Ajatuksia löytämisestä, tiedottamisesta ja dokumentoinnista

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
Avatar
Keseppa
Kunniajäsen
Viestit: 2951
Liittynyt: 18 Joulu 2008, 12:20
Paikkakunta: Kokkola

Ajatuksia löytämisestä, tiedottamisesta ja dokumentoinnista

Viesti Kirjoittaja Keseppa »

Varsinkin tuon militaria keräilyn/piippailun tiimoilta mutta myös muuten on heränny kysymyksiä mitä löydöillä pitäisi tehdä. Yksi asia minkä moni piippailija unohtaa on että meille lankeaa vastuu esineestä joka kerta kun sellasen maasta löydämme. Vanhojen esineiden ja militarian kohdalla kyseessä on vastuu siitä että löytö on meidän kaikkien yhteistä omaisuutta koska se liittyy meidän historiaamme.

Moni ajattelee vielä löydön tehdessään pelkästään esinettä itsessään ja esimerkiksi sen arvoa kun sen arvo todellisuudessa on mitä se voi kertoa meidän yhteisestä menneisyydestä. Tämän takia nappi voi joskus olla huomattavasti arvokkaampi kuin kultakello.

Se mistä tämän napin arvo muodostuu on löytötiedot. Nappi ilman tietoja on arvoton mutta kun sille on tallennettu löytötiedot niin se voi jopa muuttaa historiaa.

Noiden löytötietojen huolellinen tallentaminen on se keino millä harrastajat voivat parhaiten vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa harrastuksen parissa. Keskusteluissa esim. kevään seminaarissa ja sen jälkeen tuo asia on tullu esille hyvin selvästi. Vanhojen ns. huippulöytöjen ilmoittaminen toimii jo melko hyvin vaikka museovirasto onkin niiden suhteen ylityöllistetty. Ongelmana on kaikki muu löydetty esineistö mikä ei tuu dokumentoitua, niin vanhoja esineitä kuin militariaa. Näiden esineiden suhteen menee koko ajan hukkaan tietoa mikä vois olla erittäin tärkeää tutkimuksen kannalta jossain vaiheessa. Esineet on myös yleensä sellasia ettei museovirastolla ole mahdollisuuksia niiden konservointiin ja tallentamiseen mutta tieto pitäis kuitenkin saada näistäki talteen.

Tähän on pari tärkeää ratkasua mihin harrastajien pitäisi alkaa panostaan. Ne toisi roimasti lisäarvoa löydöille sekä harrastajan että tutkimuksen/MV:n näkökulmasta.

Aluksi meidän pitää alkaa paremmin dokumentoida tiedot talteen löydöistämme. Jotku jo näin tekee ja ois hyvä jos saisimme laadittua ohjeet muille miten se pitää tehdä. Ohjeet pitäisi olla niin selkeät ja helpot että löytyisi viitseliäisyyttä dokumentoida jopa se kalsarinappi. Ohjeet myös siitä miten nämä tiedot pitäisi säilyttää turvallisesti tulevaisuuden varalle.

Vähintään yhtä tärkeää kuin löydön dokumentointi olisi tiedon saataville tuominen. Tällaisen löytötietokannan luonti on ollu jo kauan ajatuksen asteella ja jotain kokeilujaki on tehty. Tarve tällaiseen on todella suuri ja yhteistyökumppaneitakin jo löytyis. Saattais jopa löytyä rahoitusta järjestelmän rakentamiseen. Suurin ongelma tuntuu vaan jatkuvasti olevan miten saada harrastajat käyttämään tätä ja lisäämään löytönsä tietokantaan. Omasta mielestäni nämä kaksi asiaa voisi yhdistää. Samalla kun dokumentoi löytönsä niin miksei kirjais tietoja ylös löytötietokantaan.

Löytötietokanta tullaan toteuttamaan jokatapauksessa. Millasena ja minkä laajuisena riippuu tietysti meistä harrastajista. Esimerkiksi englannissa heidän tekemänsä työ löytötietokannan kans oli ratkasevassa merkityksessä kun siellä päästiin sopuun säännöistä harrastuksen/löytöjen suhteen. Ilman sitä siellä ois nykyään huomattavasti tiukemmat säännöt piipparoinnin suhteen. Meillä harrastus on lisääntyny roimasti ja sen mukana myös ongelmat. Varsinkin se että esineitä nostetaan maasta yhä kiihtyvään tahtiin. Tämä ongelma voitais muuttaa positiiviseks asiaks jos suurin osa näistä löydöistä saatais löytötietokantaan varsinkin kun esimerkiksi militaria löydöistä tiedot ei juuri ollenkaan päädy mihinkään tietokantaan/luetteloon. Kannattaa muistaa että esimerkiksi tutkijalla on harvoin tarvetta itse esineelle mutta kaikki löydöistä saatava tieto auttaa tutkimuksessa. Uskoisin että tällanen tietokanta jopa vähentäisi museoviraston halua lunastaa eri löytöjä.

Mielellään mahdollisimman paljo ajatuksia tästä. Otetaan tämä vaikka aivoriihi periaatteella eli jopa aluks hulluiltaki tuntuvat ajatukset esille tai sitte voi laitta mulle privaviestinä. Nyt ei siis arvostella muiden ajatuksia vaan koitetaan kehittää niitä edelleen.
Avatar
rauski
Metallinetsijä
Viestit: 477
Liittynyt: 06 Syys 2011, 22:51
Paikkakunta: Kaarina

Viesti Kirjoittaja rauski »

Jos puhelimeen sais gps:ää hyödyntäen merkattu esineiden tarkat sijainnit nappia painamalla niin olisi aika helppoa ja kätevää, sitten siihe saisi viellä nopeasti näppäiltyä tärkeimmät tiedot, mikä esine jne... Eli aina kun löytää jotain merkattavaa niin hanska pois,puhelin käteen, naps merkki kartalle ja parilla sanalla ne tiedot, ei menisi 30sec kauempaa. En sitten tiedä että miten tarkasti gps ottaa sijainnin... Ja siinäkin pitäisi varmaan maastokartta tai joku olla käytössä. Sitten tiedot menee suoraan tietokantaan tai sitten kotona itse siirretään kaikki kerralla yhteiseen tietokantaan :roll:
Menee liian hankalaks? :D
Garrett AT PRO
Vanhin kolikko: hopeinen 4 öre Klipping
kausi 2013: 10 kolikkoa löytynyt
Artzi
Metallinetsijä
Viestit: 156
Liittynyt: 19 Huhti 2011, 20:12
Paikkakunta: Nurmes

Viesti Kirjoittaja Artzi »

Lintuharrastuspuolella on sellainen havaintojen tallennusjärjestelmä
http://www.tiira.fi. Valitettavasti aukeaa täydellisesti vain rekisteröityneille.
Siinä on mahdollista käyttää karttaa apuna havainnoijan paikan ja
linnun paikan merkitsemiseen. Molemmissa on myös mahdollista valita sijainnin
tarkkuus metreissä (esim. < 500m) tai salata sijainti.
Sijainti valitaan kartalta klikkaamalla.
Päivämäärät yms lisätiedot sekä tietysti vapaasanakenttä.
Kuvien lisääminen on myös mahdollista. Toisten kuvat näkyvät vain lintuyhdistyksen jäsenille, jolloin saa myös lisätoimintoja hakuihin.
Voi tallentaa omat havaintopaikat tai poimia paikallisen yhdistyksen havaintopaikan, jolloin havaintojen kirjaaminen on nopeaa ja helppoa.

Ei sovellu sellaisenaan löytötietokannaksi, mutta siitä voisi saada vinkkejä
millaisia ominaisuuksia / mahdollisuuksia on jo käytössä ja mitkä niistä
soveltuisivat löytötietokantaan.

Jos on kavereissa lintuharrastajaa, niin pyytäkää Tiira esittelyä .
Garrett At Pro + Ace 250
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Hyvää asiaa! Tästä on ollut aieminkin puhetta, mutta nyt Keseppa niputti kaikki sirpaletiedot yhteen nippuun, hyvä. Tärkeintä on tiedostaa itselle tuo punainen lanka, löydön historiallisesti arvokas side löytöpaikkaan. Yksi tai kaksi löytöä samasta paikasta ei välttämättä kerro vielä paljoa, mutta useampi löytö saattaa muodostaa jo kokonaisuuden, joka voi kertoa alueen historiasta paljonkin. Toki sitä voi tehdä se yksikin löytö, joka on usein se muista löydöistä poikkeva löytö. Oma dokumentaatio esim. vaikka piippailupäiväkirjan muodossa tai vaikkapa excelissä on jo hyvä alku, kunhan mainitsee päivän, paikan ym. oleelliset tiedot.

Olen kuitenkin ehdottomasti sillä kannalla, että olisi avoin järjestelmä johon voisi syöttää löydöt koordinaatteineen, jolloin voisi tarkastella löytöjä koko Suomen alueella tai vain pienessä mittakaavassa tietyn alueen löytöjä kartalla. Järjestelmä voi olla anonyymi tai käyttäjäkohtainen ja käyttäjä voisi määrittää sen, että ovatko löydöt julkisia, eli näkyvätkö ne kaikille vai onko se omaa dokumentointia. Toivottavaa olisi julkinen dokumentaatio. GPS tai GPS datalogger tai GPS:llä varustettu puhelin olisivat perustyökaluja, jolla saataisiin koordinaatit löytöpaikasta, jotka syötettäisiin järjestelmään. Samalla saa syöttää järjestelmään kuvan sekä tiedot löydöstä ja paikasta ym. Olisiko tällainen hyvä idea, vai meneekö liian monimutkaiseksi tai kalliiksi toteuttaa? Tällaiselle voisi kuitenkin saada jopa rahoitusta, jos suunnitelma on kattava ja tarkka. :roll:
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Dig Dug
Metallinetsijä
Viestit: 102
Liittynyt: 26 Syys 2012, 05:10

Viesti Kirjoittaja Dig Dug »

Miten olisi tällainen helppo ja toimiva pilviratkaisu? Helpot varmuuskopiot, tunnettuja tietokannan formaatteja, ei omia takkuilevia tietokantapalvelimia tai nettiä, avoin tai henkilökohtaisia tilejä, ja varsinkin kapasiteettia tulevaisuuden kannalta. Suuri osa käyttäjistä käyttää Google Maps ja/tai Google Earth omiin löytöihinsä muutenkin joten se on jo monelle tuttua. Google Fusion Tables voisi olla hyvä tässä.
https://sites.google.com/site/fusiontablestalks/stories

Tähän esimerkkinä olevaan taulukkoon kannattaa perehtyä vähän kauemminkin koska se on monipuolinen ja aika lähellä tarvittavaa tietokantaa:
https://www.google.com/fusiontables/dat ... iEmKMadwe0
Kuva Kuva Kuva
Avatar
Maverick
Raavas Tonkija
Viestit: 988
Liittynyt: 02 Heinä 2009, 14:08
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Maverick »

Toi Fusion Tables näyttää toimivalta ratkaisulta. Kannatetaan.
Vitae pars historia est.
Avatar
Dig Dug
Metallinetsijä
Viestit: 102
Liittynyt: 26 Syys 2012, 05:10

Viesti Kirjoittaja Dig Dug »

Pieni vedos: https://www.google.com/fusiontables/Dat ... RxMSL4qClU

Huomaa kyllä että ohjelma on beta-asteessa vielä kun kiertäen täytyy paljon tehdä. Täytyy varmaan aloittaa uusi topic tästä aiheesta. Teen ainakin itselleni tällaisen ja muillekkin jos tarvetta olisi. Tämä on vain alkuvedos, sisältö on tässä aivan hatusta vedetty ja sinne saa mielellään laittaa lisää keksittyjä esineitä ja kohteita jos haluaa testailla. Muistakaa että paikannus kuuluu olla desimaaliasteissa että se toimii. Varmuuskopio on otettu, joten kokeilkaa rauhassa. Nyt vähän unta palloon.
Kuva Kuva Kuva
ilkkap
Kunniajäsen
Viestit: 2158
Liittynyt: 16 Elo 2007, 16:35

Viesti Kirjoittaja ilkkap »

Hyvä alku on jo löytöjen arkistointi löytöpaikan mukaan eikä esinetyypin mukaan.
Kourallinen jostain paikasta löytyneistä esineistä antaa asiantuntijalle käsityksen paikan luonteesta.
Ja kaikista meistä kehittyy asiantuntija ajan myötä.
Avatar
Keseppa
Kunniajäsen
Viestit: 2951
Liittynyt: 18 Joulu 2008, 12:20
Paikkakunta: Kokkola

Viesti Kirjoittaja Keseppa »

Oleellisinta on ja sitä lähinnä ajan takaa että me kaikki dokumentoisimme löytömme paremmin. Ei niitä välttämättä edes tarvis heti syöttää tietokantaan vaan sen vois itte tehdä ajan kans rauhallisemmin ja hyvillä kuvilla mikä tois paljo lisää arvoa dokumentoinnille.

Tietokannan pitäisi ehdottomasti olla sellanen että kohten lisääjä voisi määritellä kenelle löytöpaikkatieto näkyy. Käyttäjätasoja olisi sitte erilaisia. Syy on yksinkertaisesti se että kaikki eivät halua liian julkiseksi löytöpaikkaansa eli sillon jäis sellasilta löydöt lisäämättä. Tarkka löytöpaikka on tärkeä vaan tutkijoille ja museoviraston edustajille. Muille riittää tarkkuudeksi kylä tai kaupunki esimerkiksi. Jokainen voi itse miettiä haluaisko kertoa kaikille tarkkaan mistä tekee parhaita löytöjään. Kyllähän tämä homma pitää olla avointa mutta ei omien harrastusmahdollisuuksien kustannuksella. Nyt on jo tullu esiin tapauksia missä joku on kertonu avoimesti hyvästä löytöpaikasta minkä seurauksena jotku muut on käyny paikan tyhjentämässä. Itse kyllä kerron avoimesti kaikki paikkani niille jotka haluaa niistä tietää mutta sen pitää olla vapaaehtoisesti valittavissa.

Tuo google fusiontable on hyvä esimerkki siitä millanen tietokanta vois olla mutta tarvittavan tiedon määrän kannalta taitaa jäädä liian kömpelöksi. Siinä painopiste on paikkatiedossa kun taas tavoitteena on kerätä tietoa mikä olisi historiantutkimuksen kannalta oleellista. Paikkatieto on vaan yksi osa sitä.

Mulla on jo olemassa jonkunlainen pohja siitä minkälaista tietoa pitäisi kerätä ja se kehittyy sitä mukaan kun olen yhteistyössä museon ja parin tutkijan kanssa. Tästä muodostuu tavallaan aktiivinen kyselylomake minkä avulla löydön kirjaaminen olisi mahdollisimman helppoa ja nopeaa. Samalla se olisi laadittu niin että nämä asiantuntijat myös kiinnostuisivat siitä ja antaisivat mahdollisesti omat kommentinsa eri löydöistä. Sitä kautta saatais hyötyä ja yhteistyötä mikä auttaisi kaikkia osapuolia.

Sen verran korkealle meidän pitää asettaa tähtäimet että meidät nähtäisiin yhdenvertaisina toimijoina eikä vaan harrastajina jotka yrittää saada äänensä kuuluville. Kuten olemme huomanneet niin meidän keskuudessa löytyy erittäin paljo osaamista ja se osaaminen pitäisi saada kuuluville. Museovirastolla ja tutkijoilla ei resurssipulan takia ole kunnollisia keinoja tällaisen asian toteuttamiseen mutta mun mielestä harrastajilla on jos haluamme vähä nähdä vaivaa.
Vastaa Viestiin