Varmasti vähätellään, olen kuullut sen itsekin, vaikka olen asioinut koko lafkan kanssa vain muutaman kerran. Yksi käytännön syy "katoamisiin" tai kohtuuttomiin, jopa vuosien viivästymisiin tiedon julkaisemisessa lienee viraston oma kirjoitettu tai kirjoittamaton "laki", jonka mukaan viraston tutkijalla, joka saa esineen ensimmäisenä käteensä tai vastaa kentällä tehtävistä tutkimuksista, on automaattisesti usean vuoden "optio" (3 vai 5 vuotta?) tutkia esinettä siten kuin haluaa ja millaisella aikataululla tahansa, sekä käyttää syntyvää tietoa hyväkseen ja/tai olla julkaisematta tai antamatta esineestä mitään tietoja kenellekään ja vasta noiden vuosien jälkeen tieto muuttuu julkiseksi ja kaikkia hyödyttäväksi.Keseppa kirjoitti:Tämä on tosiaan ihan tärkeimpiä asioita. Se on ymmärrettävää museoviraston nykyisessä tilanteessa että menee aikaa ennenkuin löytöjä saadaan käsiteltyä mutta vastaus löytäjän kysymykseen ei saa olla etteivät tiedä missä vaiheessa esine on menossa eikä viedyt tavarat saa "kadota" vaikka tuntusivat miten vähäpätösiltä. On aikasemmin ollu jopa tapauksia että esine on kadonnu ja myöhemmin ilmaantunu näyttelyyn ilman löytäjän tietoja ja tietysti ilman löytäjälle ilmoittamista.P.Aholainen kirjoitti:Kyselehän Keseppa mihin häviää ne piipparoijien lähettämät löydöt jotka MV haluaa itelleen.
Löydöistä ei kuulu sen jälkeen mitään.
Tähän voisi verrata noita linnun rengastusmerkkejä joita olen itsekin lähettänyt aikoinaan.
Aina sieltä on tullut tieto rengastuksesta joka on palkinnut renkaan lähettäjän.
Eli jotain infoa kaipaa löydön lähettäjä sieltä MV.ltä.
Useimmiten löydöt on sellasia että niistä ei korvauksia haluta eikä juuri maksetakkaan mutta ainakin minun mielestä eniten minua motivoi tehdä ilmotuksia löydöistä on että saan löydöstä tietoa. Jos en tätä tietoa saa niin hyvin äkkiä tulee sellanen tunne että mua vähätellään.
En tiedä, onko tämä "optio" kirjattu muinaismuistolakiin, mutta kieltämättä se on aika erikoinen muinaisjäännös varsinkin, kun samaan aikaan virasto mainostaa olevansa nykyaikainen viranomais- ja tutkimuslaitos, jonka perustehtävä olisi suojeluaspektin lisäksi edistää kaikin tavoin kotimaista ja kansainvälistä arkeologista tutkimusta.
Tuona aikana tietoja eivät saa ketkään ulkopuoliset, riippuen tietysti henkilöstä. Meistä tallukoista niin väliä, mutta karanteeni koskee myös esim. yliopistotutkijoita, joka on kansainvälisen mittapuun mukaan jo hyvin erikoista.