Sivu 1/1

Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 09 Loka 2014, 21:02
Kirjoittaja MacGyver
Nyt kun sormus on nähnyt päivänvalon ja yksi suuri tavoite saavutettu, ajattelin iskeä tämän tännekin.

KuvaKuvaKuvaKuva

Tällainen hopeinen sormus löytyi viime marraskuussa pellolta Raisiosta. Hämmästyttävän hyvässä kunnossa oli löytyessään, vain pieni kolhu kilvessä. Sormuksen kilven keskellä on ilmeisesti liljaa(?) esittävä kuva, ja reunalla lukee jotain, mistä en saanut selvää kuin muutaman kirjaimen (A, M, V...).

Arkeologi V. Immonen antoi ystävällisesti arvionsa löytökuvien perusteella: "Sormus taitaa olla tyyppiä, joka ajoitetaan 1200-luvun loppupuoliskolle ja 1300-luvun alkupuoliskolle. Suomessa saman tyypin sormuksia on yksi Turun Koroistenniemeltä, ja pari on löydetty itäisemmistä haudoista. Sormuksessa näyttää olevan kaiverrettuna teksti. Kuvan perusteella en pysty näkemään kunnolla, mutta tavallinen teksti tällaisissa sormuksissa on AVE MARIA."

Tarkempaa tietoa ei ole vielä kuulunut, joten V. Immosen arvio on toistaiseksi totuus. :) Tosin Museovirastolla saivat laitteillaan selville, että kyseinen sormus on/on ollut myös kullattu. Päivitän tänne aina lisää, kun sormuksesta kuuluu jotain uuttaa.

Nyt sormus on tosiaan nähnyt päivänvalon, kun se sai oman vitriininsä Raision museon uudessa näyttelyssä "Juuret - Löytöjä maan alta", joka kestää aina 23.11. asti. (Linkki museon sivuille: http://www.raisio.fi/palvelut-a-o/kultt ... eo-harkko/)
Tavoite näyttelyyn asti päätyvästä esineestä on siis täyttynyt.

Sormus päätyi Suomen Kansallismuseon kokoelmiin.


KuvaKuvaKuvaKuva

KuvaKuvaKuva
Pahoittelut pienestä sensuroinnista, vaikka ei siinä mitään tarkkaa tietoa annetakaan. :) Koitan hommata paremman kameran, jotta saisin vitriinin läpi parempia kuvia.

EDIT: Sormus pääsi näköjään usean muunkin foorumilla näkyneen esineen tavoin dosentti Visa Immosen kirjaan "Kirkkojen ja Kartanoiden Kätköistä". http://blogit.omaaikalehti.fi/kirjasta- ... -aarteita/
Erittäin hyvä kirja muutenkin, voin suositella.

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 09 Loka 2014, 21:11
Kirjoittaja Leijona
Hienosti on esillä arvoisessaan paikassa. Onnittelut vielä kerran :D

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 09 Loka 2014, 21:14
Kirjoittaja MacGyver
Leijona kirjoitti:Hienosti on esillä arvoisessaan paikassa. Onnittelut vielä kerran :D
Ja myös kiitokset vielä kerran! Nyt kun tuo puhdistettiin hyvin, niin johan tuli sormukseen entisajan loistoa. :)

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 09 Loka 2014, 23:28
Kirjoittaja -miksu-
On se hieno! Ja vanha :)

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 09 Loka 2014, 23:39
Kirjoittaja Arska77
Upea sormus.
Onnittelut!

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 09 Loka 2014, 23:53
Kirjoittaja Hanuma49
Hieno sormus ja harvinainen, onnittelut :)

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 09 Loka 2014, 23:57
Kirjoittaja iipe
on se komea ja vitriini myös :wink: onnittelujen paikka!

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 10 Loka 2014, 08:18
Kirjoittaja hoyla
Muhkea sormus, yksi tämän foorumin parhaita löytöjä, onnittelut! :D

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 10 Loka 2014, 09:18
Kirjoittaja MacGyver
Kiitos kaikille onnitteluista!

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 11 Loka 2014, 19:10
Kirjoittaja raiban
Kuva

Upea löytö,Onnittelut!

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 14 Loka 2014, 22:36
Kirjoittaja Jasser
Lycka till.. :D

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 18 Loka 2014, 01:54
Kirjoittaja J.m.k
Tämmöset löydöt on kyllä tämän harrastuksen suola :shock: isot onnittelut täältäkin!

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 23 Marras 2014, 00:58
Kirjoittaja OlvinJanoisin
Onnittelut! Kyllä on hieno löytö!!!!
[edit] löyty varmaan piipaimella, näyttikö piipain pullonkorkkia? ;)

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 27 Helmi 2015, 22:56
Kirjoittaja MacGyver
Kiitokset vielä onnitteluista!
OlvinJanoisin kirjoitti:[edit] löyty varmaan piipaimella, näyttikö piipain pullonkorkkia? ;)
Juu, piipparilla löyty. GM4:ssa ei sen kummempia lukemia tms. näy, mutta äänisignaali oli aika tarkalleen sama kuin kuparikolikoilla. Kuparikolikkoa vähän odotinkin, kun niitä löyty samalta pellolta yli 100. Koen sen kyllä eduksi, kun ei mitään lukemia näy. Sitä "joutuu" nostamaan kaikki vähänkin hyvät äänet, jos meinaa nukkua yöllä. Ettei jää vaivaamaan... :)

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 08 Helmi 2016, 16:08
Kirjoittaja tiigerin silmä
onnittelut,huvä löytö :wink:

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 08 Helmi 2016, 21:12
Kirjoittaja J.Tiainen
Onnittelut! Mahtava löytö! :D

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 08 Helmi 2016, 22:14
Kirjoittaja jarppa
Onnittelut täältäkin vaikka vähän myöhässä.

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 15 Maalis 2016, 16:34
Kirjoittaja MacGyver
Kiitoksia vain. :)

Re: Kullattu hopeasormus, 1200 - 1300 jKr.

Lähetetty: 15 Maalis 2016, 19:05
Kirjoittaja rein
MacGyver kirjoitti:Kiitokset vielä onnitteluista!
OlvinJanoisin kirjoitti:[edit] löyty varmaan piipaimella, näyttikö piipain pullonkorkkia? ;)
Juu, piipparilla löyty. GM4:ssa ei sen kummempia lukemia tms. näy, mutta äänisignaali oli aika tarkalleen sama kuin kuparikolikoilla. Kuparikolikkoa vähän odotinkin, kun niitä löyty samalta pellolta yli 100. Koen sen kyllä eduksi, kun ei mitään lukemia näy. Sitä "joutuu" nostamaan kaikki vähänkin hyvät äänet, jos meinaa nukkua yöllä. Ettei jää vaivaamaan... :)

Onnittelut nyt täältäkin.

mun mielestä tuo on hyvä pointti että kaikki lupaava ja välillä vähemmänkin lupaavat äänet kaivaa ylös :D koska eihän sitä koskaan tiedä mitä yllätyksiä maapankki pitää :lol:

((tosin vasta aloitan keväällä ekan kauden ja en ole siis vielä kaivanut tonnia roskaa maasta jotenka saatan olla pikkasen vielä sinisilmänen ja toiveikas piippauksille :roll: :mrgreen: ))