Vanha suola alkoi janottamaan!

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
Avatar
VeeVee
Raavas Tonkija
Viestit: 505
Liittynyt: 29 Joulu 2011, 01:37
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa, Oulu & ympäristö

Vanha suola alkoi janottamaan!

Viesti Kirjoittaja VeeVee »

Myin muutama vuosi sitten Blisstoolin piipparini pois toiselle tämän palstan käyttäjälle. Syy laitteen myyntiin oli yksinkertaisesti ajan puute, koska työkiireet ja vanhan talon remontointi sitoivat käteni täysin. Totesin, että on parempi laittaa joutilaaksi jäänyt etsin kiertoon, eikä kannata hapattaa sitä kaapissa.

Nyt tälle keväälle ostin supermagneetin, jota olen aika vähän päässyt jäiden takia heittelemään. Se johti sitten youtubeen, jossa selailin magneettikalastusvideoita. Ja tietysti ehdotuksiin putkahti piippailuvideoita! Vanha harrastus alkoi kiehtomaan uudelleen ja asiaa pahensi lumesta sulaneet pellot. Lisäksi totesin, että korona-aikana ei muutakaan menoa ole ja piippailuhan sopii harrastukseksi tämmöisenä aikana erinomaisesti. Eli perinteisesti meni: puhuin mielessäni itseni ympäri, minä tarvitsen metallinpaljastimen! Ostoilmoitus palstalle ja pian tärppäsi! Nyt on kaupat sovittu, tänään kuulemma laite lähtee postin kyytiin 8)

Onko täällä muita vastaavan uudelleenrepsahduksen kokeneita harrastajia? Ja vanhat tutut, ilmoitelkaahan olemassaolostanne, jos luette edelleen tätä palstaa! Kunhan tämä "yskä"tilanne Suomessa löysää, niin aletaan suunnittelemaan taas miittejä Oulun seudulle!
Varusteet:
-GM 5+ SE
-Gold Hunter -pinpointer
-200kg supermagneetti

Vanhin kolikko:
1/6 öre 1668
Avatar
relichunter
Metallinetsijä
Viestit: 156
Liittynyt: 27 Joulu 2011, 20:57
Paikkakunta: Turenki

Re: Vanha suola alkoi janottamaan!

Viesti Kirjoittaja relichunter »

En osaa noihin kaikkiin asioihin kommentoida mutta hyvä että palasit astialle.. Tuo blisstool kiinnitti huomion ehditkö paljon käyttämään? Onko vaikea oppia?
Avatar
VeeVee
Raavas Tonkija
Viestit: 505
Liittynyt: 29 Joulu 2011, 01:37
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa, Oulu & ympäristö

Re: Vanha suola alkoi janottamaan!

Viesti Kirjoittaja VeeVee »

En nyt tarkkaan muista, että kuinka kauan Blisstool oli minulla mutta oli se useamman piippailukauden. Opettelemista siinä kyllä riitti loppuun asti mutta tavaraa nousi mahtavasti. Löysi hapettuneita kolikoita niin syvältä että usko löytöön meinasi loppua kaivaessa. :lol:
Varusteet:
-GM 5+ SE
-Gold Hunter -pinpointer
-200kg supermagneetti

Vanhin kolikko:
1/6 öre 1668
Avatar
relichunter
Metallinetsijä
Viestit: 156
Liittynyt: 27 Joulu 2011, 20:57
Paikkakunta: Turenki

Re: Vanha suola alkoi janottamaan!

Viesti Kirjoittaja relichunter »

Tuota juuri pelkäsinkin... Blisstool on vähän kuin etsimien "jaguaari" kaunis katsella kuvista ja liian kallis hankkia..
Avatar
Hazelwood
Metallinetsijä
Viestit: 274
Liittynyt: 02 Heinä 2012, 10:56
Paikkakunta: Vantaa

Re: Vanha suola alkoi janottamaan!

Viesti Kirjoittaja Hazelwood »

No joo, kyllähän tämä kevätkorona sai taasen kirjautumaan palstalle ja vielä tunnuksetkin muistin. Kalustoa olisi varmaan ekana päivitettävä; pinpointteri hukassa ja acen kyynärtuki halki.
Ensikirjautuminen näytti oleva 2.7.2012 että onhan noista aktiiviajoista jo aikaa ja routa hoitanut paikat etsintäkuntoon.
Mukavaa kevättä på alla!
Vanhin raha: 5 p, 1866
SalainenAce 250
Garrett pro-pointer
erinäiset kaivuuvehkeet ja vermeet
Uusi etsin: 98,32% jäljellä
Avatar
VeeVee
Raavas Tonkija
Viestit: 505
Liittynyt: 29 Joulu 2011, 01:37
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa, Oulu & ympäristö

Re: Vanha suola alkoi janottamaan!

Viesti Kirjoittaja VeeVee »

Relichunter: Jos laitehankinta on mielessä ja jostain tulee tyrkylle käytetty sopuhintainen Blisstool, niin suosittelen kyllä. Se on hyvä kapine ainakin pelto- ja pihamaille, kun jaksaa opetella sen sielunelämää ja äänimaailmaa.

Hazelwood koki ilmeisesti saman piippailukärpäsen pureman, kuin minäkin? Muodostuukohan tästäkin joku epidemia? :lol:

Itse en ole pinpointteria koskaan omistanut mutta olen kyllä nyt harkinnut asiaa.
Edellisten laitteiden kanssa (joku pilipali ja blisstool) tuli heiluttua pääasiassa pelloilla ja pihamailla, joten pärjäsi ilmankin. Kaivaessa käytin muovista kukkalapioa, jota aina heilautin kelan edessä. Metsätonginnassa pinpointer on varmasti asiaa, koska juuret ja muu moska vaikeuttaa multakökkäreiden nostamista kelan haisteltavaksi?
Varusteet:
-GM 5+ SE
-Gold Hunter -pinpointer
-200kg supermagneetti

Vanhin kolikko:
1/6 öre 1668
Vastaa Viestiin