Noniin, nyt oli taas vähän aikaa piippailulle ja uskaltauduin paikallisen maajussin juttusillekin josko saisin hänen peltojaan kojeellani kuunnella. Isäntä osoittautui mukavaksi mieheksi joten siinä samalla tulikin sitten luvat ja pitkä historian oppitunti alueesta. Esim. tiesittekö että Peijaksen sairaala oli alunperinmäärä rakentaa ihan toiseen paikkaa missä se nyt on? Viemäröinnit yms. ehdittiin jo rakentaa ennen kuin lopullinen paikka vaihtui. Alueella on kuulemma ollut asutusta 1300-luvulta lähtien joten odotukset oli kovat. Löydöt eivät aivan vastanneet odotuksia, mutta silti mielestäni mukavin piippailureissu tähän mennessä.
Tässä kohdassa käynnistin Acen ja painoin kelan sänkeen.
Löytöjä tuli ihan mukavasti. Suhteellisen paljon kolikoita, mutta myös muuta mielenkiintoista roinaa. Keräsin talteen kaiken metallin mitä löysin ja tavaraa olikin lopulta monta kiloa. Kotona karsin "roskat" pois ja otin mielenkiintoisimmat tavarat talteen.
Vanhin kolikko-ennätykseni rikkoutui muutamankin kerran. Tähän mennessä vanhimmat löytämäni kolikot ovat olleet vm.1875. Nyt löytyi heti kättelyssä läjä pikkukolikoita vuosimallia 1865-1917. Eräs voimakas signaali, jota aluksi luulin pullonkorkiksi, osoittautui tämmöiseksi,
Eli 2kopeekkaa vuodelta 1840. Melkoinen jöllikkä. Kolikon ikä-ennätys rikkoutui myöhemmin vielä kertaalleen.
Tässä joitakin löytöjä. Paljon tunnistamattomia esineitä.

Lyijy/tinamötikät kannattaa näköjään putsata ja tutkia kunnolla ennenkuin viskaa menemään. Nuo kaksi vasemmassa reunassa olevaa valkoista esinetä ovat jonkinlaisten patsaiden osia. Toinen on miehen rintakuva ja toinen leijonan pää. Ennen putsausta ne olivat vain epämääräisiä lyijymötiköitä.
Tässä lisää löytöjä.

mm.tinasotilaita ja hevosia, punnus(18g), nappeja joissa mutanttilintu, jokin merkki jossa kiväärit ristissä(Kuka tunnistaa?). Osa löytämistäni kolikoista ei ole kuvassa koska olivat vielä putsaamatta. Lopullinen kolikon ikä-ennätys ja ensimmäinen vanha hopearaha tulivat piipailureissun loppupuolella kun pellosta nousi nämä(vähän huono kuva).
Oikealla
hopeinen 25-öre vuodelta 1889 ja vasemmalla (jos oikein olen ymmärtänyt) 1/4ÖR 1635-1637. Korjatkaa jos olen väärässä.