Kaarinan Lemun alueella tuli taas käytyä Suomen sodan aikaisella taistelukentällä. Edellisen kerran lähes sadan kuulan saldoon ei sentään tällä kertaa päästy, mutta ainakin opimme sen, missä päin musketinkuulia on vähemmän..
Etsinnän tuloksena kuitenkin kolme varmasti ammuttua kuulaa:
Vasemmanpuoleisin on mennyt aivan liiskaksi. Kaksi muuta ovat kuin haljenneet kahtia.
Mitäs muuta löysitte eilen,muskettisoturit?
Harmittaa kun en päässyt taaskaan mukaan. Pitäiskö vähentää noita harrastuksia että joutais enemmän etsintäreissuille
No,mutta enköhän mä joku kerta pääse/ehdi mukaan.
Onkohan näistä kuulien painoista tai läpimitoista olemassa netissä mitään dataa? Olisi kiva tietää, kenen riveistä kuulat on ammuttu, tai millä aseella. Jos vaikka ruotsalaisilla ja venäläisillä olisi olleet selkeästi eri kaliiberit musketeissaan.
Taistelukentän tutkiminen erilaisten metallilöydösten perusteella on melkoista salapoliisintyötä. Hyviä hypoteeseja lentelee koko ajan, mutta sitten taas tulee joku löydös, tai löytöjen puute, joka pistää kaiken uusiksi. Parin vuosisadan mittainen aikajänne ei myöskään helpota tutkimuksia.
Täytynee yrittää kaivella taistelun kulusta enemmän faktaa. Lake mainitsikin jonkin esitteen, jota saisi Kaarinasta kun vain jaksaisi käydä hakemassa..
On pehmeää taivutella, kuten muutkin litistyneet musketinkuulat.
Paino on samaa luokkaa (12g).. Osa massasta ilmeisesti kadonnut.
Olisko jäänyt jonnekin peltokoneen terän alle ja siellä kiertynyt.
Minelab Explorer SE, MGS-75, Delta-Pulse, Detectron 505-T, Tesoro Treasure Mate, EPE Pic Magnetometer, EPE Earth Resistance Meter