Etelä-Suomen Sanomista poimittua

Kerro meille Suomen mediaan yltäneet aarrelöydöt ja kätköt.
Vainulainen
Metallinetsijä
Viestit: 265
Liittynyt: 08 Syys 2017, 14:11

Etelä-Suomen Sanomista poimittua

Viesti Kirjoittaja Vainulainen »

07.01.2020 Aarteenetsijä kaivoi luvatta rautakautista asuinpaikkaa Hartolassa – piti löytämiään esineitä hallussaan

Hartolan rautakautista asuinpaikkaa kaivettiin toissa vuoden toukokuussa ilman muinaismuistolain edellyttämää lupaa.
Keskisuomalaiselle aarteenetsijälle luettiin tiistaina Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa syyte rakennussuojelurikoksesta ja muinaismuistorikkomuksesta.

Syytteen mukaan nelikymppinen mies oli kaivanut kahdella rautakautisella asuinpaikalla. Todistajan mukaan kummallakin alueella oli useita samanlaisia kuoppia.
Syytetty väitti kaivaneensa vain toisella alueella. Näyttö riitti osoittamaan kaivamisen vain tällä alueella.

Aarteenetsijä oli nostanut kuopista muun muassa riipuksia, punnuksia ja hopearahoja. Tämä turmeli muinaisjäännöksen ja esineiden muodostaman kokonaisuuden.

Esineitä oli kaikkiaan kolmisenkymmentä. Aarteenetsijä piti esineet muinaismuistolain vastaisesti itsellään sen sijaan, että hän olisi toimittanut ne heti Museovirastolle.
Hän esitteli löytöjään alan harrastajien Facebook-sivuilla.

Esineet päätyivät Museovirastolle vasta puoli vuotta niitten kaivamisesta, kun mies otti ne mukaansa poliisikuulusteluun.

Käräjäoikeus määräsi syytetylle 30 päiväsakkoa.

Syytetty on kertonut aarteenetsintäharrastuksestaan myös julkisuudessa.
Matteus 7:7-8
Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte.
TapioPV
Viestit: 45
Liittynyt: 31 Elo 2019, 19:55
Paikkakunta: Turku

Re: Etelä-Suomen Sanomista poimittua

Viesti Kirjoittaja TapioPV »

Ei kiva
WeKinky
Metallinetsijä
Viestit: 413
Liittynyt: 23 Helmi 2017, 22:10

Re: Etelä-Suomen Sanomista poimittua

Viesti Kirjoittaja WeKinky »

TapioPV kirjoitti: 15 Tammi 2020, 12:49Ei kiva
Kumpi ei ole kiva, se että kaiveli kiinteää muinaisjäännöstä vai se että jäi kiinni ja sai sakot?

Valitettavasti täällä foorumillakin joku suunnittelee välillä menevänsä tutkimaan ja kaivelemaan selkeää kiinteää muinaisjäännöstä ja toiset fiksut vielä yllyttävät ja kehottavat laittamaan löydöt näytille tänne.

Toivottavasti itse kukin käy lukemassa edes kaksi ensimmäistä pykälää muinaismuistolaista ja ymmärtää niiden merkityksen.
TapioPV
Viestit: 45
Liittynyt: 31 Elo 2019, 19:55
Paikkakunta: Turku

Re: Etelä-Suomen Sanomista poimittua

Viesti Kirjoittaja TapioPV »

WeKinky kirjoitti: 15 Tammi 2020, 21:34
TapioPV kirjoitti: 15 Tammi 2020, 12:49Ei kiva
Kumpi ei ole kiva, se että kaiveli kiinteää muinaisjäännöstä vai se että jäi kiinni ja sai sakot?

Valitettavasti täällä foorumillakin joku suunnittelee välillä menevänsä tutkimaan ja kaivelemaan selkeää kiinteää muinaisjäännöstä ja toiset fiksut vielä yllyttävät ja kehottavat laittamaan löydöt näytille tänne.

Toivottavasti itse kukin käy lukemassa edes kaksi ensimmäistä pykälää muinaismuistolaista ja ymmärtää niiden merkityksen.
Kumpaas luulet? Henkilökohtaisesti tykkään käydä museoissa ja tutkia historiaa, ja jos ihmiset pimittää tietoa tai tuhoaa muinaismuistoja niin aika vähän jää museossa katseltavaa ja jää tietokin pimentoon. Eli ei kiva. Henkilökohtaisesti en muinaismuistolle mene kaivelemaan, enkä myöskään luonnonsuojelu alueelle tai muillekaan kielletyille paikoille. Se että muinaismuiston lähietäisyydestä kaivaa on myös mielestäni ei kiva, vaikka lain mukaan taitaa sallittu raja olla muutamia metrejä. Itse en kaivelisi edes 200m päässä.
Vastaa Viestiin