Tonkimiset 2021

Olipa löytämäsi aarre sitten pieni tai suuri, nappi tai kolikko, tämä on paikka missä voit siitä kertoa mahdollisen kuvan kera.
Avatar
Sirksim
Viestit: 43
Liittynyt: 29 Elo 2018, 23:48
Paikkakunta: Loppi

Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja Sirksim »

Tähänastista kevään satoa alla.

Keskiaikaisen hevosenkengän katkelma
Kuva

Puukkoja tuntuu löytyvän lähes joka reissu, mutta ovat aina mukavia löytöjä
Kuva
Kuva

Yksipiikkinen viskari
Kuva

Olen ajatellut välillä viskareiden löytyessä, että milloinkohan napsahtaa ihmisen jääkenkä. Viimein kävi sitten niin.
Kuva
Kuva

Kärjestä hajonnut nuolenkärki metsäpolulta
Kuva

Rengaskuolaimet
Kuva

Kauden mielenkiintoisimpana kokonaisuutena tähän mennessä löytyi mahdollinen hautapaikka. Parin metrin alueelta lyyranmuotoinen tulusrauta, ristiriipus/krusifiksi ja puukko.

Tulusrauta löytyi kahdessa osassa
Kuva
Kuva

Tätä en todellakaan osannut odottaa. Harvoin sitä metsistä muutenkaan rautakautista pronssia löytää.
Kuva
Kuva

Katkennut puukko, joka voisi kyllä olla tuoreempaakin tekoa. Haluan uskoa kuitenkin tämän olevan osa kokonaisuutta. Koon ja mallin puolesta menisi ehkä pienestä väkipuukosta.

Kuva
Kuva
Avatar
iipe
Kunniajäsen
Viestit: 3323
Liittynyt: 25 Marras 2011, 12:36
Paikkakunta: Pori

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja iipe »

Ei nyt tässä oo mitään opuksia mukana, mutta voisiko Risti olla viikinkiaikainen? Nättiä ja vanhaa tavaraa kaikkinensa..
Taivas varjele mitä sieltä tulee!
moderaattori
Avatar
Sirksim
Viestit: 43
Liittynyt: 29 Elo 2018, 23:48
Paikkakunta: Loppi

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja Sirksim »

iipe kirjoitti: 04 Touko 2021, 23:13 Ei nyt tässä oo mitään opuksia mukana, mutta voisiko Risti olla viikinkiaikainen? Nättiä ja vanhaa tavaraa kaikkinensa..
Mitä tuossa osui lähimpiä verrokkeja silmään, niin myös viikinkiajalta löytyi tuon kaltaisia ainakin muotokieleltään. Mietityttää vaan se, kun siinä on selkeänä kohoumana hahmo krusifiksinlailla, joka viittaisi ristiretkiaikaan?
Avatar
Leijona
Kunniajäsen/Mestari/Vuoden foorumilainen
Viestit: 10461
Liittynyt: 04 Helmi 2009, 22:01
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja Leijona »

En olekaan ennen nähnyt viskaria, jossa on vain yksi kiinnityspiikki.
Mitä materiaalia tuo risti on, kun näyttää lohjenneen paloja?
Hienoja metsälöytöjä :D
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Avatar
Sirksim
Viestit: 43
Liittynyt: 29 Elo 2018, 23:48
Paikkakunta: Loppi

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja Sirksim »

Leijona kirjoitti: 05 Touko 2021, 09:20 Mitä materiaalia tuo risti on, kun näyttää lohjenneen paloja?
Veikkaisin jonkunlaista lyijytinapronssiseosta, kun melko vaalea lohkeamispinta.
Avatar
Sirksim
Viestit: 43
Liittynyt: 29 Elo 2018, 23:48
Paikkakunta: Loppi

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja Sirksim »

Tuli käytyä tutkailemassa uudella alueella, joka on ollut kovassa mietinnässä ja pitänyt "ottaa haltuun" jo pidemmän aikaa. Rautakaudelta ei ole mitään kiinteää tiedossa tuolta päin, taitaa olla vain muutama vanha irtolöytö ajalta ennen metallinetsimiä. Kaikesta päätellen varmaankin muinaista erämaata ollut, tai jos on asuttu niin hyvin pienimuotoisesti. Paikaksi valikoitui hyvännäköinen mäki suon laidalta. Hetken heiluttua huomasin sammaleella muutaman säännöllisen kokoisen & muotoisen kumpareen, joista yhden reunalta tuli esiin syvemmältä hiekkamaasta tulusrauta. :mrgreen:

Ensimmäinen tämän näköinen rauta mulle, ja vielä lenkin kanssa.
Kuva
Kuva

Tulusraudan läheltä löytyi vielä pienikokoinen puukko. Malli on vähän kuin olisi keritsimistä tehty.
Kuva

Tämännäköisiä maakumpareita siellä oli.
Kuva

Näiden lisäksi vielä rengastetulta linnulta peräisin oleva rengas.
Kuva

Täytyy suunnata tuonne päin enemmänkin tulevaisuudessa, jos vaikka saisi jonkunlaista jatkoa aikaan löytöjen suhteen.
Avatar
Sirksim
Viestit: 43
Liittynyt: 29 Elo 2018, 23:48
Paikkakunta: Loppi

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja Sirksim »

Löydettiin järven rannasta kaverin kanssa samalta polulta neljä yksipiikkistä viskaria. Näillä voi jo varmaan hyvillä mielin todeta paikalta kulkeneen rautakaudella/keskiajalla talvitie. :)

Kuva

Taas kannatti pyöriä suon läheisyydessä jäljittämässä muinaisia metsästäjiä. Jykevä nuolenkärki polun vierestä.

Kuva
Kuva
david goljat
Metallinetsijä
Viestit: 451
Liittynyt: 22 Huhti 2018, 20:54
Paikkakunta: Vihti

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja david goljat »

Sirksim kirjoitti: 04 Touko 2021, 22:08

Olen ajatellut välillä viskareiden löytyessä, että milloinkohan napsahtaa ihmisen jääkenkä. Viimein kävi sitten niin.
Kuva
Kuva
Onkos näille jääkengille mitään tarkempia ajoituksia vai onko samaa kastia hevosten viskareiden kanssa, että rautakaudesta -1800 luvulle? :D

Joskus ihan ensimmäisten piipparilöytöjen seassa oli tuollainen jääkenkä, josta oli yksi piikki katkennut ja kyllä museo sen huoli kun tajusin ilmoittaa, mutta siitä ei ole sen koommin kuulunut.
Ei ruoho kasva missä kulkenut oon
jarski
Kunniajäsen
Viestit: 1215
Liittynyt: 29 Loka 2017, 14:19
Paikkakunta: kerava

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja jarski »

Ei tunnu museolta kuuluvan mitään muutenkaan, kun ei ole kolmeen vuoteen kuulunut mitään. Paitsi jos haluavat jonkun esineen katsottavaksi tai kokoelmiin. Varmaan odottavat että esineiden lähettäjät kuolevat ensin, niin ei tarvitse maksaa löytöpalkkioitakaan, eikä lähetellä diplomeja.
Avatar
Sirksim
Viestit: 43
Liittynyt: 29 Elo 2018, 23:48
Paikkakunta: Loppi

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja Sirksim »

david goljat kirjoitti: 19 Touko 2021, 17:07
Sirksim kirjoitti: 04 Touko 2021, 22:08

Olen ajatellut välillä viskareiden löytyessä, että milloinkohan napsahtaa ihmisen jääkenkä. Viimein kävi sitten niin.
Kuva
Kuva
Onkos näille jääkengille mitään tarkempia ajoituksia vai onko samaa kastia hevosten viskareiden kanssa, että rautakaudesta -1800 luvulle? :D

Joskus ihan ensimmäisten piipparilöytöjen seassa oli tuollainen jääkenkä, josta oli yksi piikki katkennut ja kyllä museo sen huoli kun tajusin ilmoittaa, mutta siitä ei ole sen koommin kuulunut.
Juu no tätä mallia ainakin ollut rautakaudelta 1800-luvulle. Aika hyvin sulla käynyt, kun ensimmäisten löytöjen joukossa. Sen verran harvoin näitä näkee verrattuna hevosten viskareihin..
Avatar
Sirksim
Viestit: 43
Liittynyt: 29 Elo 2018, 23:48
Paikkakunta: Loppi

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja Sirksim »

Lapissa tuli vihdoinkin käytyä etsimässä. Muinaisten saamelaisten jäljille oli haaveena päästä ja löytyihän sitä jotakin. Reissun kuitenkin kruunasi täysin odottamaton, aivan järjettömällä tuurilla järvenrantakosteikolta paljastunut plootukätkö. Kuulunut mun ajatuksissa aika samaan kastiin kun jokin pronssikautinen löytö. Varta vasten en lähde etsimään, ja osuu jos osuu jolloin kaikki tähdet pitää kyllä olla kohillaan. No nyt oli.

1 taaleri vuodelta 1744. Tämän nostin jonka alle jäi lisää plootuja.

Kuva

Kuva

Kuva

Väkäsellinen keihäänkärki/harppuuna, ja kiven heiton päästä rei'itettyä kuparipeltiä.

Kuva

Kuva

Lähin vastine jonka löysin tälle kärjelle. Laatokan rannalta löytynyt tuo referenssinä oleva.
Kuva

Kuva

Mysteerinen vanhan oloinen kuparinen tötterö.

Kuva

Kuva
jarski
Kunniajäsen
Viestit: 1215
Liittynyt: 29 Loka 2017, 14:19
Paikkakunta: kerava

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja jarski »

Hienoja löytöjä sieltä näyttää nousevan!
Avatar
Savage
Metallinetsijä
Viestit: 361
Liittynyt: 11 Maalis 2015, 19:33
Paikkakunta: Ryttylä

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja Savage »

Mahtava löytö nuo plootut. Lähteekö museo tutkimaan/nostamaan noita plootuja?
XP DEUS II
Avatar
Leijona
Kunniajäsen/Mestari/Vuoden foorumilainen
Viestit: 10461
Liittynyt: 04 Helmi 2009, 22:01
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja Leijona »

Hienoa! Kyllä kannatti mennä metsään :D Kyllä tuo on jo onnittelujen paikka :D
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Avatar
paxant
Metallinetsijä
Viestit: 399
Liittynyt: 18 Joulu 2009, 17:32
Paikkakunta: Ylä-Kainuu

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja paxant »

Tutunnäköisiä löytöjä. :D Rautaiset ja kupariset tötteröt lienevät pataa kannattelevan kolmijalan kärkiä. Melko monta on metsistä Kainuussakin löytynyt.

Kuva


Kuva

Tuommoinen väkäkärki löytyi Suomussalmelta pari vuotta sitten.
Jännän äärellä.
Metsälöytöjä rautakauden lopulta. Dirhem v.968.
GM3 ja Deus
Porkkana-Garrett
Avatar
Sirksim
Viestit: 43
Liittynyt: 29 Elo 2018, 23:48
Paikkakunta: Loppi

Re: Tonkimiset 2021

Viesti Kirjoittaja Sirksim »

Savage kirjoitti: 24 Elo 2021, 16:28 Mahtava löytö nuo plootut. Lähteekö museo tutkimaan/nostamaan noita plootuja?
Joo näin pitäisi tapahtua lähitulevaisuudessa.
Leijona kirjoitti: 24 Elo 2021, 19:30 Hienoa! Kyllä kannatti mennä metsään :D Kyllä tuo on jo onnittelujen paikka :D
Kiitos kiitos. Aina kannattaa mennä metsään!
paxant kirjoitti: 25 Elo 2021, 19:35 Tutunnäköisiä löytöjä. :D Rautaiset ja kupariset tötteröt lienevät pataa kannattelevan kolmijalan kärkiä. Melko monta on metsistä Kainuussakin löytynyt.
No nyt selkisi sitten tuokin. Tattista vaan!
Vastaa Viestiin