Sormus kadonnut pihassa Tampereella

Oletko kadottanut kallisarvoisen korusi tai tippuiko esim. työkoneestasi vaikeasti saatava osa. Vai muistatko jo vuosia sitten kadottaneesi jonkin metalliesineen jonnekkin, mistä et koskaan enää kuvitellut sen löytyvän. Kirjoita tälle foorumille ja kysy jos joku aarremaanalla.comin jäsenistä osaisi auttaa.
titi
Viestit: 3
Liittynyt: 03 Elo 2017, 19:59

Sormus kadonnut pihassa Tampereella

Viesti Kirjoittaja titi »

Hei! Toivon jo menettäneenä löysin tämän sivuston ja lueskelin hienoja löytymistarinoita. En tiedä onko meitä mahdollista auttaa mutta ajattelin silti kokeilla.

Mieheni hukkasi kultasormuksensa alkuvuodesta kovien pakkasten aikaan pihallamme/pikkuvarastossamme heiluessaan. Olemme käyneet läpi kaikki varaston tavarat moneen kertaan, tyhjennetty varastoa yms. eikä ole löytynyt tasoilta tai lattialta. Eli varastossa tuskin on, on kuitenkin niin pieni koppi kyseessä. Toinen ja ehkä todennäköisempi vaihtoehto on, että huitoessa sormus on lentänyt sormesta pihan puolelle. (Mieheni ei siis ollut huomannut putoamista mutta sormus on suhteellisen painava ja pakkasessa sormet kutistuneet sen verran että on voinut lentää ihan kunnollakin.) Ongelmana on terassi, jonka lautojen väleistä sormus on voinut pudota terassin alle. Ollaan tongittu ja etsitty taskulampulla, jopa kokeiltiin jonkunlaista metallinpaljastinta jota kaveri lainasi mutta siitä ei ollut juuri apua. Terassin purkaminen on käynyt noin sata kertaa mielessä mutta asumme vuokralla joten ei ehkä kevyin perustein aleta hajottamaan... Ymmärrän että rakennelma vaikeuttaa nauloineen ja mahdollisine putkineen yms. mutta kysyisin silti että onko mitään toivoa etsiä sormusta? Sormus on puhdasta kultaa.

Ostimme sormukset sillä ajatuksella että ne olisivat ensimmäiset ja viimeiset sormukset mitä hankitaan, joten harmittaa paljon. :cry:
Avatar
Fisherman
Kunniajäsen
Viestit: 1696
Liittynyt: 18 Elo 2011, 20:15
Paikkakunta: Tampere

Re: Sormus kadonnut pihassa Tampereella

Viesti Kirjoittaja Fisherman »

Sellaista metallinetsintä ei vielä liene keksitty joka naulatun terassilaudoituksen raosta pudonneen sormuksen erottaisi terassia purkamatta :roll:
Pihanurmikolta löytyisi ehkä helpostikin?
Tässä yksi onnellinen loppu :
http://www.aarremaanalla.com/foorumi/vi ... 18&t=15791
-Xp Deus
-Garrett At Pro
Vanhin löytö kivikaudelta, + kupurasolkia, punnuksia, nuolenkärkiä, keihäänkärki (55,5 cm), dirhemeitä, kirveitä ym. n. 400-1100 jKr
Paras löytö on tämä harrastus
MPE ry
Avatar
Kätkäläinen
Kunniajäsen
Viestit: 1830
Liittynyt: 19 Touko 2011, 15:53
Paikkakunta: Pälkäne

Re: Sormus kadonnut pihassa Tampereella

Viesti Kirjoittaja Kätkäläinen »

Menkääs Tampesterin miähet ny hakeen se sormus :wink:
Avatar
J@rvis
Metallinetsijä
Viestit: 438
Liittynyt: 16 Syys 2015, 19:35

Re: Sormus kadonnut pihassa Tampereella

Viesti Kirjoittaja J@rvis »

Näin kuvaillun perusteella kuulostaa haasteelliselta löydettävältä. Ainahan sitä voisi yrittää. Missäpäin Tamperetta sormus piilottelee?
XP Deus, Garret Pro-Pointer AT
Avatar
deep in
Viestit: 5
Liittynyt: 22 Kesä 2017, 18:40

Re: Sormus kadonnut pihassa Tampereella

Viesti Kirjoittaja deep in »

tällä on myös toinen jolla löytyy metallinpaljastelija tampereen alueelta.
titi
Viestit: 3
Liittynyt: 03 Elo 2017, 19:59

Re: Sormus kadonnut pihassa Tampereella

Viesti Kirjoittaja titi »

Lamminpäässä ollaan. Ymmärrän että on vaikea homma kun se todennäköisin paikka tosiaan on tuon terassin alla... Muualta ollaan etsitty niin paljon jo. Tietenkin sitä haluaisi käyttää kaikki keinot mutta jos se löytyminen on ihan mahdotonta niin ei varmaan kannata tuhlata aikaa :(

(Piha on pieni ja siitä suuri osa on tuota terassia... ei juuri ole nurmikkoa ainakaan sillä suunnalla jonne se sormus olisi voinut lentää)
Avatar
Kätkäläinen
Kunniajäsen
Viestit: 1830
Liittynyt: 19 Touko 2011, 15:53
Paikkakunta: Pälkäne

Re: Sormus kadonnut pihassa Tampereella

Viesti Kirjoittaja Kätkäläinen »

Menkääs ny pojat kattoon,jospa se olisikin pihassa tai selviäisi parin laudan purkamisella!
WeKinky
Metallinetsijä
Viestit: 414
Liittynyt: 23 Helmi 2017, 22:10

Re: Sormus kadonnut pihassa Tampereella

Viesti Kirjoittaja WeKinky »

Olen varmaan kuukauden sisällä tulossa käymään Tampereella niin, että siinä olisi pari tuntia vapaata aikaa, ei vaan ole vielä tiedossa mikä viikonloppu. Voisin tulla yrittämään, ellei joku ehdi sitä ennen. Laitan vaikka yksityisviestiä kun aikataulu varmistuu. Ilmoitelkaa tässä ketjussa jos sattuu löytymään sitä ennen.
Avatar
deep in
Viestit: 5
Liittynyt: 22 Kesä 2017, 18:40

Re: Sormus kadonnut pihassa Tampereella

Viesti Kirjoittaja deep in »

mä lähetin sulle yksityisviestin
Avatar
J@rvis
Metallinetsijä
Viestit: 438
Liittynyt: 16 Syys 2015, 19:35

Re: Sormus kadonnut pihassa Tampereella

Viesti Kirjoittaja J@rvis »

Tänne voi kans yksityisviestinä lähettää yhteystietoja mikäli avuntarve jatkuu. Tullaan parin etsijän voimin onnea koettamaan.
XP Deus, Garret Pro-Pointer AT
titi
Viestit: 3
Liittynyt: 03 Elo 2017, 19:59

Re: Sormus kadonnut pihassa Tampereella

Viesti Kirjoittaja titi »

Hei ja kiitos kaikille ilmaantuneille etsijöille viesteistä!

Meillä on tilanne nyt se että yksi ystävällinen etsijä on käynyt ja sormusta ei löytynyt. Nyt sitten pohditaan että vieläkö kannattaa yrittää vai joko luovutetaan ja aletaan suunnitella uuden ostamista tai sitten tatuointisormuksia :roll:

Mutta joka tapauksessa olla nyt lähdössä viikon lomareissulle ja sen jälkeen katsotaan vaikka uudestaan miltä sitten tuntuu!

On kyllä hieno yhteisö täällä kun ihmiset ovat näin avuliaita, lämmittää mieltä vaikka kaikkia kadonneita esineitä ei tietenkään voi löytää. On tämä maailma niin ihmeellinen paikka että välillä asiat vaan häviää tuhkana tuuleen...
Avatar
Tirehtoori
Kunniajäsen
Viestit: 1115
Liittynyt: 08 Touko 2012, 19:51
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Sormus kadonnut pihassa Tampereella

Viesti Kirjoittaja Tirehtoori »

Äläkää ny herranjumala tatuointisormuksia ottako :shock:
V******maasempaa jos ero tuloo :lol:

mode edit:kirosanaa muokattu
Spes Sibi Guisgue

Minelab Excalibur 2
Xp
Garrett AT Pro

Kuva

vanhimmat löyröt lintuneula ja dirhem noin 800-1000luvulta yms....
Vastaa Viestiin