Tässä hieman yhteenvetoa arkeologi Ulla Lähdesmäen lyhyestä puheenvuorosta, jossa ei kuitenkaan käsitelty löytyjä yksityiskohtaisesti.
Museovirastolla ja arkeologeilla on ymmärrettävästi hieman huoli metallinetsinharrastajien kasvavasta määrästä ja "vastuullisesta" toiminnasta löytöjen ja paikkojen suhteen. Viimeksi jonkinlainen buumi on ollut 1990-luvun alkupuolella, mutta nyt nämä viranomaistahot ovat jopa suunnitelleet internet sivuja ja lyhyitä toimintaohjeita harrastajille, jotka saattavat törmätä muinaisesineisiin tai kiinteisiin muinaispaikkoihin. Mieleemme pulpahti ajatus museoviraston resursseista ja myös akateemisestä viiveestä, joten käykö tämän kanssa samalla tavoin kuin monien suojelukohteiden tapauksessa on käynyt??
Viimeisen vuoden sisällä ovat etsinharrastajat ilmoittaneet useista löydöistä museovirastolle ja niistä 11 on luokiteltu merkittäviksi. 5 näistä on Pirkanmaalla, muun muassa uudet kalmistot. Monien löytöjen läheisyydessä ei ole tehty aiempia tutkimuksia, eikä ole edes harkittu tulevaisuudessa, joten nämä olisivat jääneet varmaankin löytymättä ilman etsinharrastajia. Arkeologeja tämä ei tunnu kauheesti lohduttavan, koska he näkevät monesti piipparoijat "uhkana" kiinteälle muinaismuistolle. Kaivelu ja toimintatapa löytypaikalla eivät täytä ammattilaisten kriteerejä. Heitä huolestuttaa myös se, että emme tunistaisi monia rautaesineitä, jotka saattavat olla heidän tutkimuksensa kannalta merkittäviä, mutta meille jalometallin etsijöille vain roskaa.
Lähdesmäki kertoi joistakin ongelmatilanteista, joita on noussut esille, kun etsinharrastajat ovat tiedustelleet etsintälupaa. Harvemmin harrastajat heihin lupa-asioissa ottavat yhteyttä, koska on ollut käytäntönä tarkastaa karttaportaalista tunnetut kiinteät muinaismuistot ja rauhoitetut alueet sekä kysyä lupa maanomistajalta. Tässä on kuitenkin muutamia ongelmia. Kuulemma usein maanomistajat eivät tiedä, että heidän maillaan on jokin kiinteä muinaismuisto tai rauhoitusalue, joka kuulostaa hieman oudolta??? Toiseksi internetin karttaportaali on joiltakin osin jopa 5 vuotta myöhässä päivitysten suhteen ja sen johdosta harrastajat saattavat koluta vahingossa rauhoitettua aluetta, jota ei ole ehditty sivuille lisätä.
Nyt aivan lähiaikoina on suomalaisten arkeologien tai museoviraston kokoontuminen, jossa yksi luento käsittelee metallinetsinten lisääntynyttä käyttöä ja varmaankin heidän suunnittelemaansa ohjeistusta. Keväällä myöhemmin järjestetään Helsingissä Euroopan arkeologiyhdistyksen kokoontuminen, jossa piipparointi on myös yhtenä käsiteltävänä asiana. Samassa yhteydessä oli maininta "mustan argeologian" luennosta, koska muualla Euroopassa on ongelmana ns. pimeästi myytävät muinaislöydöt. Suomi ei siis ole ainoa maa, jossa harrastajamäärä on kasvanut, mutta järjestäytyneiden etsinharrastajien osallisuus tuohon "mustaan argeologiaan" on hieman kyseenalaista, ainakaan suuressa mittakaavassa.
Lyhyesti toimme myös esiin muutamia tilanteita, joissa harrastajat ja arkeologit voisivat tehdä yhteistyötä mm. kiireelliset rakennustöiden alle jäävät kohteet tai muut tilanteet, joissa heidän resurssinsa eivät riitä laajamittaiseen tutkimiseen. Näissä tilanteissa etsimiä voisi hyödyntää kohteen paikallistamiseksi. Lähdesmäki ei missään vaiheessa sanonut etsimien käytön olevan kiellettyä myös ammattilaisten toiminnassa mm. kaivauspaikat saatetaan tarkastaa etsimen avulla ennen lopettamista ja peittämistä. Oletimme, että innokkaat harrastajat ovat mukana sankoin joukoin pelkästä mielenkiinnosta, jos kutsu käy. Korostimme omalla puheenvuorollamme sitä tosiasiaa, että merkittävä osa etsinharrastajista ei hakeudu tarkoituksella "harmaalle alueelle", vain usein historiallisesti merkittävät löydyt ovat ikään kuin sivutuotteita kolikoiden ja muiden löytöjen lomassa.
Kätkäläisen puolesta Krtek
Koitan huomenna kirjoittaa jonkinlaista yhteenvetoa Ulla Lähdesmäen osuudesta.
