Sivu 1/3

Viikinkiaikainen hopearahakätkö Päijät-Hämeestä

Lähetetty: 28 Heinä 2013, 22:16
Kirjoittaja Nil Melius
Viikko sitten lauantaina niittivät taas heinät siltä pellolta, josta viime syksynä löysin dirhemin. Lähdin löytöpaikalta vähän etelään päin huispailemaan, ja löysin vielä 14 kolikkoa ja 3 kolikon palasta. :shock: Olivat hajallaan siinä avoimella pellolla, aika lailla tien vieressä, pienehköllä alueella ja monet lähes pinnassa. Siinä vaiheessa lopetin kaivelun, vaikka lupaavia signaaleja tuntui olevan lisääkin. Alueelta ei löytynyt muita esineitä, paitsi vähän sivummalta yksi rautakautinen punnus, joten kyseessä on todennäköisesti kynnössä hajaantunut kätkö, eikä kalmisto.

Laitoin rahoista kuvat Tuukka Talviolle, joka tunnisti ne alustavasti aikavälille 862-1009 kuuluviksi. Varhaisimmillaan kätkö voisi olla vuodelta 1002, joka tekisi siitä kuulemma Suomen toiseksi varhaisimman länsimaisia kolikoita sisältävän kätkön. Kolikoista 4 oli arabialaista, 5 englantilaista ja 8 saksalaista.

Museovirastossa on monella nyt kesäloma, mutta saivat järjestettyä arkeologin koekaivausryhmän kanssa paikalle ensi tiistaiksi. Saamme Raibanin kanssa mennä mukaan etsimään mahdollisia lisäkolikoita. Museoviraston kiinnostusta lisäsi sekin, että läheisen rautakautisen asuinpaikan laajuutta ei tiedetä varmasti, ja tämä löytö voi tuoda lisävalaistusta asiaan.

Nyt sitten jännätään löytyykö tiistaina vielä jotain lisää. 8)


Kuva

Lähetetty: 28 Heinä 2013, 22:18
Kirjoittaja Leijona
OHOH :shock: Huippulöytö. Onnittelut :D

Lähetetty: 28 Heinä 2013, 22:29
Kirjoittaja jamppe
:shock: No on kyllä mahtava löytö! Onnittelut!

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 00:10
Kirjoittaja Hc.Ak
Huh huh :shock: Sanattomaksi vetää! Onnittelut ny kuitenkin kykenee esittää...

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 00:13
Kirjoittaja Dyykkari
Onnittelut!

:D

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 00:16
Kirjoittaja Pataniityn Tehvaani
Voi veljet! Onnea vaan, mahtava löytö!

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 00:29
Kirjoittaja joni
WAU!! Isot onnittelut upeasta saavutuksesta!

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 00:40
Kirjoittaja Kätkäläinen
Katoppa :shock: meinaakko saada unta tiistaita varrotessa :D

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 05:29
Kirjoittaja teksako
Hienot on löydöt .Onnittelut.

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 08:33
Kirjoittaja Fisherman
IISOT Onnittelut!
Yksi foorumin parhaista löydöistä :shock:

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 08:57
Kirjoittaja Urmas
:shock: :shock: Vau, hienoa! Paljon Onnea!!

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 10:50
Kirjoittaja iipe
ONNEA! :shock:

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 11:12
Kirjoittaja karhu72
:shock: Huippulöytö :shock: Onnittelut

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 11:47
Kirjoittaja ehkä
kerran elämässä löytö....onnea :shock:

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 14:09
Kirjoittaja Nil Melius
Kiitoksia onnitteluista! :D

Kätkäläinen: olen nukkunut löydön jälkeen ihan hyvin jo useita minuutteja!

ehkä: minä kyllä ajattelin ettei tämä ole mikään kerran elämässä -tyyppinen löytö, vaan teen siitä jokakesäisen tradition! 8)

Laitan sitten päivitystä huomisen kaiveluista kun ehdin.

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 15:25
Kirjoittaja Taurus
Onnittelut! Oliko nämäkin Päijät-hämeestä?

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 15:30
Kirjoittaja Nil Melius
Taurus kirjoitti:Onnittelut! Oliko nämäkin Päijät-hämeestä?
Kiitos! Odotas, unohdin mistä nämä löytyikään... Täytyy luntata otsikosta... Joo, Päijät-Hämeestähän nämä! :D

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 15:34
Kirjoittaja Taurus
Nil Melius kirjoitti:
Taurus kirjoitti:Onnittelut! Oliko nämäkin Päijät-hämeestä?
Kiitos! Odotas, unohdin mistä nämä löytyikään... Täytyy luntata otsikosta... Joo, Päijät-Hämeestähän nämä! :D
Noniin! Mulla on varmaan lukihäiriö :lol:

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 16:05
Kirjoittaja P.Aholainen
Fisherman kirjoitti:IISOT Onnittelut!
Yksi foorumin parhaista löydöistä :shock:
+1 onnittelut minultakin

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 16:50
Kirjoittaja raiban
Onnittelut vielä Nil Meliukselle.Ne vaan tulee kohdalle yhtäkkiä,siksi isotkin pellot kannattaa haravoida järjestelmällisesti.Nyt tiedetään että toimintaa on ollut aika mukavasti alueella 1000v sitten :P


Kuva

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 18:52
Kirjoittaja nikodeemus97
Mahtavaa. ISOT onnittelut :D
Ensiluokkainen löytö, vielä nuin hyvinkin ovat säilyneet 8)

Lähetetty: 29 Heinä 2013, 20:42
Kirjoittaja Harakka
Toiset kaivelee rupisia markkoja, toiset viikinkiaarteita, paljon onnea!

Lähetetty: 30 Heinä 2013, 07:10
Kirjoittaja kardaani
Mahtava löytö ei voi muuta sanoa! Lakki päästä ja Suuret onnittelut myös täältäpäin. Hienoa työtä jälleen kerran :D

Lähetetty: 30 Heinä 2013, 15:00
Kirjoittaja Hemmo
Mahototonta meinikiä :shock: SUURET onnittelut myös täältä :D Ei näiltä leveysasteilta kovin usein tommosta aarretta löyretä :D

Lähetetty: 30 Heinä 2013, 22:45
Kirjoittaja Nil Melius
Tänään käytiin sitten pellolla museoviraston edustajan kanssa. Tarkoitus oli lähinnä arvioida suojeltavan alueen laajuus, ja poimia talteen mahdollisesti löytyviä esineitä sen verran kuin noin neljässä tunnissa ehditään. Kesälomien takia ei muuta kaivuuryhmää saatu paikalle, eli käytännössä huispailimme Raibanin kanssa aluetta ja kaivoimme tavaroita, joiden löytöpaikat arkeologi laittoi muistiin ja vei pois. (Siis tavarat, ei löytöpaikkoja.) Myös arkeologin esimies tuli paikalle osaksi aikaa, koska sattui lomailemaan lähistöllä.

Kolikoita ei sitten löytynyt enää kuin kolme kappaletta: kaksi dirhemiä ja yksi eurooppalainen. Eli yhteensä niitä tuli 17 kokonaista, yksi puolikas ja kaksi palasta. Pientä kuparipellinpalasta ja pronssivalumöykkyjä löytyi vielä lisää, joten arveltiin että paikalla olisi saattanut olla jonkinlainen paja. Lisäksi löytyi rautakautista yksi punnus, hajonnut ketjunkantaja, sekä oikein hieno linturiipus. Ja päälle vielä pari 1600-lukuista kolikkoa ja ilmeisesti varhaiskeskiaikainen solki. (Unohdinko jotain, Raiban?)

Minun kannaltani oli tavallaan hyvä, että kaivoin lähes kaikki kolikot esiin itse jo aiemmin, koska näistä "virkamiestyönä" kaivetuista ei enää lunastuspalkkiota makseta, vaikka samaan löytämääni kätköön selvästi kuuluvat. Siinä kohtaa on käytännöissä mielestäni pieni ongelma. Tästä lähtien tulee mahdollisista uusista paikoista ehkä kaivettua esiin enemmän kuin hyvät tavat sallisivat. (Tietenkin vain niin kauan kuin pysytään kyntökerroksessa siis, eikä sotketa kontekstia. Siihen suhtaudun itse tosi tiukasti, koska ympäröivästä maasta on mahdollista saada ihailtavan paljon tietoa, joka häviää lopullisesti, jos paikka sotketaan.)

Mutta mukava ja mielenkiintoinen iltapäivä oli, ja täytyy tunnustaa että osa ajasta meni ihan vaan leppoisan rupattelun merkeissä…

Kunnon kuvia ei ehtinyt siinä tohinassa (ja rupattelussa) räpsiä, mutta ohessa parit iPhone-kuvat.

Tuossa toinen uusista dirhemeistä kaivuulämpimänä:
Kuva

Ketjunkantaja:
Kuva

Punnus, jossa erikoiset ristiviillot yhdessä reunassa:
Kuva

Ja tinapronssista tehty linturiipus. (Minä määrittelisin sen sorsaksi):
Kuva

Sitten vaan odottelemaan mahdollisia lisätietoja. Sen verran on museovirastossa ruuhkaa, että jos vuoden sisällä asiasta jotain kuulee, niin se on kuulemma jo hyvä. :roll: