Viikonlopun päiväretki

Olipa löytämäsi aarre sitten pieni tai suuri, nappi tai kolikko, tämä on paikka missä voit siitä kertoa mahdollisen kuvan kera.
Avatar
jamppe
Kunniajäsen
Viestit: 1199
Liittynyt: 24 Kesä 2012, 21:07
Paikkakunta: Hirvelä

Viikonlopun päiväretki

Viesti Kirjoittaja jamppe »

Viime Lauantaina lähdettiin Päijät-Hämeen tiimin kanssa tutkimaan allekirjoittaneen jo muutama viikko sitten bongaamaa/korkkaamaa kohdetta.

Aiemmin yksin isoja peltoja kartoittaessa olo tuntui hetkittäin hieman orvolta, mutta satunnaisen harhailun lomassa onnistuin kuitenkin löytämään historiallisen esineistön lisäksi muutamia viitteitä rautakautisesta asutuksesta.

Dirhemin fragmentti
Kuva

Punnus ja muutama muu esine/katkelma
Kuva

Tilan metsät jäivät aiemmin tarkistamatta ja sinne olikin tarkoitus tällä kertaa suunnistaa.

Ystävällisen ja avuliaan isännän ansiosta saimme kuitenkin luvat myös kahden viereisen naapuritilan maille, joten jatkettiinkin peltohommilla heti alkuun.

Toisen naapurin pelloilta löydettiin muutamia rautakautisia esineitä

Tässä heti alkumetreillä kelan alle osunut solki Viikinkiajalta
Kuva

Sekä ryhmämme "naisvieraan" ensimmäiset rautakautiset löydöt ikinä
Kuva

Jossain vaiheessa päivää hajaannuttiin ja lähdin kaverin kanssa tutkimaan metsää, jossa samoiltiin jonkun aikaa kunnes yhden kumpareen kupeessa tärppäsi.

Kuva

Fiilis oli jokseenkin sanoinkuvaamaton sillä alkuun luulin maasta kaivamani esineen olevan lähinnä ruosteinen putkenpätkä kunnes tempaisin sen montusta ylös ja totuus paljastui :shock:

Vähän yleistä ohjeistusta vastoin päätettiin kuitenkin vielä katsoa parin metrin päässä oleva syvempi signaali ja kukkalapion voimin hyvin varovasti tunkeuduttiin maaperään, josta pienen kiven alta nousi kohtalaisen harvinaisen mallinen pyöreä kupurasolki.

Kuva

Asia oli sillä selvä ja paikka jätettiin rauhaan 8)

Tässä vielä yksi kuva mahdollisesta kalmistosta

Kuva

Lähistöltä löytyi myös kolmen kiven alle aseteltu veitsi sekä vajaan sadan metrin päästä tulusrauta.

Kuva

Kuva

Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut etsintäreissu.
Viimeksi muokannut jamppe, 15 Loka 2018, 22:31. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Avatar
iipe
Kunniajäsen
Viestit: 3323
Liittynyt: 25 Marras 2011, 12:36
Paikkakunta: Pori

Re: Viikonlopun päiväretki

Viesti Kirjoittaja iipe »

Kyllä! Varsin onnistunut päiväretki! :)
Taivas varjele mitä sieltä tulee!
moderaattori
Avatar
Tonkija69
Raavas Tonkija
Viestit: 507
Liittynyt: 16 Marras 2017, 20:04
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Viikonlopun päiväretki

Viesti Kirjoittaja Tonkija69 »

Huh huijaa... eihän tänne tällainen tumpula enää kohta kehtaa postata mitään :) Hieno löytö! :)
"That's what I do: I dig and I find things" -- Game of Coins
Koneet: nox 800, Garrett Pro Pointer ja 300kg supermagneetti
Avatar
Fisherman
Kunniajäsen
Viestit: 1696
Liittynyt: 18 Elo 2011, 20:15
Paikkakunta: Tampere

Re: Viikonlopun päiväretki

Viesti Kirjoittaja Fisherman »

Hienot löydöt ja esimerkillisesti toimittu. Kupura on todella erikoinen :o
-Xp Deus
-Garrett At Pro
Vanhin löytö kivikaudelta, + kupurasolkia, punnuksia, nuolenkärkiä, keihäänkärki (55,5 cm), dirhemeitä, kirveitä ym. n. 400-1100 jKr
Paras löytö on tämä harrastus
MPE ry
Avatar
Astalo
Raavas Tonkija
Viestit: 774
Liittynyt: 02 Loka 2012, 04:23
Paikkakunta: Rautjärvi
Viesti:

Re: Viikonlopun päiväretki

Viesti Kirjoittaja Astalo »

Kupura taitaa kuulua ratassolkien alaluokkaan. https://museot.finna.fi/Search/Results? ... pe=Subject

Ne on muistaakseni paljon vanhempiakin kuin yleisemmät ovaalimuotoiset kupurat.
Avatar
jamppe
Kunniajäsen
Viestit: 1199
Liittynyt: 24 Kesä 2012, 21:07
Paikkakunta: Hirvelä

Re: Viikonlopun päiväretki

Viesti Kirjoittaja jamppe »

Astalo kirjoitti: 15 Loka 2018, 19:54 Kupura taitaa kuulua ratassolkien alaluokkaan. https://museot.finna.fi/Search/Results? ... pe=Subject

Ne on muistaakseni paljon vanhempiakin kuin yleisemmät ovaalimuotoiset kupurat.
Hyvin mahdollista. Ja ellen nyt ihan väärin tulkinnut niin keihäänkärkikin menee mahdollisesti tuonne Merovingiaikaan :?:
Avatar
Leijona
Kunniajäsen/Mestari/Vuoden foorumilainen
Viestit: 10447
Liittynyt: 04 Helmi 2009, 22:01
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Re: Viikonlopun päiväretki

Viesti Kirjoittaja Leijona »

Hienot ovat löydöt :D
Laitan kuvan omasta löydöstäni joka on melkein täsmälleen samanlainen, tuota reunan upotusta lukuunottamatta. Tämä ajoitettiin Merovinkiajasta Viikinkiaikaan asti.


Kuva

Kuva

Kuva
Tässä muutkin samalta alueelta löytyneet esineet.
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Avatar
jamppe
Kunniajäsen
Viestit: 1199
Liittynyt: 24 Kesä 2012, 21:07
Paikkakunta: Hirvelä

Re: Viikonlopun päiväretki

Viesti Kirjoittaja jamppe »

Leijona kirjoitti: 15 Loka 2018, 20:42 Hienot ovat löydöt :D
Laitan kuvan omasta löydöstäni joka on melkein täsmälleen samanlainen, tuota reunan upotusta lukuunottamatta. Tämä ajoitettiin Merovinkiajasta Viikinkiaikaan asti.
Joo, samanlainenhan tuo on pienin poikkeuksin.
Myös Astalon laittamasta finnan linkistä löytyy hyvin samankaltainen ratassolki.

Kuva
Vastaa Viestiin