Meteoriitteja etsimään Lieksaan

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
WeKinky
Metallinetsijä
Viestit: 413
Liittynyt: 23 Helmi 2017, 22:10

Meteoriitteja etsimään Lieksaan

Viesti Kirjoittaja WeKinky »

Uusimmassa Tähdet ja avaruus lehdessä on juttu Suomen uusimmasta meteoriittilöydöstä. Löytyi sattumalta keväällä Lieksasta hakkuuaukealta, aluetta on jo hieman tutkittu metallinpaljastimella, mutta uusia löytöjä ei tullut. Lähialueilta voisi kuitenkin löytyä hyvällä tuurilla lisäkappaleita, jotka olisivat tutkimuksen kannalta tärkeitä. Mahdollisten löytöjen kannalta käsittelyohjeet ovat samat kuin muinaisjäännöksissä, eli ei puhdisteta ja laitetaan nätisti pussiin, toimitusosoite vaan on eri eli GTK. Erityisen tärkeää olisi tieto siitä ovatko löydöt maan pinnalta, vai hieman syvemmältä moreenista, eli jos jotain löytyy niin tietoja ylös jo löytöpaikalla. Löydöt voi lahjoittaa valtiolle, mutta pakkolunastusta tuskin tulee, toisin kuin erään toisen viraston kohdalla. Ja maanomistajalta kysytään tottakai lupa jos kaivaa pitää.

Miljoonia näilläkään löydöillä ei tienaa, ja ilman laboratoriotutkimuksia ei yhtään mitään. Sen vuoksi kannattaakin antaa löydöt GTK:n tutkittavaksi ja pyytää heitä toimittamaan ne takaisin löytäjälle AITOUSTODISTUKSEN kera, silloin se olisi myyntikelpoinen. Omalla rahalla jossain yksityisessä laitoksessa ei kannata tutkimuksia teettää, mahdollinen arvo ei riitä tutkimuskustannuksiin. Kiinnostuneiden kannattaa ostaa uusin Tähdet ja avaruus, siinä on hyviä kuvia löydöstä ja löydön sijainti riittävällä tarkkuudella. Muut mahdolliset meteoriitin palaset voivat olla hyvinkin laajalla alueella, tuskin samalla aukealla.

Siinähän olisi hyvä kohde vaikka itä-suomalaiseksi miittikohteeksi :D