Laitepäivät 2023

Ilmoitukset tapahtumista, yhteispiipparoinneista ja -tapaamisista sekä muut ilmoitusluonteiset asiat tällä alueella.
Avatar
Dig Dug
Innostunut Etsijä
Viestit: 94
Liittynyt: 26 Syys 2012, 05:10

Laitepäivät 2023

Viesti Kirjoittaja Dig Dug »

Olen tässä kymmenkunta vuotta ajatellut että olisi mukavaa jos porukka joskus kokoontuisi testaamaan laitteita samanaikaisesti yhdessä paikassa ja kunnon testiradoilla. Näin kaikki pääsevät eri koneiden tuntumaan koska maahantuojat eivät niitä tee. Suomen maantieteellinen napa on juuri Hämeenlinnan pohjoispuolella. Jos oletetaan ettei aivan pohjoisesta Lapista tulee ketään, niin pisteen voisi siirtää jonnekkin Hämeenlinnan eteläpuolelle valtatieen läheisyyteen. Näin kaikilla olisi edes hieman mahdollisuutta osallistua ja tutustua väkeen ja koneisiin. Yhden viikonlopun päivä ja koko perheen picnic. Illaksi kotiin. Kerron lisää käytännön asioista jos kiinnostusta riittää tällaisesta metallinetsimien olympialasista ja siihen tarvitaan vain pieni niitty lupineen, yksi paikallinen järjestäjä ja ruohotrimmeri että saa noin 1x7 metriä sileäksi per osallistuvaa testikenttää ja kaikki omat koneet mukaan että saadaan mahdollisiman suuri kirjo. Mitään muuta se ei vaadi. Tämä on paras tapa tutustua uusiin koneisiin kun on tottunut käyttäjä mukana eikä myyjä.

Mitä mieltä olette?
Minelab CTX3030, Anderson Excalibur II, Deeptech MegaPulse Force
Avatar
Kärretti
Innostunut Etsijä
Viestit: 85
Liittynyt: 22 Heinä 2018, 20:08
Paikkakunta: Turku

Re: Laitepäivät 2023

Viesti Kirjoittaja Kärretti »

Kyllä minulle ainakin sopii.Ei ole liian pitkä matka.
Avatar
Dig Dug
Innostunut Etsijä
Viestit: 94
Liittynyt: 26 Syys 2012, 05:10

Re: Laitepäivät 2023

Viesti Kirjoittaja Dig Dug »

Itseltäkin tulee yli 300 km edestakaisin jos tämä homma toteutuu. Koneiden kirjo tulee olla mahdollisemman suuri. Jos sinne tulee pelkästään 30 Noxia niin se ei oikein aja tätä asiaa. Myös käytöstä poistetut koneet mukaan. On mukavaa nähdä vanhoja koneitakin ja miten ne suoriutuu uusien seassa.

Tärkein homma olisi nyt löytää joku paikallinen joka etsii paikan, luvan ja saa hommattua trimmerin. Muuten homma ei etene.
Minelab CTX3030, Anderson Excalibur II, Deeptech MegaPulse Force
Avatar
Sephä
Raavas Tonkija
Viestit: 663
Liittynyt: 17 Tammi 2014, 15:02
Paikkakunta: Keski-Suomi

Re: Laitepäivät 2023

Viesti Kirjoittaja Sephä »

Mikä napa siellä Hämeenlinnan luona on? Kun olisi vähän pohjoisempana tai idempänä, niin voisi jopa osallistua. Kun tulee 300 km suuntaansa, niin ei oikein jaksa lähteä ajelemaan. Jossain Jämsässä ois jo hyvä. Itsellä olisi kolme erilaista laitetta testiin, joita ei juuri muilla ole.
Aka Signum MFD, Deeptech Vista X ja Rutus Versa.
Avatar
Dig Dug
Innostunut Etsijä
Viestit: 94
Liittynyt: 26 Syys 2012, 05:10

Re: Laitepäivät 2023

Viesti Kirjoittaja Dig Dug »

Mikä napa siellä Hämeenlinnan luona on?
Weberin piste tarkoittaa väestöllistä keskipistettä, johon määritellyn alueen – esimerkiksi valtion – asukkaiden yhteenlaskettu etäisyys on lyhin. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Weberin_piste. Tämä olisi reiluin ratkaisu jos se koskee koko maata. Siirtämällä paikkaa johonkin rajojen tuntumaan tekee sen vieläkin pahemmaksi valtaosalle. Valtatien varrella olisi mukavin paikka, ei puudu paikat niin helposti ja polttoainetta kuluu vähemmän.

Pidetään tämä ketju elossa jos porukalta mieli muuttuu vielä. Itse olen tehnyt näitä vuosia sitten oman porukan kanssa. On aina ollut kolme klassista kultasormusta ja kolme hopeasormusta eri syvyyksissä. Tällä kerralla liitän siihen "kultahippuja" koska se näyttää oleva nykyään trendi maailmassa mistä kiistellään foorumeissa miten herkkiä laitteet ovat. Ilmakiväärin litteäpäinen bulldog-luoti painaa 0,54g, keskeltä vyötäröitä katkaisu luoti 0,32g ja pyrstö 0,22g. Nämä kaikki kolmea kolmeen eri syvyyteen.
Minelab CTX3030, Anderson Excalibur II, Deeptech MegaPulse Force
Vastaa Viestiin