu tuota järjetöntä 200m suositusta, niin aika paljon arvokasta historiaa olisi kadonnut savuna ilmaan. Aika jännä että se koskee vain etsimistä, mutta ei rakentamista.

Taurus kirjoitti:Jos täällä Espoossa olisi noudatettu tuota järjetöntä 200m suositusta, niin aika paljon arvokasta historiaa olisi kadonnut savuna ilmaan. Aika jännä että se koskee vain etsimistä, mutta ei rakentamista.

Juuri näin! Pienellä kenttälapiolla ei saa kaivaa alle 200 metriä muinaisjäännöksen rajasta, mutta kaivinkoneella saat kaivaa vaikka
keskellä muinaismuistoaluetta. Ainakin sen jälkeen kun museovirasto on tehnyt sinne tänne pari koekuopitusta, joista ei välttämättä löydy yhtään mitään kun ne on kaivettu väärään paikkaan.

Bruin kirjoitti:

Taurus kirjoitti:Ainakin sen jälkeen kun museovirasto on tehnyt sinne tänne pari koekuopitusta, joista ei välttämättä löydy yhtään mitään kun ne on kaivettu väärään paikkaan.

Jep. Tämäkin on tullut omin silmin todistettua. Koekuopista ei mitään, mutta kas kummaa metallinetsimellä lisää ja lisää.

Niniin, ei ole kuulunut mitään pahaa Museoviraston suunnalta.

Mutta minä tulen jatkossa olemeen ahkerammin yhteydessä museovirastoon, niin eipä tuu kaiveltua vääristä paikoista. Museovirasto haluaisi pitää tuon 200 metriä, koska Museovirastolla ei ole resursseja määrittää tunnettujen muinaisjäännösten todellisia rajoja. Suurin osa Suomen muinaisjäännöksistä on vain piste kartalla. Lisäksi suuri osa muinaisjäännöksistä on asuinpaikkoja, joiden laajuus selviää vain kaivauksin. Muinaisjäännösten todellisten rajojen määrittäminen on mahdotonta, joten Museovirasto pitää 200 metriä sopivana kompromissina. Joskus se on liikaa, joskus liian vähän. Mielestäni voisi olla hyvä kädenojennus, jps alkaisimme noudattamaan tuota 200 metriä. Itse aion ainakin sitä jatkossa noudattaa, tai sitten kysyä Museoviraston kantaa asiaan.

Seitikki kirjoitti:Niniin, ei ole kuulunut mitään pahaa Museoviraston suunnalta.

Mutta minä tulen jatkossa olemeen ahkerammin yhteydessä museovirastoon, niin eipä tuu kaiveltua vääristä paikoista. Museovirasto haluaisi pitää tuon 200 metriä, koska Museovirastolla ei ole resursseja määrittää tunnettujen muinaisjäännösten todellisia rajoja. Suurin osa Suomen muinaisjäännöksistä on vain piste kartalla. Lisäksi suuri osa muinaisjäännöksistä on asuinpaikkoja, joiden laajuus selviää vain kaivauksin. Muinaisjäännösten todellisten rajojen määrittäminen on mahdotonta, joten Museovirasto pitää 200 metriä sopivana kompromissina. Joskus se on liikaa, joskus liian vähän. Mielestäni voisi olla hyvä kädenojennus, jps alkaisimme noudattamaan tuota 200 metriä. Itse aion ainakin sitä jatkossa noudattaa, tai sitten kysyä Museoviraston kantaa asiaan.

Aika järkevältä kuulostaa. Ei tule ainakaan sanomista.

Garrett 350 kirjoitti:

Seitikki kirjoitti:Niniin, ei ole kuulunut mitään pahaa Museoviraston suunnalta.

Mutta minä tulen jatkossa olemeen ahkerammin yhteydessä museovirastoon, niin eipä tuu kaiveltua vääristä paikoista. Museovirasto haluaisi pitää tuon 200 metriä, koska Museovirastolla ei ole resursseja määrittää tunnettujen muinaisjäännösten todellisia rajoja. Suurin osa Suomen muinaisjäännöksistä on vain piste kartalla. Lisäksi suuri osa muinaisjäännöksistä on asuinpaikkoja, joiden laajuus selviää vain kaivauksin. Muinaisjäännösten todellisten rajojen määrittäminen on mahdotonta, joten Museovirasto pitää 200 metriä sopivana kompromissina. Joskus se on liikaa, joskus liian vähän. Mielestäni voisi olla hyvä kädenojennus, jps alkaisimme noudattamaan tuota 200 metriä. Itse aion ainakin sitä jatkossa noudattaa, tai sitten kysyä Museoviraston kantaa asiaan.

Aika järkevältä kuulostaa. Ei tule ainakaan sanomista.

+1

Pidättäytyminen on hyveellistä ja löydöt tuntuvat rikkaammilta kun on
noudattanut suunnilleen sitä minkä tietää olevan oikein. Jokainen alan harrastaja
varmasti tajuaa kuinka tulisi järkevimmin menetellä erinäisissä tilanteissa. Tietysti silloin kun pukkaa
mahtavia löytöjä ja potentiaali aukeaa niin pidättäytyminen saattaa olla haaste itse kullekin.

Vähintä mitä tulisi kuitenkin tehdä ennen etsimään lähtöä olisi varmistaa lupa kaivamiseen ja katsella vähän paikkatietoikkunasta
"hyvän maun rajoja". Suomessa on yllättävän paljon suojeltuja alueita ja kohteita. Ei lueta näitä tietoja kuin piru raamattua.

Ei saa tukkia arkeologien kanavia kyselemällä asijoita jotka selviävät kysymällä vaikka viisaammilta etsijöitsijöiltä. Mikä ihme on niin vaikeaa että pitäisi noin toimia? Kyppi.fi ja haulikolla osoitteleva isäntä lie ovat riittävät kieltoalueita osoittavat parameetrit. Sensuroin tässä ite kirosanan: XXXXXXX !

Etenkin se haulikolla osoitteleva isäntä

Seitikki kirjoitti:Niniin, ei ole kuulunut mitään pahaa Museoviraston suunnalta.

Mutta minä tulen jatkossa olemeen ahkerammin yhteydessä museovirastoon, niin eipä tuu kaiveltua vääristä paikoista. Museovirasto haluaisi pitää tuon 200 metriä, koska Museovirastolla ei ole resursseja määrittää tunnettujen muinaisjäännösten todellisia rajoja. Suurin osa Suomen muinaisjäännöksistä on vain piste kartalla. Lisäksi suuri osa muinaisjäännöksistä on asuinpaikkoja, joiden laajuus selviää vain kaivauksin. Muinaisjäännösten todellisten rajojen määrittäminen on mahdotonta, joten Museovirasto pitää 200 metriä sopivana kompromissina. Joskus se on liikaa, joskus liian vähän. Mielestäni voisi olla hyvä kädenojennus, jps alkaisimme noudattamaan tuota 200 metriä. Itse aion ainakin sitä jatkossa noudattaa, tai sitten kysyä Museoviraston kantaa asiaan.

Minä toimin juuri päinvastaisesti nykyään.

Kyselen vähemmän ja Harrastan enemmän. En sano että rikkoisin lakia mutta en halua olla tekemisissä instanssin kanssa joka jakaa vaan pääasiassa paskaa käteen. Vain pakollinen yhteydenpito on sopiva muoto ittelleni.