Taavinkylä liittyi muinaiseen kuningas Davidiin?!

Kertoiko isovanhempasi tarinoita saareen haudatusta aarteesta? Onko levottomina aikoina kätketty metsiin rahaa? Tarinoita aarteista.
heat
Viestit: 37
Liittynyt: 06 Heinä 2021, 21:52

Taavinkylä liittyi muinaiseen kuningas Davidiin?!

Viesti Kirjoittaja heat »

Muinaisia kirjoituksia, niissä esiintyviä nimiä ja konsonantteja yhdistellen arkeologisiin löytöihin, Etelä- Suomeen muotoutuu heksagrammi, jonka tähden ´kärjissä´on ollut asutusta ja noin 1000 eaa. aikaan ajoitettuja löytöjä. Vaikuttaa vahvasti siltä, että Maaningan kirveet olivat tämän muinaisen heksagrammi- kuningaskunnan jäsenten kehittämiä. Tähän liittyi todennäköisesti myös Akozino- Mälaren kirveet.

Kuva

Suuremmista muinaisjäänteistä näiden ihmisten monumentteja oli Salminkallion punamultamaalaus ja kalliotaide, mitä ei ole tutkimuksissa havaittu tai esitelty lainkaan. Sammallahdenmäki, Sammalisenlahti jne. Itse asiassa kyse oli kuuluisan kuningas Taavin joukoista, jotka asustivat mm. Vesilahdella. Pohjois- Afrikan Meshwesh oli samaa sakaskyyttien Vesi- goottiheimoa, jonka ensimmäinen faarao oli ilmeisesti Osorkon the Elder. 8) Tämä herra siirtyi joukkoineen pohjoiseen Suomeen jossain vaiheessa n. 1000 eaa.
Aivan samoja paikan- ja heimonimiä esiintyy niin Välimeren suunnalla kuin Suomessakin. Vaikka esim. Wettenhovi- Aspaa on vähätelty ja pyritty esittämään oudossa valossa etymologioineen, hän oli aivan oikeilla jäljillä.

Mielenkiintoinen yhtymäkohta on myös Davidin/Taavin joukkojen päällikkö Iittai, jonka nimi esiintyy Vesilahden seutuvilla sijaitsevan Iittalan nimessä. Nää on tosi hyödyllisiä viitteitä pronssikauden asutuksia ja esineistöä piippaillessa. Virallisen arkeologian puolella ei nykyään tunneta pronssikautta paljoakaan, saati asuinpaikkoja. Muinaiset suomenheimot olivat sakoja, joilla oli kiinteät yhteydet Välimeren alueelle.
https://archaeologyhistorylinguistics.b ... m-and.html
heat
Viestit: 37
Liittynyt: 06 Heinä 2021, 21:52

Re: Taavinkylä liittyi muinaiseen kuningas Davidiin?!

Viesti Kirjoittaja heat »

Blogissa on esitelty joitain hautakiviä, veistetty makaavan/ kuolleen/ nukkuvan pään ja kasvojen profiiliksi. Proto- siinain kirjain R oli vastaava profiili ja tämäntyyppinen hautakivi viittaa rusien eliittijäseniin, rusithan olivat R1a- jäämien klaani. Hämäläisillä ei puolestaan ole vttuakaan tekemistä jäämien kanssa, vaikka esittävät geneettistä ja kulttuurista jatkuvuutta tyypilliseen kehitysmaalaisen kulttuuriomijan tyyliin.

Yksi valtava profiilikivi on Saka- Tavastian muinaisen Epran kaupungin alueella, kalmistopellolla.


Kuva
Tässä vertikaalinen kuva monumentista. Museoviraston ´asiantuntijoiden´ mukaan kyseessä on luonnontekele. Olisi hienoa, jos tänne Suomeen saataisiin virkoihin alkuperäisiä arjalaissuomalaisia metsätäjäkeräilijätaustaisten identiteettiparasiittien sijaan. Näiden mielestä kaikki jurttaa kehittyneemmät rakenteet ovat jääkauden tai luonnontekelettä ja kieli lainasanoja milloin keltäkin ´germaanilta´. Toptuus on, että koko kieli on ´lainattu´arjalaisilta R1a- saka- suomalaisilta.

Jos Taavi oli Daavid, tässä on varmaankin itse kuningas Saulin hautamonumentti. Saul oli alunperin todennäköisesti Salo.

Kartassa Suomen Itäpuolella näkyy Sarvisalo- paikkojen muodostelma, muinainen kauppaverkosto tai hallinta-alue, minkä on ilmeisesti perustanut itse Salo aikoinaan :) Äänisen kuparia levitettiin länteen päin varmaan tämän Sarvisalo- alueen tai paikkojen muodostaman verkoston avulla. Salon vaimo oli ´Ahinoam´eli Homa. Tääkin natsaa. Sarvi ja sarva tarkoittivat muinoin soturia.

Kysymys kuuluukin, miksi vtussa täällä rypevät mk- taustaiset kykkimässä ´suomalaisina´asiantuntijoina arkeologian ja kulttuurin viroissa?!
Avatar
aar1pne
Kunniajäsen
Viestit: 1022
Liittynyt: 22 Huhti 2007, 20:13
Paikkakunta: Keskipohjanmaa.

Re: Taavinkylä liittyi muinaiseen kuningas Davidiin?!

Viesti Kirjoittaja aar1pne »

Milikuvitus saa näyttämään luonnonmuovaamat kivet siltä mitä haluaa. Olen liikunut paljon luonnossa, katsellut ja tutkinut kiviä ja kallioita myös valokuvannut mutta aivan muussa mielessä. Tässä muutama kuva.
Kuva

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuvat ylhäältä
Silmäilyä.
Jäämies.
Tupeen sahattu.
Portinpielus.
Irvileuka.
C.SCOPE Newforce R1(veteraani)
Fisher F75 SE
Paras löytö. Hannin aarre(64 hopearahaa ja kullattu hopeavyö)
Muuta. Mineraalien etsintää vuosikymmeniä, jalometallit-malmit ja muut mineraalit.
heat
Viestit: 37
Liittynyt: 06 Heinä 2021, 21:52

Re: Taavinkylä liittyi muinaiseen kuningas Davidiin?!

Viesti Kirjoittaja heat »

Kivoja kuvia.

Itse löysin eräältä muinaispaikalta "kiven", mikä oli selvästi valettu jalan muotoon ja katkaistu hieman nilkan alapuolelta. Vaaleamman aineksen, olisiko jotain kalkkisekoitusta, viirut myötäilivät "jalan" muotoa. Siinä on jonkinlaiset varpaatkin.

Se luokitellaan takuuvarmasti "luonnonkiveksi" ns. asiantuntijoiden taholla. Muinaiset kuitenkin tekivät yleisesti ns. muinaisgeopolymeeriä, kiveltä kovettuessaan vaikuttavaa materiaalia jo kivikaudella. Vincassa esim. lattiat tehtiin sekoittamalla kalkkia, tuhkaa, eläimen jätettä jne. Kovettuessaan se oli kuin kivilaatta. Nythän geopolymeeri on ikäänkuin "uusi juttu" tieteessä nykypopulaation keskuudessa.

Kivivaluun tarvitaan emäksinen seos ja Hyvinkäällä onkin kalkkikaivos. Siellä näitä valettuja tai muuten artifaktikiviä on enemmänkin.

Kyllä kannattaisi piippailla noidenkin "luonnonkivien" maastot huolella. Missä nuo kivikuvat on otettu?
heat
Viestit: 37
Liittynyt: 06 Heinä 2021, 21:52

Re: Taavinkylä liittyi muinaiseen kuningas Davidiin?!

Viesti Kirjoittaja heat »

"Hämäläisillä ei puolestaan ole vttuakaan tekemistä jäämien kanssa, vaikka esittävät geneettistä ja kulttuurista jatkuvuutta tyypilliseen kehitysmaalaisen kulttuuriomijan tyyliin."

Tää onkin mielenkiintoinen juttu, koska Riihimäen eteläpuolella sijaitsevalla ylänköalueella oli muinoin Sakamaan Epran kaupunki. Virossa on myös Epra ja Sakala Viljandissa ja Viron Epra toimi ilmeisesti vilja- aittana pohjoisemmalle Epralle. Riihimäellä on mm. Epranoja muistona tästä muinais-Eprasta. Epra on sama kuin Raamatun ´Efraim´.

Epran kaupungista lounaaseen- etelään on Kalevankulma Lopella tai lähellä Loppijärveä, mikä ilmeisesti oli Jättien/ Juutien/ Judahin aluetta. Simo (Raam. ´Simeon´) asutti yleensä paikkoja Jätin heimon kanssa yhdessä tai lähellä Jättiä. Kaleva on ilmeisesti sama kuin Raam. kuuluisa soturi Kaleb/ Kalev/ Kalevi, joka kuului Jätin/ Judahin heimoon.

Raam. ´Beth Lebaoth´on ilmeisesti ollut ´Pait Lopit´. Pai tarkoitti provinssia, nimi esiintyy Paimiossa, Pailinnassa jne. Myös paita on tätä perua. Raamatun mukaan Simo sai Pait Lebaotin, eli siis Lopen alueen.

On mainittu myös ´Shahuren´mikä voisi olla Saraja tai Sakara. Näitä voi jokainen tutkia halutessaan tarkemmin.

Raam. mukaan Simon heimo valtasi alueen, jota ´hamitet´pitivät hallussaan aiemmin.(1 Chronicles 4:41) Hami on mitä ilmeisimmin Hämi eli ´hämäläinen, eikö totta? Ei kuitenkaan tarkoita, että muinaiset hämit olisivat nykyisten hämäläisten geneettisiä jälkeläisiä, vaan ovat voineet olla esim. vasarakirvesajoilta jokin vasarakirvesyhteisö tai jokin metsästäjäkeräilijäporukka. Suomi oli alkuaan ilmeisesti vasarakirveskansan nimeämä maa-alue myös ja sekin on vaan levinnyt yleiseen käyttöön.

On kuitenkin selvää, etteivät jäämit ja hämäläiset ole mitenkään samaa tai jatkumoa.
heat
Viestit: 37
Liittynyt: 06 Heinä 2021, 21:52

Re: Taavinkylä liittyi muinaiseen kuningas Davidiin?!

Viesti Kirjoittaja heat »

Palaan näihin metsissä ja pelloilla (lue: kalmistoissa ja muinaisilla asuinpaikoilla) esiintyviin "luonnonkiviin".

Tässä näkyy eräältä ei-rekisteröidyltä muinaispaikalta bongattu hautakivi, mikä on niinikään tehty jostain massasta. Siihen on sekoitettu kuitukasvin jäänteitä, esim. hampun. Pellavasta jää hienompaa ainesta.

Tekeleessä on myös kirjoitusta, protosiinaita foinikialaista, käytetty molempien aakkostojen kirjaimia. Kuvassa yksityiskohta, joka puolella ei ole yhtä paljon tota kasvijäännettä. Mutta jos "luonnonkivi" vaikuttaa ihmisen työstämältä, se yleensä on sitä, vaikka täällä Museoviraston "asiantuntijuus" ei yltäisikään arjalaisten mv-muinaissuomenheimojen tasolle.

Tuo muistomonumentti on tod. näk. esiroomalaisen kauden alusta tai pronssiajalta. Paikka liittyy otsikon aiheeseen, samojen ihmisten asuttama kylä tai muinaiskaupunki.

Kuva

Eli miten sen sanoisi suomeksi, on rikollista myydä "erikoisia" (hauta)kiviä liikenneympyröihin ym. maisemointiin, mitä täällä alkeellisten Museoviraston "asiantuntijoiden" myötävaikutuksella tapahtuu. Tää on ihan hlvtin vakava ongelma, mitä kukaan ei edes tajua. Määitään, tärkeillään ja houritaan vaan mitä sattuu, toisen kansan identiteetillä. Snellmannkin aikoinaan ihmetteli, miten näillä metsäläisillä ei ole mitään käsitystä suomalaisuudesta tai finnoista. No ei tietysti, koska olivat lukutaidotonta pyyntiväestöä, jolla ei ollut edes heimoidentiteettiä. Nyt opittuaan lukemaan (1921>) ovat mielestään "asiantuntijoita".
Vastaa Viestiin