Metallinetsintä unet

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
FullMetal
Viestit: 20
Liittynyt: 02 Marras 2011, 16:39

Viesti Kirjoittaja FullMetal »

luin näitä ja naureskelin mimmosia unia ihmiset näkee piippauksesta mutta näinpä sitten itsekkin unta pari päivää sitten että heiluin etsimen kanssa jossakin kankaalla ja löysin tosi ison hopeisen kolikon, oli varmaan puolen kämmenen kokoinen lätkä hopeaa :D
Avatar
ZyrTech
Kunniajäsen
Viestit: 1200
Liittynyt: 17 Huhti 2009, 22:20
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja ZyrTech »

Pientä kuumetta ollut pari päivää ja yleensä kuumeessa näkee omituisia unia. Viime yönä olin kaivanut jättimäisen, useita metrejä syvän kuopan ja istuin sen pohjalla kivenpäällä haroen käsin kuopan pohjaa. Lopulta sieltä löytyi paljon banaaneja, ihan tuoreen näköisiä. Mukana kaivamassa oli myös muita ihmisiä, arkeologeja tai muita asiantuntioita, jotka sanoivat banaanien olevan 1600-luvulta, paitsi yksi banaani oli 1500-luvulta.


Aamulla unta analysoituani osasin yhdistää kuopan Gold Rush (Kultakuume) tv-sarjan Glory Holeen. Banaanit viittaavat selvästikin kolikoihin.
Kuva
Avatar
ZyrTech
Kunniajäsen
Viestit: 1200
Liittynyt: 17 Huhti 2009, 22:20
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja ZyrTech »

Flunssassa ja taas omituisia unia. Olin jonkun toisen piipparityypin kanssa pellolla ja päätin näyttää, että löydän kolikoita ilman etsintäkin pelkillä sormilla haravoimalla. No, hetihän sormiin tarttu pieni kuparikolikko mutta hinkatessa multaa kolikon pinnasta, se kasvoi kämmenen kokoiseksi, todella hyväkuntoiseksi 1826-luvun 5-penniseksi. Eikä siinä kaikki, samasta kohtaa löytyi yhtä vanha Turun Sanomat huippukuntoisena ja terävillä värikuvilla. Aloin siitä lukemaan juttua kansanparantajasta, jolla oli hiukan omituinen tapa karkoittaa sairauksia. Jutussa oli kuva (mikä oli myös hd-tasoinen video) vanhasta parantajasta, joka seisoi polvillaan pöydän päällä ilman housuja, sen kassit olivat jotenkin venyneet ja roikkuivat pöydän pinnassa. Parantajan edessä istui kolme sairasta vanhempaa rouvaa, joita parantaja läpsi kevyesti molemmille poskille vehkeellään karkoitusloitsuja samalla laulaen. Parantajan takana istunut pirtin isäntä naurahtaa ja sanoo: Höh höö, sun kasseissas on pa*kaa.
Kuva
Avatar
V1
Raavas Tonkija
Viestit: 838
Liittynyt: 24 Elo 2013, 19:34
Paikkakunta: Pohjois-Savo Vieremä

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja V1 »

Voi Jeesus kun sul on paljon jännemmät unet kun mul. :lol:
Tuossa syksyllä näin unta että olin piipparoimassa sänkipellolla mutta ei sieltä mitään löytynyt. Ei edes kaivamaan päässyt. Se oli jännä että unessa nähty paikka on kyllä tarkalleen tiedossa.
Pakko käydä keväällä tarkistamassa nousisko banskuja tai jotain.
Avatar
pee tee
Metallinetsijä
Viestit: 393
Liittynyt: 24 Helmi 2012, 01:15
Paikkakunta: se o hamina

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja pee tee »

Näin unta Detechin 13 tuumasesta kelasta. Jostain syystä se ei antannu syvyyttä ollenkaan ja heikkeni koko ajan. Yleinen mielipide oli jotta huono mikä huono.
Jotenkin tämä kaikki liitty myös mun unen laatuun, oli sellasta valveunta ja heräilyjä koko ajan kylmässä hiessä koska tämä kela ei pystynny nuukimaan tarpeeks syvältä.
Syyllinen olikin vakiokela joka omalla magneettikentällään poltti tämän isonkelan piuhoja tms.. Tämän tajuttuani se Detech rupes paranemaan ja mielikin oli hyvä koska kelassa ei ollukkaan varsinaista vikaa.
Tämä kaikki oli ihan melko ahistavaa ja tuo jatkuva heräily ja unen surkea laatu + kylmä hiki....ei kiitos enään metalliunia :o
Fisher F2, C.Scope 6mxi (huollettu), Garrett Sea Hunter Mark II (korjattu), Garrett propointer, sekalaiset kaivuuvälineet, FTN-63 magneetti.
Member of Team KRE, Member of SME ry
Avatar
P.Aholainen
Kunniajäsen
Viestit: 3413
Liittynyt: 20 Syys 2010, 20:09

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja P.Aholainen »

ZyrTech kirjoitti:Flunssassa ja taas omituisia unia. Olin jonkun toisen piipparityypin kanssa pellolla ja päätin näyttää, että löydän kolikoita ilman etsintäkin pelkillä sormilla haravoimalla. No, hetihän sormiin tarttu pieni kuparikolikko mutta hinkatessa multaa kolikon pinnasta, se kasvoi kämmenen kokoiseksi, todella hyväkuntoiseksi 1826-luvun 5-penniseksi. Eikä siinä kaikki, samasta kohtaa löytyi yhtä vanha Turun Sanomat huippukuntoisena ja terävillä värikuvilla. Aloin siitä lukemaan juttua kansanparantajasta, jolla oli hiukan omituinen tapa karkoittaa sairauksia. Jutussa oli kuva (mikä oli myös hd-tasoinen video) vanhasta parantajasta, joka seisoi polvillaan pöydän päällä ilman housuja, sen kassit olivat jotenkin venyneet ja roikkuivat pöydän pinnassa. Parantajan edessä istui kolme sairasta vanhempaa rouvaa, joita parantaja läpsi kevyesti molemmille poskille vehkeellään karkoitusloitsuja samalla laulaen. Parantajan takana istunut pirtin isäntä naurahtaa ja sanoo: Höh höö, sun kasseissas on pa*kaa.
Toivon pikaista paranemista sinulle Z .
MInulla näyttää vaan sitä kultatipparaha unta ja paikka on aina siinä samassa kohtaa pellon reunassa. :roll:
moderaattori
jussi78
Innostunut Etsijä
Viestit: 76
Liittynyt: 01 Syys 2014, 22:31
Paikkakunta: Vantaa

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja jussi78 »

Tulipa nähtyä itekin unta ja tuli tämä ketju mieleen.Olin kaverin kanssa jossain vihoviimesessä ryteikössä säkkipimeässä "piippailemassa".Työkaluina meillä oli talikot ja valaistuksena vanhanajan tuulastajan tuohuspidike,missä tervas roihusi.Saaliiksi saatiin 8-reikäinen markka joka ajoitettiin 1600-luvulle.Lisäksi kerättiin löydettyyn saavin kokoiseen kuparipataan mansikoita.
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja Taurus »

Viime yönä näin unta että olin jonkun kanssa piippailemassa ja se joku löysi kultaisen tipan. En nyt millään saa päähäni kuka se toinen oli tai millä pellolla oltiin, mutta sen muistan että hetki oli ratkiriemukas kun paljastui mitä oli löytynyt :D
Garrett AT Pro

Pronssikirves 1700-1100 eKr, Rannerengas ja kaarisolki 0-200 jKr, Lintuneula 400 jKr, Rapusolki 600 jKr, Linturiipus, ketjunkantajia, tiuku, solki, sormus, korvaputki, kupuroita, hevosenkenkäsolkia 800-1100 jKr, Kultasormus 1400
Avatar
P.Aholainen
Kunniajäsen
Viestit: 3413
Liittynyt: 20 Syys 2010, 20:09

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja P.Aholainen »

Ai sielläkin tulee kultatipat jo uniin. :lol:
moderaattori
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja Taurus »

P.Aholainen kirjoitti:Ai sielläkin tulee kultatipat jo uniin. :lol:
Joo, selvä kevään merkki. Unesta teki ihmeellisemmän vielä se että joku oli uskaltanut lähetä meikäläisen kanssa piippailemaan :mrgreen:
Garrett AT Pro

Pronssikirves 1700-1100 eKr, Rannerengas ja kaarisolki 0-200 jKr, Lintuneula 400 jKr, Rapusolki 600 jKr, Linturiipus, ketjunkantajia, tiuku, solki, sormus, korvaputki, kupuroita, hevosenkenkäsolkia 800-1100 jKr, Kultasormus 1400
Avatar
Heta
Metallinetsijä
Viestit: 216
Liittynyt: 08 Loka 2011, 20:07
Paikkakunta: Napapiiri

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja Heta »

Minä näin joskus pari vuotta sitten unen, löysin plootun sen koko oli noin metri kertaa metri :) vaivoin sain sen kannettua pellon reunaan. No sen jälkeen olen tullen mennen heilutellut piipparia sillä alueella mutta ei siitä mitään löydy :(
Garrett AT pro
Black and Decker pikku-lapio
Kynnet
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja Taurus »

Taurus kirjoitti:Viime yönä näin unta että olin jonkun kanssa piippailemassa ja se joku löysi kultaisen tipan. En nyt millään saa päähäni kuka se toinen oli tai millä pellolla oltiin, mutta sen muistan että hetki oli ratkiriemukas kun paljastui mitä oli löytynyt :D
Aika lähelle. Eka kuopaisu ja kaveri löysi tipan mutta ei kuitenkaan kultaista :mrgreen:
Garrett AT Pro

Pronssikirves 1700-1100 eKr, Rannerengas ja kaarisolki 0-200 jKr, Lintuneula 400 jKr, Rapusolki 600 jKr, Linturiipus, ketjunkantajia, tiuku, solki, sormus, korvaputki, kupuroita, hevosenkenkäsolkia 800-1100 jKr, Kultasormus 1400
Avatar
jamppe
Kunniajäsen
Viestit: 1199
Liittynyt: 24 Kesä 2012, 21:07
Paikkakunta: Hirvelä

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja jamppe »

Viimeyönä se tapahtui eli löysin saviruukun täynnä kolikoita ja jonkun toisen aarteen jota en enää muista n. 5m päästä edellisestä :D
Homma jäi vähän kesken kun heräsin eli aarteet jäi maahan, mut kerkesin vähän sitä saviruukkua paljastella maan uumenista. Jotain isoja kolikoita siellä oli :P
Olikohan enneuni vai pitäiskö mennä tarkastamaan ko. paikka? :roll: :D
Avatar
Moulinex
Metallinetsijä
Viestit: 343
Liittynyt: 06 Heinä 2013, 13:57
Paikkakunta: Pohjanmaa

Re:

Viesti Kirjoittaja Moulinex »

Pekka Muikku kirjoitti:Näin viime yönä unta, että olin vuoden viimeisellä piippailukäynnillä pellolla ja kaivoin luonnottoman ison madon. Se oli varmaan käärmeen kokoinen, mutta kuitenkin mato. Olin löydöstä ikionnellinen... se oli muka jotain sellaista mitä on toivonut löytävänsä ja nyt kaivuukauden loppuun sellainen sitten löytyi. :lol:
Huomenna sunnuntaina menen kauden viimeiselle etsintäreissulle -tosin metsään, en pellolle- joten jospa tuo olikin enneuni ja tekisin lyhyen piippailuhistoriani parhaan löydön. :P :wink:
Oliko se unta? :lol:
Kuva
Avatar
mackeri
Metallinetsijä
Viestit: 287
Liittynyt: 03 Maalis 2014, 23:10
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja mackeri »

Näin aamuyön pätkäunilla unta, että olimme 1,5v pojan kanssa piippailemassa soramontun reunalla, kun joku vanha patu kurvasi kaivurilla paikalle ja sanoi, että täällä ei saa muut kaivaa. Niinpä lähdimme metsään kaivamaan, mutta kaivuri seurasi perässä ja meinasi ajaa poikani ylitse. Onneksi heräsin. :mrgreen:
Garret At Pro & Pro-Pointer II
Motonetin lapio
Würthin puukko
Bilteman saappaat
Avatar
Miinaharava04
Metallinetsijä
Viestit: 152
Liittynyt: 20 Touko 2018, 14:16

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja Miinaharava04 »

Nostetaan vanhaa ketjua.

Pari metallinetsitään liittyvää unta on osunut minullekkin. Ensimmäisessä unessa olin pellolla piippailemassa ja löysin kultahiutaleen, joka kultaiseksi tipaksi tunnistettiin.

Toinen uni on varsin ajankohtainen. Olen parhaillaan miettimässä laitepäivitystä (isompaa kelaa tms.) Unessa päädyin ostamaan Golden Maskin :shock:
Enneuniako??

Tuolle unen tippapellolle olen jo pitemmän aikaa aikonut käydä lupia kysymässä.
Garrett Ace 300i+Detech 12"×10" S.E.F
Garrett Pro-Pointer ll
Itsetehty kenttälapio, pikkulapio ja ruuvimeisseli
Vanhin löytö: sarjahelmi
Vanhin kolikko: kopeekka 1800l.
Avatar
Kizmo
Metallinetsijä
Viestit: 364
Liittynyt: 17 Elo 2015, 20:11
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja Kizmo »

Minulle kun on kertynyt melkoinen kokoelma erilaisia koneita niin tämä uni sitten liittyi tavallaan niihin.

Sain jostain kyvyn nähdä röntgenkatseen tapaisella katseella maan sisälle ja nähdä sieltä kaikki kultaiset esineet. Minähän sitten kiusasin kanssaetsijöitä katseellani niin että ostin halvimman garretin mitä rahalla sai (ACE150?) ja menin joukkopiippailuihin mukaan ja kirjaimellisesti kävelin kultapiipiltä kultapiipille ja siinä Deus yms tyypeille vain kettuilin että ettekö te edes osaa piippailla :mrgreen:
XP - Garrett - Whites - Minelab & SME
moderaattori
Avatar
jore ja pojat
Kunniajäsen
Viestit: 1845
Liittynyt: 13 Loka 2011, 20:26
Paikkakunta: Turku

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja jore ja pojat »

Vuosia sitten löytyi metallinetsinnässä tällainen piskuinen hopeinen pää.

Kuva

Joskus ennen se tunkeutui uniin kavereidensa kera, mutta onneksi ei juurikaan nykyään.
Raittiissa ilmassa reippailu antaa hyvät yöunet !
jore ja pojat!
Vanhin löytökolikko: Valens v. 364-378.
Vanhin löytöesine: Kirves pronssikaudelta.
Avatar
iron maden
Kunniajäsen
Viestit: 1407
Liittynyt: 27 Huhti 2013, 18:32
Paikkakunta: Lieksa

Re: Metallinetsintä unet

Viesti Kirjoittaja iron maden »

Milloinkahan ne kehittää laitteen, joka tallentaisi unet muistitikulle tai ceedeelle??
Ace Garret 250+Exelrattor DD 10/14kela.
Golden Mask 4+ 10,5 kela
Garretin pro pointter.
Vanhin kolikko 1748 öre, hopiaa ym ja maasta nostettua rautaa yli 160 kiloa!
Vastaa Viestiin