
Rakkaudesta lajiin?



Kuusi vuotta siinä meni mutta vihdoin löytyi ensimmäinen peltokulta. Ei leimoja ja kolhujakin on mutta ei haittaa


Tippa pintalöytönä. On niin kulunut että tunnistus liki mahdotonta.

Pieni neulamerkki, leimaamatonta hopeaa. Googlen mukaan kyseessä on Suomen ammattiyhdistyksen jakama 8 tunnin työaikalain puolesta tehty vappumerkki vuodelta 1917.


Aina välillä löytyy tavallista hienompi tai mielenkiintoisempi lyijysinetti. Onko kellään tullut tällaista vastaan, ei taida liittyä viljaan?

Dirhemin fragmentti lähtee tarkempaan selvitykseen museoviraston huomaan, itse en ole saanut tunnistettua tätä.

Tilan pihapiiristä suuren lehtipuun alta löytyi rautakautinen ketjunkantaja. Muuten pelkkiä korkkeja, tämä oli melkoinen yllätys.

Linturiipuksen ehjä räpylä.

Aiemmin olen nähnyt näitä vain kuvissa, miekantupen kenkäin.

Museovirasto epäili tätä tinapronssista valettua rengasta rautakautiseksi ja ottavat tarkempiin tutkimuksiin. Melko pieni rannekoruksi mutta ehkä jokin solki tai vyöllinen.