Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Olipa löytämäsi aarre sitten pieni tai suuri, nappi tai kolikko, tämä on paikka missä voit siitä kertoa mahdollisen kuvan kera.
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Peto on irti

Synkän ja pitkän talven aikana, kun pakkanen on jäytänyt kärsäkkään luuytimiä, on ollut hyvää aikaa miettiä tulevan kauden sotasuunnitelmaa. Kärsää on pahnoilla hiottu herkimmilleen, vahaten menneen kauden öreiki-ihania. Niitä nousi viime kaudella ihan mukavasti, kirkkaimpana kruunun jalokivenä sorkissa on tietenkin hypistelty naamahopeaa, riikintaaleria, joka loisti ja lämmitti silavakerroksen alla tiheään nakuttavaa sydäntä talven pimeipinä ja kylmimpinä hetkinä. Menneessä on turha pyöriä, vaan on suunnattava terävä katse eteenpäin, sinne kärsän suuntaan, sieltä ne uudet öret löytyy. Katse siis tulevaan, mutta silti menneeseen. 🐷

Vanha sotaratsu-GM3 on edelleen sotasuunnitelmani tärkein elementti kartuttaa lresaalista. Tämä on ollut tavoitteeni jo vuodesta 2010. Välissä on ollut yksi kausi ilman öreiki-ihanaa. Tämä oli valtava pettymys ja kuten tiedätte tähän lohtuun ei purrut edes parhainkaan rehu tai pehmeinkään pahna. Silloin oli pitkä talvi ja joulun lähestyessä meinasi hukka periä. Tämä ei tule toistumaan, vaan suunnitelmaa ja viime kauden mynttejä on saparo innosta viuhuen hiottu! Tämän tavoitteen toteutumisen vaatimukset ovat kova ja tinkimätön työ. Kyllä sika huutaa kun kuparinen on puhki ja mikä parasta, sorkissa! Silloin saparo soikeena tanssataan!

Toinen tavoitteeni on toteuttaa kausi uskollisella GM3:lla (ollut kaudesta 2010, samalla vakiokelalla) onnistuneesti läpi ilman suurempia kolhuja. GM3:n ja kärsän integroituneet sähköiset hermopäätteet antavat sellaisia impulsseja sian keskushermostoon, että öreä nousee, vaikka se ei olisikaan otillansa. Öre täytyy houkutella esiin, kärsä haistaa sen kyllä, mutta ilman systemaattista harjoittelua tulee kaudesta torso. Tunne välineesi ja integroidu siihen, sitten aukeaa maaemon hamonen ja vain taivas on rajana - tai peruskallio. Kela alkaa kohta kulua puhki. Sänkipellot ovat pyöristäneet kelan kulmat ja kela painaa melkein puolet vähemmän kuin uutena - ainakin on nyt kevyempi heilutella! Vuosi vuodelta tuntuu GM3 kevyemmällä!

Siinä hiukan sian mietteitä tulevasta kaudesta. Kahdella päätavoitteella lähdetään liikkeelle, joten matkalle varmasti mahtuu jos jonkinmoista. Uusia lättejä ei ole paljoa koluttavaksi, mutta siitä lähdetään, mihin viime syksynä jäätiin. Sika parantaa vielä juoksuaan, kun vaan treenataan. ¡Vamos!

Poikkeus vahvistaa säännön ja tänään GM3 sai tulevan kauden tulikasteen. Tarkoitus oli vaan kokeilla, että onko ilmassa ören taikaa. Voin sanoa ettei ollut. Yleensä kärsä aistii hennoimmankin tuoksun, etenkin jos se leijailee maan syleilyssä lepäävistä öreiki-ihanista. Ei ollut ilmassa sitä! Oli vain mädän ja sulaneiden raatojen haju. Tarkoitus oli tosin vain kokeilla laitteen ja kärsän tietoliikenneyhteyttä. Toimihan se, vaikka vielä on muutama bitti poikittain. Hiotaan se kevään aikana kuntoon! Löytöinä 300m päässä kotikarsinasta sijaitsevalta joutomaalta oli muutama kolikko ja vanhimpana vuoden -38 10p, joka oli saanut osumaa. Odotuksiin nähden kauden aloitus oli erittäin onnistunut ja tavoitteisiini pääsin. Tietoliikenne kärsään toimii, kärsä on hieman tukossa, mutta henki kulkee. Kunhan routa luovuttaa kylmän kankeat öret otteestaan, on sika valmis - silloin on peto irti ja muta lentää!

Tässä kauden 2019 aloituslöydöt:

Kuva
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Leijona
Kunniajäsen/Mestari/Vuoden foorumilainen
Viestit: 10447
Liittynyt: 04 Helmi 2009, 22:01
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Leijona »

Tähän vuodenaikaan kun pääsee piipparoimaan, niin se on jo itsesään voitto ja etenkin, kun tulee vieläpä löytöjäkin. :D
Pitäisi varmaan taas kysellä kasvihuonelupia, kun lunta on vielä puoli metriä :wink:
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Avatar
iipe
Kunniajäsen
Viestit: 3323
Liittynyt: 25 Marras 2011, 12:36
Paikkakunta: Pori

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja iipe »

Kyllä se sieltä, kevät auringon säteistä lämpenevän turpeen syleilystä, vielä örkinkin vieno tuoksu kantautuu! Onnea tuleviin tuoksinoihin ja onhan sitä jo tuossakin! :)
Taivas varjele mitä sieltä tulee!
moderaattori
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Leijona kirjoitti: 31 Maalis 2019, 22:33 ...Pitäisi varmaan taas kysellä kasvihuonelupia, kun lunta on vielä puoli metriä :wink:
Se vasta olisikin mielenkiintoista. :lol: Tomaatti/kurkkufarmarilta kysyä lupia, että pääsisikö huoneeseen piipparoimaan, ja nostamaan Leijonan tuntien, muutama kupura... ”Siellä se oli, Simpuran kasvihuoneessa, siinä kurkkutaimien juurella..” Ensimmäinen kasvihuonekalmisto... 🙈😂
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Saparot tanassa öremetsälle

Kärsäkäs sai houkuteltua miniversionsa mukaan örejahtiin! Päivä oli mitä mainioin. Aurinko lämmitti luita, vaikka silavakerrosta on kamaran alla jonkin verran. Maa hohti vielä kylmää ja oli paikkapaikoin roudan valtaama. Roudan väistämillä tilkuilla alkoi olla jo kasvien silmuja ja madot luikertelivat innolla vastaan. Sikojen saparot mukailivat matojen liikkeitä aina, kun oltiin jännän äärellä. 🐷 Mutaista oli alueilla, josta oli juuri lumi sulanut. Yllätys, että pikkupossu oli kuin kotonaan mutaisimmilla paikoilla ja oli myös sen näköinen. Kelan alla oli helposti kilon verran mutaa, vaatteissa oli se toinen kilo. Se ei kuitenkaan haitannut pientä aarteen etsijää, ehkä päinvastoin - sai toteuttaa itseään, kun ei ole äidin valvovan silmän alla. 👍🏻😄 Toki tuliaisina on kasa mutaisia löytöjä ja kaksi sotkuista sikaa. Vaikka isomman sian tavoitteena oli löytää kauden ensimmäinen iki-ihana, pienemmällä oli huomattavasti suuremmat tavoitteet. Aarrearkku tai merirosvoaarre oli vaatimaton tavoite näin kauden alkuun.

Olimme suunnanneet kärsimme metsittyneelle pellolle, jossa tuli viime kesänä käytyä, mutta hieman liian myöhään. Tuuhea putkilokasvien viidakko vei silloin kovasta yrityksestä huolimatta voiton. Silloin oli pakko lopettaa, kun GM3:n selkäranka murtui. Suunnittelin pettymyksen repiessä rintaa, että integroin kelaan viikatteen, mutta päätin tulla takaisin vasta ensi keväänä. Toki korjatun etsimme kanssa. Laite on nyt kuin tillkkutäkki, joka on parsittu kasaan. Upeasti toimii edelleen, vaikka kela alkaa syöpyä puhki ja muutenkin alkaa olla ylimääräistä osaa siellä täällä.

Nyt siis oltiin mestoilla ja muutamia hyviä piippejä saatiin esiin. Junnukin heilutteli omaa piippariaan ACE250, mutta vartta täytyisi typistää. Minimiasetuksillakin piippari vie vielä kärsäkästä. Muutaman korkin junnu innoissaan löysi, mutta aarteesta ei ollut tietoakaan. Kärsäkkään kärsivällisyys loppui muutaman kuopan jälkeen, jonka jälkeen hän toimi tutussa roolissaan, kaivuuapuna.

Muutamia harmimarkkoja oli jo taskunpohjalla. Minä hetkenä hyvänsä nousisi se iki-ihana. Olin jo ihan varma, että tässä se on, niin heleä oli piippi ja ydinjatkeessa säkenöi. Se on joko ALKO, pepsi- tai chymospulllon korkki tai sitten se on ÖREiki-ihana. Pum! Siinä se oli sorkissa! Kaksi euroa nykyvaluuttaa. WTF! 🤬 Pari hillittyä hampaiden välistä tuhahtavaa kirosanaa pääsi. Noooh onhan se ihan ok, jostain muualta nostettuna, mutta mitä helkuttia se täällä tekee. Lähistöltä löysin vielä muutaman muunkin eurokolikon. Liekö joku tyhjännyt taskunsa kalareissullaan tai muuten vaan tuolla risukossa pyörittyään. Rannassa on muutamia soutuveneitä, liekö jonkun omistajan kolikot kyseessä.

Mitään oikein maata mullistavaa ei löytynyt. Onnettoman näköinen köyhän miehen piipunrassi taitaa olla päivän The löytö. Kärsä oli kyllä hieman tukossa, kyllä sen ören olisi pitänyt jo ehdottomasti nousta. Täytyy nyt ottaa vain reissu kerrallaan ja puristaa hellemmin GM3:n kahvasta. Kyllä se maaemo nostaa hamettaan sitten kun aika on kypsä. Sika on kärsivällinen ja iskee limppuun kun takiainen, heti kun ilmassa on ören taikaa. Myöhäiset kesäillat ovat parasta syöntiaikaa, silloin on öre otillansa. Sen näkee ja kuulee ja jotenkin tuntee. Jos sitä ei ole kesäkuussa vielä noussut, niin viimeistään se rupinen myytti sorkissa kimaltelee heinä/elokuussa, kun kärsäkäs on kykenevä kyntämään villinä maata ihan ajan kanssa.

Lauantaista ja eurolöydöista tulistuneena tuli käytyä junnun kanssa vielä sunnuntaina pikaisesti luutimassa heinäpeltoa ja pientä nurmikaistaletta. Löytöinä kiemurainen sinetti ja kasa pullonkorkkeja.

Tässä kuvia etsintäreissuilta La ja Su:

Kuva

Kuva

Aurinko lämmitti luita. Potentiaalisen paikan kirous - etsit vanhaa, löydät euroja... 🤪

Kuva

Kuva

Kuva

Löydöt:
Kuva

Kuva

Urhoollinen paikattu sankari. Kela alkaa olla melko pyöristynyt. Varren kyynärtuet on paikkailtu - nyt kestää!

Kuva

Kuva

Kuva
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Leijona
Kunniajäsen/Mestari/Vuoden foorumilainen
Viestit: 10447
Liittynyt: 04 Helmi 2009, 22:01
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Leijona »

Juniori muistaa varmasti etsintäreissut iskän kanssa lopun ikänsä :D
Hienoja rantapaikkoja, joista voisi kuvitella löytyvän vaikka kuinka vanhaa.
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Orastavaa örekiimaa!!

Kärsä ja saparo alkoivat elehtiä sunnuntaina siihen malliin, että pöpeliköön oli pikkupossun kanssa lähdettävä. Saparo teki kiemuraa siihen malliin, että nyt oli aika mitä otollisin löytää kauden ensimmäinen öreiki-ihana. Ei muuta, kun kiireesti kasiaista koukkuun ja öreapajille! Mielessä oli kireät piipit, juuri sellaiset, mitä metsämaassa marinoituneet 2ÖR iki-ihanat saavat aikaan. GM3 vinkuu silloin kuin syötävä, siinä ei edes kärsää tarvita, se on vain tiellä. 🐽

Aikaa oli tarjolla vain niukasti. Parempipuolisko oli sopinut jo iltapäivämenot, johon talon miesväki on osallistuva, oli öresaalis millainen tahansa. Onneksi pöpelikkö sijaitsi sianpieremän päässä kotoa, jonne jolkotteli alle viidessä minuutissa. Ei muuta kuin kela maahan ja skannaamaan maaemon pitsistä hameen helmaa. Hieno oli nähdä luonnon heräävään talviuniltaan. Hyönteis- ja kasvimaailma alkoi nostaa päätään ja linnut lauloivat yhdessä örekiimaisen kärsäkkään kanssa. Paikka oli melko otollinen ja hetkenä minä hyvänsä iskisi se iso öre. Ilmakin tyyntyi ja ihan kuin hetken linnut olisivat pidätelleet kiimaista lauluaan. Samassa tärähti ja kärsä värähti. Saparo tanassa lapio turpeeseen ja sorkkaa taivasta kohti muutaman ruotsalaisen riimin kera! Äh, ei öreä! Kuparia kylläkin, hyväkuntoinen 10p. Lantti on aina lantti ja on se sentään menolippu himaan - ilman kolikkoa olisi miesväki ollut pöpelikössä vaikka koko päivän. Olisi saanut saparoista vetäen kotiin raahata.🐷

Lanttia alkoi nousta, mutta ei mitään maata mullistavaa. Pari 5p kolikkoa ja 10 markkaa -50 luvulta. Lisäksi löytyi solki lähes puolen metrin syvyydestä. Sai kaivaa lähes peruskallioon. Ajattelin toki plootua, mutta pelkäsin Harviaa. Oli sentään solki. Seuraavalla piipillä löytyi hopeaa, mutta ei öreä. Kyllä nyt on niin, että ei se hopea sikaa lohduta. Öre on aina öre ja jos sitä ei saa on pienen sian mieli musta. Onneksi maa on kasiaista täynnä, koukkuun vaan ja apajille. Kyllä se sieltä vielä nousee - ennemmin tai myöhemmin. Sika on kuitenkin valmis - kuten aina! 🐷

Muutama foto reilun tunnin retkestä:

Routa alkaa hellittää otettaan:
Kuva

Potentiaalisen näköinen öremesta:
Kuva

Hopea ei ole häpeä, vaikka ei öre olekaan:
Kuva

Kuva

Löytökimara/löytömysli:
Kuva

Kuva
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

🐷 Kukkakedolla tonkimassa 🐷

Kyllä koto on aina koto ja kyllä sika aina synnyinkarsinansa tietää. Kyllä täytyy todeta, että Pohjanmaalla on mehevimmät mullat. Sieltä se öre löytyy tai ainakin sen kaltainen.

Kärsä uteliaasti nuuhkutellen ja saparo tanassa asteli nisäkäs pellolle. Ylimääräisen latauksen antoi synnyinkunta, jossa olen varttunut sukukypsäksi. Nopeasti maturoitumiseni jälkeen olen muuttanut kasvukseskukseen ja olen omaksunut kiireisen elämän rytmin. Joka tapauksessa paluu juurille ja kotitaloni lähipelloille antoi pontta etsinnöille. Kaikki kiire on poissa, on vain GM3 ja minä. Mikä tahansa löytö olisi tänään hyvä ja ne hyvät löydöt tulisivat maistumaan entistä makeammille.

Oli ilo huomata, että maaemon hameen alta oli routa tiessään ja ihana lämpö huokui kuopasta. Kärsääkin kutitti, nyt on kevätkiima! Öre on varmasti otillansa, jos vain kelan alle eksyy. Kärsä ainakin oli innoissaan GM3:n kiljahduksista. Ilma oli upea, samoin maisema, jossa peltomaan halkaisi kiemurteleva joki ja rantatöyrään kaksifooninkiset pohjalaistalot kertoivat paikallishistoriasta. Jostain etäältä kuului lintujen kevätrieha ja maatalouskoneiden taukoamaton jylinä.

Muutama solki nousi ensimmäisenä, sitten penni ja viisipenninen, kunnes lampaankello pilkisti kuopasta. Pieni röhkintä pääsi kuin varkain, kun kello komeili sorkassa. Vielä isompi röhöröhkintää muistuttava ääntely oli tosi asia, ruotsin vallan aikaisen skillingin ilmestyessä päivän valoon. Jeee! Vuoden ensimmäinen! Kyllä tämä köyhän miehen örestä menee!!! Kuparinen on puhki!!! 🐽

Maanomistajakin tuli juttusille ja esittelin tohkeissani löytöjäni. Maanomistaja oli vielä asteen enemmän tohkeissaan! Halusi ostaa löytöni, mutta lupasin antaa kaikki löytöni hänelle - haluaa tehdä koosteen ja laittaa esille, vitriiniin tai vastaavaa. Aikoinaan olen löytänyt tipparahan samasta pellosta - lupasin tämänkin myöhemmin. Tipparaha on melkoinen harvinaisuus Pohjanmaalta, lienee kasakoiden tuoma. Vitriiniini on hieno idea, joka todentaa paikallishistoriaa ja suvun historiaa. Lupasin kaikki tulevatkin löytöni kokoelmaan, jotka mailta kaivan.

Muta lensi ja kukkanappeja nousi maasta solkenaan. Muutama solkikin siinä ohessa nousi, samoin hopealantti. Päivän kuitenkin pelasti kuparimyntti - se on aina hieno turpeesta nostaa ja onpahan apina poissa harteilta. Seuraavat kerrat menee helpommin, ei tarvitse niin puristella GM3:n kahvasta. Kuparinen on nyt rikki ja vain taivas on rajana, tai ainakin peruskallio.

Maisemia ja löytöjä:

Kuva
Skillinki se siellä...

Kuva

Kuva
Kukkakedolla kaivelemassa!

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Leijona
Kunniajäsen/Mestari/Vuoden foorumilainen
Viestit: 10447
Liittynyt: 04 Helmi 2009, 22:01
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Leijona »

Oliko kilikello deaktivoitu? :D
Hopeakin säväyttää aina :P
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Leijona kirjoitti: 23 Huhti 2019, 20:54 Oliko kilikello deaktivoitu? :D
Hopeakin säväyttää aina :P
Kilikello oli kaput. Liikaa oli lirkutellut kellon kieli. Maaemo oli vienyt kielen, liika lirkutus sumentanut mielen. 🙈

- Öhkömönkijä -

Hopea pomppasi sorkkiin ihan yllättäen, kuin mato multaisesta maasta.

Tänään nousi taasen samaan killuttimien kuoroon liittyvä kieletön lurittelija. Kuvat tulee myöhemmin, kunhan saan nuotit kohilleen... Joskus on noussut kielellinenkin versio, mutta kieli muistutti ruosteista naulaa ja katkesihan se, kun mullat poisti.
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Öhkö örejahdissa

Tuo lanteista jaloin, saa kärsäkkään keskushermoston hyrräämään ja ohjaamaan kongnitiivistä päätöksentekoa kohti maaemon hameen alta pingispallon tavoin pompsahtelevien mynttien keruuta. Pellolle teki jo yön pimeinä tunteina ilmeisesti mieli, kun pahnoilla mielessä vilistelivät Säterit, riikintaalerit ja maapankit. GM3 ei ole koskaan laulanut yhtä iloisesti tavattuaan muutama sata iki-ihanaa!!! 😂

Enneunen toivossa ja kutisevin kärsin vei pellolle kärsäkkään tie. Jotenkin sitä ei vain malttanut olla poissa, vaikka orastavat kiireet nakertavat keskittymiskykyä. Kiire oli kuitenkin poissa ensimmäisten sulosointujen kajahtaessa bulgarialaisesta kaiuttimesta. Äänikoppa toi bassoon syvyyttä ja rautanaulat saivat hapettua rauhassa mullassa maan. Iloiset kiljahdukset ehtivät hädin tuskin vaieta kun repäisykorkki oli jo taskussa. Kohti seuraavaa korkkia, kunnes Boooom! Kuin herne-maissi-paprikamysli kärsässä, oli kuparinen iki-ihana sorkissa! On muuten hieno! Näistä tulee aina se valtava tunnemyrsky ja polvet meinaa pettää alta. Etusorkat tärisee ja saparo piiskaa tahtia - näitä täytyy löytää lisää!!! Kärsä maahan ja katkokävelemään!🐷🐽

No eihän niitä löytynyt, voin paljastaa jo tässä vaiheessa. Sika tosin hymyili kilpaa auringon kanssa, jonka säteet iloisesti kimaltelivat etäämmällä sijaitsevan järven pinnasta. Yksi öre taskussa on paljon parempi, kuin ei öreä tälläkään kertaa. Mukaan tarttui vielä kilkutin, kieletön lurittelija, joka liittyy kielettömien kilkuttimien kerhoon. Nyt on öreputki ja kielettömien kilkuttimien putki päällä!

Lisäksi löytöinä vielä muutamia lantteja, osastoa harmimarkka. Rautakauttakin lienee mukana, mutta tarkemmin kun katsoo, voi olla ettei ole - mitä sanoo raati? Onko kyseessä katkenneen kopukkasoljen nuppi? Jotenkin olisi luontevampaa, jos katkelma olisi toiselta puolelta ”nuppia”? Joka tapauksessa laitan MV:lle tutkimuspyynnön.

Mukava oli kyllä kärsä turpeessa tonkia ja välillä meno oli kuin villisialla, mutta tässä ei tyylipisteitä jaeta.

Löytökimara:

Kuva
Kun sorkat pettävät alta...

Kuva

Kuva
Kielettömien kilkuttimien kuoroon!

Kuva

Kuva

Kuva

Nuppi, nuppi, kopukkasoljen nuppi? Vaiko sittenkin jotain muuta, mitä _________?

Kuva

Kuva
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
iipe
Kunniajäsen
Viestit: 3323
Liittynyt: 25 Marras 2011, 12:36
Paikkakunta: Pori

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja iipe »

Hävettää näin lyhyesti edes vastata, mutta ON. 100% varma nuppi viikkaria.
Taivas varjele mitä sieltä tulee!
moderaattori
Avatar
Pitkäkärsä
Metallinetsijä
Viestit: 375
Liittynyt: 17 Loka 2012, 12:33
Paikkakunta: Raisio

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Pitkäkärsä »

Öreiki olin jo kömpimässä pehmoisille pahnoille, mutta on kyllä kärsin kosketeltavaa tuo löytämisen riemu joka kaikuu läpi pohjanmaan lakeuksien aina länsirannikon rikkaille pelloille, öörien kotimaisemiin. Eipä arvannut Katariina 1600- luvun vaikeina vuosina mihin tuokin lantti lähes 400 vuoden jälkeen päätyy, pitkien maassa vietettyjen aikojen jälkeen on öreiki päässyt kotiin arvoiseensa seuraan! Löytörikasta loppukautta kärsäkaverille!!!
Kuva
Vanhin tunnistettu raha: Roomalainen kolikko Maximinius Thrax 235 - 236

Vakka-Suomen metallinetsijät

Xp Deus, Makro Racer,AT Pro
Propointer
Viking VK40 :shock: :shock:
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Onko tuo ♾, ööretön, jos sen päälle laittaa öön pilkut?

Tänään en valitettavasti ehtinyt katkokävelemään, vaikka vahvasti sammumaton örekiima houkutteli miestä pellolle tai edes pöpelikköön. Reikäinen ja kärsivä kotipuutarhan nurmikko ei kelpaa enää vieroitukseksi. Eikä yhtään auta katsoa ja urkkia, kun muut nostaa palstalla örkkiä! Niitä iki-ihguja! 😵

Jotta tarina ei menisi täysin jaaritteluksi ja elämän tunnontuskia maalailevaksi kärsämysnäytelmäksi (kärsiminen on sikojen panettelua), on minulla eilinen reissu teille velkaa ja raportoimatta!

Pikkupossu halusi jo päiväkodista lähdettyään tonkimaan! Tämä ei ollut suunnitelmissa, mutta 15 minuutin päästä GM3 lauloi jo sulosointujaan ja kaksi tapittavaa silmäparia tutki kuopan pohjalla lepäävää penniperhettä saparot iloisesti heiluen. Innosta pinkeenä kärsäkkäät jatkoivat tonkimista. Öre on aina öre ja ennen öreä ei täältä pöpeliköstä himaan lähdetä. Aikaa on vain rajallinen määrä (kuten meillä kaikilla, mutta en nyt tarkoita sitä). On oltava tehokas, jotta tämä mikrotavoite täyttyy. Pienempi kärsäkäs luopui toivosta ja alkoi miekkailemaan puita vastaan. Möykkä, röhkintä ja miekan kopsahtelelu juureviin vihollisiin esti muutenkin vaimean pointterin sirinän. Hitto vieköön, muutenkin hankalaa etsiä iki-ihania, niin mitä se sitten on keskellä taistelutannerta! ⚔️

Öreputki on päällä ja kärsä herkässä. Vaisto vie sikaa. Kärsä maahan ja silmät kiinni. Anna katkokävelyn johdattaa. Johdattaa maan sylissä ammoiset ajat marinoituneen kuparisen taidonnäytteen luo.

Ja johdattihan se! Silavat rytkyen nousi lantti kuopan pohjalta tahmaisiin sorkkiin. Ärräpää ja tuhahdus pääsi kun tajuntaan iski AIII:n 10p. Hieno lantti, mutta ei ihana. Mielin mustin suunnittelin suuntaamista jo takaisin. Olin piippaillut pöpelikössä kiemurtelevaa polkua noin kilometrin verran nostellen enimmäkseen janoisen kansan sivilisaatiojätettä. Pienemmän lajitoverin tärmä oli haihtunut tantereeseen ja juurevalle viholliselle oli annettu luovutusvoitto! Öhkö on niin uppiniskainen jäärä, että se ei luovuta, jos iki-ihanaa ei ole taskun pohjalla! Piippari ulvoi useaan otteeseen vielä auton lähelläkin, mutta sulosointujen takaa nousi mollivoittoista kamaa. Kunnes iloinen kiljahdus kajahti Bulgarian ihmeen mekaanisista äänihuulista! Buum! Lantti, ei öre, mutta kumminkin. Söpö kuin sika pienenä, mutta nyt täytyy tunnustaa reissu öörettömäksi. Eikun hetkinen! Sehän on ööre!!! 25 öreä, tosin Norjasta, mutta tässä kohtaa sillä ei ole mitään merkitystä! Öre on aina öre!

Dokumentoinnin tärkeys. Se mitä ei ole dokumentoitu, siitä ei ole näyttöä - tässä vaadittavat:

Kuva
Urhea taistelutoveri!

Kuva
10p

Kuva
Polku maaemon hameen alle, öreapajan luo.

Kuva
Mysli

Kuva

Kuva
25 öreä!!! On se! 🐽
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Pitkäkärsä kirjoitti: 24 Huhti 2019, 23:13 Öreiki olin jo kömpimässä pehmoisille pahnoille, mutta on kyllä kärsin kosketeltavaa tuo löytämisen riemu joka kaikuu läpi pohjanmaan lakeuksien aina länsirannikon rikkaille pelloille, öörien kotimaisemiin. Eipä arvannut Katariina 1600- luvun vaikeina vuosina mihin tuokin lantti lähes 400 vuoden jälkeen päätyy, pitkien maassa vietettyjen aikojen jälkeen on öreiki päässyt kotiin arvoiseensa seuraan! Löytörikasta loppukautta kärsäkaverille!!!
Kuva
Upea kuva, jossa koko suku on kutsuttu koolle juhlistamaan uutta syntymää!! Kyllä öreiki-ihq on nyt kotona ja vastaanottaa pyyteetöntä ihailua. Kuten myös kireitä piippejä ja kärsää turpeeseen. Kärsä näyttää tien ja olkoon pelto kivetön! 🐽
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Lyhyestä virsi kaunis

Jo kotoa lähtiessä kärsäkkään sieraimia kutitti siihen malliin, että nyt nousee iki-ihania! Tavoitteena oli nyt koluta metsittynyt peltotilkku, johon ei kesällä ollut mitään asiaa villinä rehottavan viidakon vuoksi. Vieläkin tuuhea pystyyn kuolleiden putkilokasvien armeija yritti laittaa hanttiin GM3 sulavalle liikehdinnälle. Pullon korkkeja nousi silloin tällöin, mutta ei mitään maata mullistavaa. Mitään vanhaa tai örekiimaan lääkitystä, ei noussut. Muutama -20-30 luvun 25 penninen ja 10p nousi mullista. Olin jo luopumassa toivosta, vaikka kärsä värisi tämän tästä. Epäilin ongelmaa tietoliikenneyhteydessä, kunnes kuopan reunalla paljastui kiistatta nuo upeat 2ÖR muodot. On se hieno lantti! 😀 Tavoite täyttyi! Muutamat huispaukset vielä lähistöllä, ettei näitä ole enempää ja sitten himaan!

Fotoja:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Harmimarkkoja ja hopeinen

Jälkikasvu halusi suunnata leikkikentälle purkamaan energiaansa, joten sinne. Piippari oli mukana, joten se ei haitannut tahtia, jos muutama aarre kaivettaisiin ylös. Yllättävän paljon noita lantteja oli viskottu menemään ja niitä sai kaivella reippain ottein päivän valoon. Hopeaakin nousi. Tosin vuoden -65 markan muodossa. Erottuu homeisista harmimarkoista kuin yö päivästä.

Tässä data:

Minkä kolikon imprintti? 🐷
Kuva

Kuva

Löydöt:
Kuva

Kuva
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Leijona
Kunniajäsen/Mestari/Vuoden foorumilainen
Viestit: 10447
Liittynyt: 04 Helmi 2009, 22:01
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Leijona »

Taitaapi olla 50 Pennisen painokuva :D
Onnittelut ÖÖRESTÄ :P
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Avatar
Tonkija69
Raavas Tonkija
Viestit: 507
Liittynyt: 16 Marras 2017, 20:04
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Tonkija69 »

Hienoja löytöjä - varsinkin tuo örkki! :)

Vai että leikkipuistossa? Minäkin niitä olen kolunnut, mutta havainnut aika laihaksi. Toki jotain olen löytänyt, mutta ei ne mielestäni mitään Eldoradoja ole olleet. Voi toki olla, että olen käynyt väärissä leikkipuistoissa, tai sitten en vaan osaa ja olen "heikoin lenkki" ;)
"That's what I do: I dig and I find things" -- Game of Coins
Koneet: nox 800, Garrett Pro Pointer ja 300kg supermagneetti
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Vapun ajan hulinat - reissussa rähjääntyy 🐷

Nyt on valitettavasti aika ollut kortilla ja se on pyhitetty aikatavalla etsimiselle. Vapun aika meni kuin siivillä - munkkeja paistellessa ja kärsä maaemon hamosen alla tonkien. 🐽💃🏻 Löytöjäkin tuli, kärsä on nyt virittynyt öretaajuudelle, mikä oli kauden alun tavoitekin, muilla löydöillä ei ole niin väliä. :lol: Pahoittelen viestin pituutta ja kuvien epäloogista järjestystä. Aikani on rajallista ja se täytyy käyttää hyvin hyödyksi. 🐷

Metsittyneellä pellolla tonkimassa, osa 1

Vapun aaton aattona oli pakko päästä piipittämään, örekiima oli yltynyt liian kovaksi. Suunta oli vanhalle metsittyneelle pellolle, joka on muutaman viikon päästä, kuin sademetsä - tai ainakin osa siitä. Nyt putkilokasvit niittyivät hienosti GM3:n tehdessä uraa kasvustoon. Kästä aisti ihan hitosti signaaleja. Kokoajan oli hento ören tuoksu kutittamassa sierainten syvintä sopukkaa, mutta vierestä mentiin, niin että rutina kävi. Välissä kärsään takertui supikoiran purukalusto, mutta se ei lohduttanut tyhjätaskua. Pettymys oli melkoinen kun örettömänä sai nelistää kuraisena himaan. Onneksi huomenna olisi vapun aatto ja päivä uusi.

Löytöjä ja maisemia:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Vapun aatto ja päivä uusi!

🥳🎉 Vapun aaton kunniaksi tuli junnun kanssa lähdettyä pikaisesti 100m päässä sijaitsevalle pöpelikkötilkulle. Aiemmin pöpeliköstä on löytynyt muutamia lantteja - vanhimmat 1890 luvun hukakoilla olevia 5 pennisiä, joten hopeaakin voi löytyä, jos kärsäkästä lykästää ja maaemolla on hame korvissa. Örejä on turha odottaa, olen kaikki kerännyt 400m säteeltä - se on vissi. 🐽

Pienissä simoissa on turha lähteä kauas, kun läheltäkin löytää. Mitään maata mullistavaa ei löytynyt ja paremminhan tuo sujuu ilman seitinohuita. Ei siis hopeaa eikä muuta ihmeellistä, mutta oli silti kiva katsoa, mitä läheltä löytyy. 🐽

Kuvadata:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Sokerina simatuopin pohjalla - metsittyneellä pellolla tonkimassa, osa 2 🐷

Viimeisimmästä öretärpistä alkaa olla jo sen verran aikaa, että iki-ihanista alkaa jo valveillaolon aikana nähdä unta. Ei siinä auta kuin suunnata samalle metsittyneelle pellolle, jossa öre tuoksui kerrassaan väkevälle. Kuin ammoniakki, ören tuoksu leijaili kosteana höyrynä hamosen alta. Pieni aamuinen kaste oli takuu teräville tärpeille, sillä kaikin puolin myös miljöö tarjosi upeat puitteet vapun iki-ihanalle - se olisi täydellistä! Tätä varten olin jopa varannut serpenttiinit mukaan! 🥳🎉

Aluksi näytti onnettomalta - parvi ui vierestä, eikä kelan alle ui vonkaleita. Muutamia nappeja oli taskun pohjalla, mutta nappikauppaa täydellistä öreä jahtaavalle!

Oikeat loitsut puree! Kärsä pinpointtasi pienen pusikon laitaan, mutta ei öreä tälläkään kertaa - silti hieno leimaamaton hopea solki! Menee kyllä ören korvikkeesta, jos öreköyhänä on kotiin palattava. 😄 Ei tarvinnut! Sieltähän se nousi mullasta maan, vanhan lehmihaan. Sai sika sen sorkkiinsa nostaa ja serpentiinein koristaa.

Vapun hulinat:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Metsittyneellä pellolla örejahdissa - osa 3

Samaan metsäpöheikköön, jossa on kuusikkoa ja avointa purkilokasviviidakkoa ympäri ämpäri tienoota. Joukossa mullissa marinoituu upeita iki-ihania. Tänään haen ne! 🐽

Lyhyestä virsi kaunis! Ja veisaahan sika,
kun kolme iki-ihanaa kimaltelee sorkissa!! 🐷

Vielä mitä! Illalla täytyi vielä juniorin kanssa käydä tyhjäämässä naapurissa sijaitseva leikkikenttä. Juniori on tohkeissaan, kun saa kolikoilla haluamiaan leluja. 🙈🐽

Tässä todisteet tästä satumaisesta päivästä:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Pitkäkärsä
Metallinetsijä
Viestit: 375
Liittynyt: 17 Loka 2012, 12:33
Paikkakunta: Raisio

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Pitkäkärsä »

Mahtavan ihania ja kauniita öreiki-ihania on taas löytynyt, tässähän ihan herkistyy, pitää hakea nenäliina ja kuivata kärsä välillä :P

Kirjoitin sulle etsintärunon toivottamaan onnea:

Öhkömönkijälle, Pitkäkärsältä 7.5.2019

Putkikasvit kaatuvat, männynjuureen maatuvat.
On nokkoset lyöty lakoon, kärsää tunkee maan rakoon.
Öreikit iki-ihanat, etsii porsaat lihavat.
Golden mask ja saparo on terästä, pikkusika tulee perästä..
Helman alla vilkuilee, öreikiä sorkkaan hapuilee.

Nyt vispilän kierrokset täysille, naamahopea on lähellä piilossa!
Vanhin tunnistettu raha: Roomalainen kolikko Maximinius Thrax 235 - 236

Vakka-Suomen metallinetsijät

Xp Deus, Makro Racer,AT Pro
Propointer
Viking VK40 :shock: :shock:
Avatar
Leijona
Kunniajäsen/Mestari/Vuoden foorumilainen
Viestit: 10447
Liittynyt: 04 Helmi 2009, 22:01
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Leijona »

Paljon on löytöjä. Alimmassa kuvassa on vyön solkeen liittyvä "hässäkkä" :D
http://suomenmuseotonline.fi/fi/kohde/P ... mIndex=123
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Pitkäkärsä kirjoitti: 07 Touko 2019, 13:37 Öhkömönkijälle, Pitkäkärsältä 7.5.2019

Putkikasvit kaatuvat, männynjuureen maatuvat.
On nokkoset lyöty lakoon, kärsää tunkee maan rakoon.
Öreikit iki-ihanat, etsii porsaat lihavat.
Golden mask ja saparo on terästä, pikkusika tulee perästä..
Helman alla vilkuilee, öreikiä sorkkaan hapuilee.

Nyt vispilän kierrokset täysille, naamahopea on lähellä piilossa!
Ihana!!! ❤️🐷🐽😂 Kuin kärsäkkään suusta ja niinhän se tulikin!!! Tähän ei voi kuin vastata kiitosrunon säkein! 😆

Öhkömönkijältä Pitkäkärsälle, Sian vuotena, 7.5.2019

Kiitos, kiitos, kiitos! Ovat öreiki-ihanat kärsäkkäiden pyhä liitos! Kolmen kruunun kiima, tärinä, vapina, lasittunut katse - on siinä joka keväisen estruskierron liima.

Kaikki öret on tehty löydettäviksi, vaalean punaisten sorkkien ihailtaviksi, kärsien pussattaviksi. Ollos olosi kuomaseni huoleton. Pois murhe, öörettömyyden äärettömyys - kärsiminen sikojen panettelua on!

Kerätään nuo maan marjat, hukatut iki-ihanat, liian harvat. Ei haittaa pusikot, metsät, tuuheat maaemon karvat.

Täältä tulee kärsät, onhan nyt sentään Sian vuosi!🐷😆
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Öhkömönkijä
Kunniajäsen
Viestit: 1378
Liittynyt: 26 Syys 2010, 19:37
Paikkakunta: Seinäjoki sekä Teuva

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Öhkömönkijä »

Kärsäkäs tipu, örekiima ja laiha mato

Terveisiä täältä Pirkanmaan matoisilta mailta. Kärsä on ollut tanassa ja etsintävietti on ollut väkevä. Eikä viettiä ole yhtään hillinneet pahnoilla uneksinut piippailureissut Ruotsin mehevään maaperään, jossa maaemo estottomasti jakelee iki-ihania hieman suuremmalla volyymilla, kuin täällä peräpohjolassa. Nämä märät unet ovat oikeasti saaneet miettimään asioita ja pohtimaan lupia rapakon toiselle puolelle. Se olisi oikeasti hieman erilainen ”loma”. Voi sitä päivää, kun sinne GM3 ja sika rantautuu ja naps, GM:n power namiskuukkeli napsahtaa päälle. Se on off topic samantien! 😆 Sieltä ne parhaat öret löytyy!

Pari piippireissua on taas takana. Yksi aivopieru oli lähteä yhden pöpelikön kulmaan, joka jäi viime kaudella koluamatta. Löytöinä roskasäkillinen puistojuoppojen jätöksiä. Kruunukorkkia, alkoa, ja alkokorkkien sulkijalihaksia. Muutama tölkin klipsi piristi joukossa. Löytyi myös geokätkö - ei ollut öreä. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta puun juurelta, syvältä maan uumenista löytyi kolme harmimarkkaa. Kolikoita! Unelmaöreä oltiin hakemassa, mutta markkaa pukkaa ovista ja ikkunoista. GM3:kin vain tuhahteli markkojen päällä, kuin hylkien näitä epäkypsiä. Löytyi sentään jotain mielenkiintoista, joita olen pöpeliköistä odottanut löytävänikin. Ilmeisesti jonkin kärsäkkään ja jo edesmenneen sikakotkan identifikaatiorengas. Tämä oli ihan ok löytö, täytyy laittaa koodia eteenpäin, jotta vahvistuu olettama Raisiossakin tavatusta sikakotkasta. Laitan tottakai tietoa tänne, kun sitä saan.

Löytökimara:

Kuva

Kuva

Kuva
Pitkäkärsän luonnos sikakotkasta!

Kuva

Kuva


Sisuuntunut sika pöpelikössä

Viimeisimmästä örestä on aikaa tyyliin valovuosi, ellei märkiä unia lasketa. Tähän tilastoon ei myöskään lasketa pahnan pohjimmaisia hopeamynttejä, joita sorkat ennen pahnoille siirtymistä aina hivelee. Totuus löytyy mullasta, eikä pahnojen aarteista. Nyt haetaan muutosta tähän orastavaan öörettömään tilanteeseen.

Kärsä tanassa pöpelikköön, tiukka ote GM:n kahvasta ja putkilokasvit kumoonperiaattella sika rymisteli pöpelikön reunaan. Joku tarkkakuuloinen varmasti kuuli matojen pakenevan hiukan syvemmälle. Taas oltiin jännän äärellä. Tämä on ihannetila. Oikeastaan aika rentouttava ja kuitenkin odottavan vaativa. Vain taivas on rajana ja toki se peruskallio. Taas aloitettiin suurin toinen raottelemaan maaemon hameen helmaa. Reikiä tuli maaemon sukkahousuihin tasaisin väliajoin. Jotain sieltä aina nousikin. Solkia, kultaa ja pilipalikorviksia. Ei lämmitä sian mieltä. Kuin kummasta, kohtalo puuttui peliin. Kärsä korvia myöten turpeessa, meinasi vetää sisuksiinsa kukkanapin. Onneksi jäi sierainten porteille, eikä aiheuttanut suurempaa tuhoa herkälle aistinelimelle. Boom! Kukkanappi tietää hyvää, se tiedetään ja niin tietänevät muutkin. Metri edellisestä matojen täyttämästä kuopasta, tapahtui se kaikkein kaunein. Sika tapasi sen kadonneen lapsosen, mullissa marinoituneen iki-ihanan. Sieltä iki-ihana hyppäsi sorkkien hellään hoivaan - hihkuen. Kuinka joku on malttanut luopua jostain noin upeasta?

Kuvamysli:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva
Kulunut GM3,
ACE250 ja puhki kaluttu Pro-Pointer
__________________________
Vanhin löytö: Ketjunkantaja
The öre: IR 2ÖR vm. 1573
Parhaimpia: Kultasormus vm. 1905 11,3g (750), vm. -32 5g (969) ja -45 7g (750), Naamahopea, sekä Arabian WC pönttö.
Avatar
Pauli
Metallinetsijä
Viestit: 220
Liittynyt: 27 Joulu 2007, 16:16
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Re: Öhkömönkijä 2019 - Sian vuosi!

Viesti Kirjoittaja Pauli »

Nämä sun reissukertomukset on kyllä aina niin mainiota luettavaa, että ihan sama löytyykö edes mitään, mutta viihdearvo aina taatusti kohdallaan! Täytyy laittaa aina sleeppareiden ei sikajuoksua piisi soimaan, kun alkaa uusinta postausta lukemaan! :D
Minelab E-Trac / Garrett ACE250 / Garrett Pro-Pointer
Vastaa Viestiin