Pellolle Espoon Leppävaaraan PERUTTU!!!

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
Avatar
Miihkali
Innostunut Etsijä
Viestit: 50
Liittynyt: 15 Syys 2009, 14:57
Paikkakunta: Kirkkonummi

Pellolle Espoon Leppävaaraan PERUTTU!!!

Viesti Kirjoittaja Miihkali »

Fillaroidessani huomasin traktorin muokkaamassa Alberga-golfin vieressä olevaa peltoa ja päätin keskeyttää työt kysyäkseni, että kenen mahtaa olla pelto.
No hänen oli pelto ja saman kaverin (olikohan Nyqvist) peltoa oli myös Espoonkartanon pelto, mistä löytyi kuuluisa kultasormus taannoin.
Pakkohan se oli sitten kysästä, että heltiäisikö lupa piipparointiin.
Ja lupa heltisi. Kerroin, että saattaisi muutama kaveri täältä foorumilta tulla tässä lähipäivinä tonkimaan, eli jos on kiinnostusta lähteä, niin tervetuloa seuraan joku päivä.
En tiedä vielä, mikä päivä itselleni kävisi, mutta ehdotuksia!
Pellon laidalla on vanha 1500-luvulta oleva kyläntontti, mikä luonnollisesti on suojeltu, mutta kyseinen pelto on ollut karttojen mukaan siinä satoja vuosia, joten mahdollisuudet löytöihin ovat hyvät.
Eli kyseessä siis kuvan keskellä, golfrangen vieressä, oleva pelto.

Kuva
Viimeksi muokannut Miihkali, 19 Syys 2013, 17:12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Miihkali
Innostunut Etsijä
Viestit: 50
Liittynyt: 15 Syys 2009, 14:57
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja Miihkali »

keltainen kivi
Viestit: 10
Liittynyt: 08 Touko 2012, 16:26
Paikkakunta: Espoo

Leppävaaraan

Viesti Kirjoittaja keltainen kivi »

Mukana ollaan, kunhan kerrot aikataulun ja päivän kun ei sadekeli :D

Goldigger Matinkylästä
.......................................................
White´s Goldmaster GMT
Garrett Pro Pointer
Paras löytö aina löytämättä ; )
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Taurus »

Mukana myös. Joko mennään? :D
Garrett AT Pro

Pronssikirves 1700-1100 eKr, Rannerengas ja kaarisolki 0-200 jKr, Lintuneula 400 jKr, Rapusolki 600 jKr, Linturiipus, ketjunkantajia, tiuku, solki, sormus, korvaputki, kupuroita, hevosenkenkäsolkia 800-1100 jKr, Kultasormus 1400
Avatar
rankeri
Metallinetsijä
Viestit: 138
Liittynyt: 04 Heinä 2013, 14:51
Paikkakunta: PK-seutu

Viesti Kirjoittaja rankeri »

Minäkin voisin liittyä joukkoon jos passaa. Senverta lähellä paikka.
Sateita vaan uhkailee lähipäiville, toisaalta eihän tässä olla sokerista tehty ja Acen saa muovipussilla sateelta suojaan. Savipelloilla temmellys menee vaan märällä raskaaksi, kun jalkineisiin tarttuu helposti kiloittain savea. :x
-Garret Ace250, C.scope cs990 & Garret ProPointer-
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Taurus »

rankeri kirjoitti:Minäkin voisin liittyä joukkoon jos passaa. Senverta lähellä paikka.
Sateita vaan uhkailee lähipäiville, toisaalta eihän tässä olla sokerista tehty ja Acen saa muovipussilla sateelta suojaan. Savipelloilla temmellys menee vaan märällä raskaaksi, kun jalkineisiin tarttuu helposti kiloittain savea. :x
Illalla olis aurinkoista ja lämpötilakin vielä kohdillaan :wink:
Garrett AT Pro

Pronssikirves 1700-1100 eKr, Rannerengas ja kaarisolki 0-200 jKr, Lintuneula 400 jKr, Rapusolki 600 jKr, Linturiipus, ketjunkantajia, tiuku, solki, sormus, korvaputki, kupuroita, hevosenkenkäsolkia 800-1100 jKr, Kultasormus 1400
Avatar
Miihkali
Innostunut Etsijä
Viestit: 50
Liittynyt: 15 Syys 2009, 14:57
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja Miihkali »

No joo, mulle kävisi tämän viikon lauantaina vaikka aamusta tai sitten ensi viikolla keskiviikosta eteenpäin mikä kellon aika vaan.
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Taurus »

Mä pääsisin vasta puolen päivän jälkeen lauantaina. Ens viikolla ke (ilta), to, pe, la, su vapaata.
Garrett AT Pro

Pronssikirves 1700-1100 eKr, Rannerengas ja kaarisolki 0-200 jKr, Lintuneula 400 jKr, Rapusolki 600 jKr, Linturiipus, ketjunkantajia, tiuku, solki, sormus, korvaputki, kupuroita, hevosenkenkäsolkia 800-1100 jKr, Kultasormus 1400
Avatar
Metallikokki
Innostunut Etsijä
Viestit: 83
Liittynyt: 05 Touko 2012, 13:51
Paikkakunta: Pukkila

Viesti Kirjoittaja Metallikokki »

Jos vielä mahtuu joukkoon, niin entisenä Vantaalaisena tunnen suorastaan pakottavaa tarvetta tulla tonkimaan Espooseen :D
Minulle sopii Lauantaina aamusta iltapäivään...
Rohkea rokan syö. Uhkarohkea vielä pannarinkin
- - - - - - - - - - - - -
White's Spectra V3i
Suomen Metallinetsijät Ry
Padre Muertes
Innostunut Etsijä
Viestit: 55
Liittynyt: 09 Syys 2012, 11:52
Paikkakunta: ESPOO

Viesti Kirjoittaja Padre Muertes »

Piippaamaan olen kaverin kanssa lähdössä ja asun tossa vieressä voitais liittyä joukkoon julmaan jos mukaan mahtuu? :roll:
At pro
Propointer
Tarjoustalon lapio 5,90€
2 kpl puutarhalapioita

Elämä on ihmisen parasta aikaa!
-Matti Nykänen-
ilkkap
Kunniajäsen
Viestit: 2158
Liittynyt: 16 Elo 2007, 16:35

Viesti Kirjoittaja ilkkap »

Voisitko Miihkali soittaa minulle, laitoin numeron yv:nä.
Avatar
Miihkali
Innostunut Etsijä
Viestit: 50
Liittynyt: 15 Syys 2009, 14:57
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja Miihkali »

No onko tuleva lauantai vaikka klo 9 sovittu? Mukaan vaan ketkä pääsee.
Ja voihan sitä liittyä myöhemminkin jos ei ihan aamusta pääse, kun lupa tonkia on kumminkin annettu :o
Autolla tuleville en heti keksi muuta parkkipaikkaa kuin Alberga-golfin parkkipaikka...
Avatar
Miihkali
Innostunut Etsijä
Viestit: 50
Liittynyt: 15 Syys 2009, 14:57
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja Miihkali »

Nyt on pakko pyytää anteeksi kaikilta.
Eli valitettavasti ei onnistukkaan pellolle meno tänä syksynä, vaan siirtyy myöhempään ajankohtaan!
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Taurus »

Harmi juttu. Miksi peruuntui?
Garrett AT Pro

Pronssikirves 1700-1100 eKr, Rannerengas ja kaarisolki 0-200 jKr, Lintuneula 400 jKr, Rapusolki 600 jKr, Linturiipus, ketjunkantajia, tiuku, solki, sormus, korvaputki, kupuroita, hevosenkenkäsolkia 800-1100 jKr, Kultasormus 1400
Avatar
Miihkali
Innostunut Etsijä
Viestit: 50
Liittynyt: 15 Syys 2009, 14:57
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja Miihkali »

Sanotaan näin, että luvanantajalle sattui pieni erehdys aikatauluissa pellon käytössä... :roll:
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Re: Pellolle Espoon Leppävaaraan PERUTTU!!!

Viesti Kirjoittaja Taurus »

Kohta rakennetaan tuo pelto. Olisi ollut aika paikallaan tämä miitti :wink:

http://www.metro.fi/uutiset/a1387818469898
Garrett AT Pro

Pronssikirves 1700-1100 eKr, Rannerengas ja kaarisolki 0-200 jKr, Lintuneula 400 jKr, Rapusolki 600 jKr, Linturiipus, ketjunkantajia, tiuku, solki, sormus, korvaputki, kupuroita, hevosenkenkäsolkia 800-1100 jKr, Kultasormus 1400
Avatar
Miihkali
Innostunut Etsijä
Viestit: 50
Liittynyt: 15 Syys 2009, 14:57
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Pellolle Espoon Leppävaaraan PERUTTU!!!

Viesti Kirjoittaja Miihkali »

Taurus kirjoitti:Kohta rakennetaan tuo pelto. Olisi ollut aika paikallaan tämä miitti :wink:

http://www.metro.fi/uutiset/a1387818469898
Heh, just puoli tuntia ennen sua ajattelin tänne kirjoittaa asiasta... :D
Itse en pääse, kun olen muualla tällä hetkellä.
Käykää ihmeessä tonkimassa ennen kuin rakentavat, takuulla löytyy jotain kivaa.
Laitoin Faceen juttua myös...
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Re: Pellolle Espoon Leppävaaraan PERUTTU!!!

Viesti Kirjoittaja Taurus »

Näyttäisi nyt olevan kirjaimellisesti historiaa tämä pelto. Muutaman kerran tuli itse käytyä. Vanhimmat löydöt 1600-luvulta (mahdollisesti jopa 1500-luvulta) ja 25p ja 50p hopeakolikkoja. Kävikö kukaan muu ja mitä löytyi?
Garrett AT Pro

Pronssikirves 1700-1100 eKr, Rannerengas ja kaarisolki 0-200 jKr, Lintuneula 400 jKr, Rapusolki 600 jKr, Linturiipus, ketjunkantajia, tiuku, solki, sormus, korvaputki, kupuroita, hevosenkenkäsolkia 800-1100 jKr, Kultasormus 1400
Avatar
Miihkali
Innostunut Etsijä
Viestit: 50
Liittynyt: 15 Syys 2009, 14:57
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Pellolle Espoon Leppävaaraan PERUTTU!!!

Viesti Kirjoittaja Miihkali »

Taurus kirjoitti:Näyttäisi nyt olevan kirjaimellisesti historiaa tämä pelto. Muutaman kerran tuli itse käytyä. Vanhimmat löydöt 1600-luvulta (mahdollisesti jopa 1500-luvulta) ja 25p ja 50p hopeakolikkoja. Kävikö kukaan muu ja mitä löytyi?
No hyvä, että joku kävi. Itse en ole ehtinyt.
Seuraavaksi sitten Turuntien toisella puolella oleva pelto, siinä missä menee se rullaluistelurata vai mikä lie, stadionin vieressä.
Sekin menee rakennuksien alle tässä lähiaikoina.
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Re: Pellolle Espoon Leppävaaraan PERUTTU!!!

Viesti Kirjoittaja Taurus »

Miihkali kirjoitti:

Aijaa en ole kuullutkaan :shock: Nehän meinaa sitten hävittää viimesetkin lepuskin pellot.

Taurus kirjoitti:

Joo, oli muistaakseni Lepuski-lehdessä tai Metrossa juttua.
Pellon vieressä on vaan rautakauden kalmistoja ja keskiaikainen kyläntontti... Tiedä sitten miten pitkälle ulottuu suojeltu alue pellolla...
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Re: Pellolle Espoon Leppävaaraan PERUTTU!!!

Viesti Kirjoittaja Taurus »

Miihkali kirjoitti:Joo, oli muistaakseni Lepuski-lehdessä tai Metrossa juttua.

Siitä stadionin läheltä on aikoinaan löytynyt rautakautinen nuolenkärki ja pellon vieressä on ne isot röykkiöt jotka on mahdollisesti myös rautakaudelta. Mäkkylän roomalaisrautakautinen asekätkökään ei kovin kaukana ole, eli tätä mestaa täytyy pitää silmällä.

Ehdottomasti ensi keväänä sinne, jos saisi luvat kuntoon ja mikäli nyt eivät ala rakentaman per heti.
Muutan itse asiassa takaisin Lepuskiin ensi viikolla muutaman vuoden tauon jälkeen...
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Re: Pellolle Espoon Leppävaaraan PERUTTU!!!

Viesti Kirjoittaja Taurus »

Näköjään maanomistus on siirtynyt Espoon kaupungille.
Garrett AT Pro

Pronssikirves 1700-1100 eKr, Rannerengas ja kaarisolki 0-200 jKr, Lintuneula 400 jKr, Rapusolki 600 jKr, Linturiipus, ketjunkantajia, tiuku, solki, sormus, korvaputki, kupuroita, hevosenkenkäsolkia 800-1100 jKr, Kultasormus 1400
Avatar
teemumah
Metallinetsijä
Viestit: 151
Liittynyt: 09 Heinä 2013, 23:02

Re: Pellolle Espoon Leppävaaraan PERUTTU!!!

Viesti Kirjoittaja teemumah »

.
Viimeksi muokannut teemumah, 05 Kesä 2018, 17:37. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vastaa Viestiin